Ope suosittelee: Tarinoita taaperoista taataan

Tästä opin
Viime syksynä sai ensi-iltansa elokuva nuoresta Tove Janssonista. Se kertoo taiteilijan herkkyydestä ja toisaalta rohkeudesta olla oman tiensä kulkija, muutenkin kuin seksuaalisesti. Elokuva on hienoa ajankuvaa ja kertoo myös naisen asemasta sodanjälkeisenä aikana. Jansson oli taidemaalari mutta yleisö alkoi rakastaa muumeja. Filmi tuo perspektiiviä muumiperheen henkilöihin. Elokuvan Toven äiti, itsekin taiteilija, on lempeä kuin muumimamma.
Elokuva Tove. Ohjaus Zaida Bergroth. 2020.

 

Tähän haluan tarttua
Siirryn ensi vuonna eläkkeelle, ja ikäihmisten tarinat kiinnostavat. Toimittaja Minna Lindgren on kirjoittanut ikäihmisistä ja vanhuspalveluista useita romaaneja humoristisella otteella. Hänellä on tarkka yhteiskunnallinen silmä ja korva. Kaukorakkaus, kuten muutkin Lindgrenin romaanit, on huuto humaaniuden puolesta. Se on surullisen toteava tarina vanhasta pariskunnasta ja heidän aikuisesta pojastaan. Lindgren on kertonut, että kaikkein kauheimmat asiat kirjassa ovat totta, vaikka juoni on keksitty.
Minna Lindgren: Kaukorakkaus. Teos 2019.

 

Tästä innostun
Kymmeniä lasten- ja nuortenkirjoja kirjoittaneella Tittamari Marttisella on meneillään 25-vuotisjuhlavuosi. Hänen lastenrunoistaan julkaistiin korona-ajalle sopivasti Youtubessa kokoelma runovideoita. Pidän kovasti hänen runoistaan ja olen säveltänyt joitakin. Lastenlauluja olen ollut viimeksi tekemässä taide- ja kerrontalähtöisessä Rinnalla-hankkeessa päiväkodeissa. Sen koko aineiston voi ladata verkosta.
Tittamari Marttinen: Runovideo-kokoelma Auringolle ystäväksi YouTubessa. Esittäjät Tatja Hirvenmäki ja Kimmo Hirvenmäki.

 

Vinkit antoi Oulun yliopiston varhaisiän musiikkikasvatuksen yliopisto-opettaja Leena Poikela Oulusta. Häntä inspiroivat lappilaisen kuvataiteilija Einari Junttilan akvarellit, joita hän näki jo lapsena isovanhempiensa luona.