Pitäisikö OAJ:n jäsenten olla huolissaan hoitajien uudesta sopimuksesta? – OAJ:n neuvottelijat vakuuttavat, ettei Sote ry saanut enempää kuin muut kunta-alan työntekijät

OVTES-neuvotteluissa sovittu vuoden 2022 järjestelyerä kohdennettiin varhaiskasvatuksen opettajien palkkaepäkohtien korjaamiseen. Linjasta päätti OAJ:n hallitus.

Opetusalan sopimusratkaisussa kesällä sovittu yleiskorotus kuuluu kaikille, mutta tänä vuonna annettava 0,5 prosentin järjestelyerä kohdennettiin erityisesti varhaiskasvatuksen opetushenkilöstölle.

OAJ:n ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n sopimuspöydässä muutettiin hinnoittelurakennetta sekä saatiin parannuksia varhaiskasvatuksen opetushenkilöstön tehtäväkohtaisiin palkkoihin ja hinnoittelukohtien alarajoihin.

Hinnoittelurakennetta kehittämällä pystyttiin esimerkiksi eriyttämään kelpoisten ja ei kelpoisten opettajien palkkoja.

– Koulutuksen vaikutus varhaiskasvatuksen opettajan palkkaukseen tunnustetaan nyt ensimmäistä kertaa, neuvottelujohtaja Petri Lindroos OAJ:stä sanoo.

 

OVTESin G-osioon kuuluvan opetushenkilöstön kasvatustieteen maisteritutkinnolla saama osaaminen huomioidaan jatkossa henkilökohtaisella lisällä. G-osioon kuuluvat varhaiskasvatuksen opettajat, erityisopettajat sekä päiväkodinjohtajat.

Lisästä sovitaan paikallisesti. Siihen vaikuttavat työsuorituksen arviointijärjestelmän tunnistamat kriteerit. Näitä ovat esimerkiksi työntekijän monitaitoisuus, luovuus ja kehityshakuisuus.

– Olen tyytyväinen, että päiväkodinjohtajan peruspalkka on jatkossa 3 ​000 euroa. Nyt suunta on oikea. Toinen hienoa asia on, että varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus huomioidaan viimein palkkauksessa, erityisasiantuntija Kirsi Sutton OAJ:stä sanoo.

 

Palkkahinnoittelun alarajakorotuksilla saatiin kasvatettua palkkaliukumaa. Näin opettajaryhmien palkkasuhteet säilyvät entistä paremmin, vaikka yksi ryhmä G-osiossa saisi kohdennettuja korotuksia tulevilla neuvottelukierroksilla.

Tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan niin, että kaikkien osioon G kuuluvien opettajaryhmien tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 1,5 prosenttia.

– Jos tämänkin jälkeen opettajan tehtäväkohtainen palkka jää uuden peruspalkan alapuolelle, tehtäväkohtainen palkka korotetaan peruspalkan tasolle, Sutton sanoo.

 

Haluatko nähdä palkkataulukon tai tietää oman sopimusalasi korotukset? Seuraa uutisointia:

oaj.fi -> Ajankohtaista