Kilpailukyky on talouden käsite, jolle on monta määritelmää. Keskusteluissa sanaa käytetään kirjavasti. Siksi kuulijalle ei ole aina selvää, mitä termillä kulloinkin tarkoitetaan.
Erikoistermien viljelyllä on sellainenkin huono seuraus, että keskustelun ilmatila jää talouden ja politiikan ammattilaisille, vaikka päätökset koskettavat tavallisten ihmisten elämää.
Otetaan siis kilpailukyky luupin alle. Mitä se tarkoittaa ja millaisia yhteiskunnallisia vaatimuksia sillä voidaan perustella?
Kansantalouden kilpailukyvyllä voidaan tarkoittaa useita eri asioita. Karkeasti ottaen yleensä puhutaan joko lyhyen aikavälin kilpailusta hinnoilla ja kustannuksilla tai pidemmän aikavälin laadullisesta kilpailukyvystä.
Laadulliseen puoleen vaikuttavat muun muassa koulutusjärjestelmä, infrastruktuuri, poliittinen vakaus ja oikeusjärjestelmä.
Eduskunta päätti joulukuussa säätää lain, jonka perusteella vientiteollisuus määrittää muidenkin alojen palkankorotusten tason.
OAJ vastusti tätä vientivetoista palkkamallia jyrkästi. Lain mukaan valtakunnansovittelija ja sovittelulautakunta eivät voi antaa sovintoesityksiä, jotka ylittävät vientialojen korotustason.
Vientimallin kannattajien keskeisenä perusteluna oli tuo kuuluisa k-sana, kilpailukyky.
Esimerkiksi mallia vahvasti tukenut Teknologiateollisuus perusteli vientimallin tarvetta kustannuskilpailukyvyn turvaamisella.
Kustannuskilpailukyvyssä on kyse tuotannon kustannuksista verrattuna kilpailijamaihin. Vientiteollisuuden palkkataso on silloin olennainen.
Mutta miksi muiden alojen palkat eivät saa nousta vientialojen palkkojen ohi, mikä logiikka siinä on?
Teknologiateollisuuden edustajat kieltäytyivät Opettaja-lehden haastattelusta aikataulusyihin vedoten, mutta pääekonomisti Petteri Rautaporras valottaa järjestön näkemyksiä Teknologiateollisuuden julkaisemassa artikkelissa.
Rautaportaan mukaan muiden alojen palkkakustannusten kehitys vaikuttaa olennaisesti vientiteollisuuden kustannuksiin.
Jos ajatellaan vaikkapa vartiointialan palkankorotuksia, voi ymmärtää, että ne saattavat lisätä vientiteollisuuden kustannuksia.
Kun työntekijöiden palkat nousevat, vartiointiyritykset saattavat nostaa hintojaan, jolloin palveluita tarvitsevien vientiyritystenkin pitää käyttää vartiointiin enemmän rahaa.
Mutta miten julkisten alojen palkkojen nousu vaikuttaa viennin kustannuskilpailukykyyn? Eiväthän vientiyritykset osta esimerkiksi kunnissa työskentelevien opettajien palveluita.
Rautaporras myöntää, että vaikutus ei ole yhtä suoraviivainen, mutta pitää sitä kuitenkin ilmeisenä. Hän perustelee asiaa veroilla.
Kun julkisella puolella palkat nousevat, veroja täytyy kerätä enemmän. Se vaikuttaa Rautaportaan mukaan vientiteollisuuden kustannuksiin kahdella tavalla.
Yritykset maksavat paljon erilaisia veroja, ja verotaakan kasvu tarkoittaa kustannusten nousua.
Lisäksi Rautaporras katsoo, että veronkorotukset vaikuttavat vientiteollisuuteen ostovoiman kautta. Ostovoima tarkoittaa sitä, paljonko tavaroita tai palveluita palkalla pystyy ostamaan.
Jos verot nousevat, työntekijöiden ostovoima heikkenee, vaikka palkka pysyisi samana. Silloin syntyy paineita nostaa palkkoja koko kansantaloudessa, ja tämä on Rautaportaan mukaan hyvin haitallista kustannuskilpailukyvylle
OAJ:n pääekonomisti Mika Väisänen kuitenkin huomauttaa, että julkisen puolen palkankorotukset eivät väistämättä johda siihen, että veroja pitäisi kerätä enemmän.
Jos julkisen sektorin työntekijät saavat lisää palkkaa, heidän ostovoimansa paranee. Tämä lisää yksityistä kulutusta ja luo talouskasvua koko kansantalouteen.
Eiväthän vientiyritykset osta esimerkiksi kunnissa työskentelevien opettajien palveluita.
Viennin kilpailukykyä vahdataan, koska suomalaisten yritysten menestyminen kansainvälisessä kilpailussa edistää talouskasvua.
Vaikka viennin merkitys Suomelle on kansainvälisesti vertaillen suuri, sen kilpailukyky ei silti ole läheskään ainoa asia, joka talouskasvuun vaikuttaa.
OAJ:n Väisänen muistuttaa, että Suomen bruttokansantuotteesta puolet muodostuu yksityisestä kulutuksesta. Se on enemmän kuin viennin osuus.
Kansantaloudelle hyödyllistä yksityistä kulutusta saadaan virkistettyä korottamalla palkkoja niin, että kuluttajien ostovoima paranee.
– Kuluttajien luottamus on edelleen matala. Kasvua tulee siitä, että yksityinen kulutus herää horroksestaan.
Niin, ostovoima. Tässäkin kirjoituksessa useampaan otteeseen vilahtanut sana on toinen esimerkki termistä, joka työmarkkinaneuvotteluiden aikaan on taajaan käytössä.
