Pistarit: Jokapäiväinen oppimme

Läpi elämän jatkuva oppiminen ei tarkoita pelkkää koulun penkillä istumista, sanoo Sitran vanhempi neuvonantaja Tapio Huttula.

Elinikäinen eli jatkuva oppiminen on sitä, että käydään eläkkeellä kansalaisopiston espanjantunneilla.

Onhan se sitäkin, mutta enemmän kyse on asenteesta – siitä, miten suhtautuu maailmaan. Meidän pitäisi päästä eroon siitä harhasta, että jatkuva oppiminen on vain kouluoppimista.

Mehän opimme joka päivä arjessamme, harrastuksissamme ja työelämässä. Kyse on myös yhdessä kehittymisestä.

 

Puhetta jatkuvasta oppimisesta piisaa, koska se kuulostaa niin hienolta.

Kaikki haluavat puhua siitä, minkä uskovat auttavan meitä tulevaisuudessa. Minusta emme ole löytäneet jatkuvaa oppimista parempaa ratkaisua selvitä muutoksista.

 

Yhteiskunta tukee jatkuvaa oppimista parhaiten osoittamalla rahaa kaikenlaiselle koulutukselle.

Joo, näinkin. Yhteiskunnan pitää mahdollistaa pääsy oppimisen äärelle. Iso kohtalonkysymys on, miten monimuotoista koulutusta tuotetaan erilaisilla alueilla, ja sitä päättäjien täytyy miettiä.

 

Opettajan tehtävä on kasvattaa lapset jatkuvaan oppimiseen.

Kyllä. Olennaista on, että ihminen pystyy itse ymmärtämään, mitä jo osaa ja millaista osaamista puuttuu.

 

Oppimisen ilo on riittävä motivaattori jatkuvan oppimisen tiellä.

Toki on. Oppimisen ilohan on myös sitä, että ymmärtää arjessa tapahtuvaa osaamisen karttumista ja osaa hyödyntää sitä. Itse olen tehnyt kahdesta harrastuksesta itselleni työn.