Rahatukko heiluu ja muskelit pullistuvat. Ostovoima voi sanana herättää koomisiakin mielikuvia.
Ostovoima tarkoittaa sitä, kuinka paljon tavaroita tai palveluita palkalla voi ostaa. Se on palkkaneuvotteluiden avainkäsite.
Olennaisinta ei siis ole palkka euroina, vaan se, mitä sillä saa. Rahan arvon aleneminen eli inflaatio heikentää ostovoimaa, vaikka palkka pysyisi samana.
– Usein sanotaan, että ammattiyhdistysliikkeen tärkein tehtävä on ostovoiman turvaaminen, Väisänen kertoo.
Inflaatio on tällä hetkellä vain prosentin, mutta se ei tarkoita, että prosentin palkankorotukset riittäisivät turvaamaan ostovoiman.
– Inflaatio mittaa hintojen nousuvauhtia. Se on nyt hidastunut, mutta kun on pari vuotta ollut hurja inflaatio, hinnat ovat jääneet korkeiksi.
Väisäsen mukaan joidenkin tuotteiden hinta on laskenut, mutta yleinen hintataso on jäänyt parikymmentä prosenttia korkeammaksi vuoden 2021 alkuun verrattuna.
Työmarkkinakierroksella tapetilla on nimenomaan kustannuskilpailukyky. Toinen kilpailukyvyn ulottuvuus on laajempi, pitkän aikavälin kilpailukyky, jossa koulutuksella on iso merkitys.
Investoinnit koulutukseen parantavat pitkän aikavälin kilpailukykyä.
Taloustieteilijät puhuvat inhimillisestä pääomasta, joka muodostuu muun muassa koulutuksen kautta hankitusta osaamisesta. Sen tiedetään lisäävän talouskasvua.
OAJ:n julkaisemassa pamfletissa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju viittaa vuonna 2012 julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan osaamispääoman ja talouskasvun välinen yhteys on vahva.
Kyse on syy–seuraussuhteesta, ei ainoastaan korrelaatiosta. Vaikutus on suurempi kuin millään muulla talouskasvuun vaikuttavalla yksittäisellä tekijällä.
Koulutuksen vaikutuksista talouskasvuun tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta. Vaikutuksen suunta on selvä, mutta eri toimenpiteiden seuraukset ja niiden aikajänteet ovat epäselviä.
Opettajien palkat liittyvät kuvaan siten, että työn vaativuutta vastaavat palkat ovat tietenkin yksi tapa investoida koulutukseen, varmistaa osaavien pedagogiikan ammattilaisten saanti ja koulutuksen laatu.
Koulutuksella on suurempi vaikutus talouskasvuun kuin millään muulla yksittäisellä tekijällä.
Onko talouden ylipäätään pakko kasvaa? Takaako kasvu hyvinvoinnin ja yhteiskunnan menestyksen? Entä miten käy ympäristön kantokyvyn?
Talouskasvu on tuonut yhteiskuntaan paljon hyvää, eikä markkinataloudelle ole keksitty kovin kaksista korvaavaa mallia. Samaan aikaan on selvää, että talouskasvu ei sinällään mittaa hyvinvointia. Ilmastokriisi uhkaa koko yhteiskunnan olemassaoloa.
Taloustieteilijä Sixten Korkman on todennut, että toisin kuin usein kuvitellaan, taloustiede ei anna sellaista politiikkaohjetta, että talouskasvu pitää maksimoida. Toisaalta hyvinvointivaltion ylläpito vaatii huomattavan veropohjan, jota ei saada ilman talouskasvua.
Yhteiskunnassa olisi teoriassa mahdollista tehdä valinta, että luovutaan talouskasvun tavoittelusta. Pitää kuitenkin ymmärtää, että samalla luovuttaisiin nykyisestä elintasosta ja hyvinvointivaltion palveluista.
Korkman kiinnittää huomiota siihen, että ympäristön kannalta olennaisempaa kuin kasvun määrä on sen sisältö: energiaa ja raaka-aineita käyttävän tavaratuotannon sijaan pitäisi keskittyä enemmän aineettomaan palvelutuotantoon, kuten sosiaali- ja kulttuuripalveluihin.
Ekonomisti ja väitöskirjatutkija Anni Marttinen on perehtynyt talousajatteluun, jossa etsitään tapoja ottaa nykyistä paremmin huomioon ekologinen kestävyys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.
Marttisen mielestä olemme antaneet bruttokansantuotteelle liian suuren painoarvon. Hän esittää, että julkisen talouden ohjaukseen tulisi ottaa mukaan sosiaali- ja ympäristömittareita ja priorisoida ne talouspolitiikassa kasvun yli.
Koulutus on merkittävä talouskasvua edistävä tekijä mutta tuottaa paljon muutakin yhteiskunnallista hyvää.
Sen painoarvo tuskin ainakaan vähenisi, jos talouskasvun rinnalle päätöksentekoa ohjaamaan otettaisiin yhä enemmän myös sosiaalista hyvinvointia ja ekologisuutta kuvaavia mittareita.
-
Seuraa sopimusneuvottelujen etenemistä oaj.fi/neuvottelemme
Jutussa käytetty lähteinä:
- Sixten Korkman: Talous ja utopia,
- Anni Marttinen: Hattaratalous,
- Aki Kangasharju: Koulutus on talouskasvun tärkein tekijä,
OAJ:n tulevaisuuspamfletiti Tulevaisuuksia Suomelle – yhdessä!
- teknologiateollisuus.fi » Ajankohtaista » Uutiset 11.10.24