Juuri käydyissä vaaleissa valittu OAJ:n uusi valtuusto valitsee järjestölle puheenjohtajan ensimmäisessä kokouksessaan 9.–11. toukokuuta.
Kisaan ilmoittautui kuusi ehdokasta 18. maaliskuuta mennessä. Ehdolle voi edelleenkin asettua, mutta kaikkiin yhteisiin esittelyihin ei enää ehdi.
Puheenjohtajan tehtävä on luottamustehtävä, josta sovitaan erillisellä johtajasopimuksella. Kausi on nelivuotinen. Puheenjohtaja johtaa järjestön hallitusta ja toimistoa.
Ehdokkaan on oltava OAJ:n jäsen, ja hänellä pitää olla vähintään yhden jäsenyhdistyksen tai kymmenen henkilöjäsenen kannatus.
Puheenjohtajavaalin prosessia vetää työryhmä, jossa on edustaja kaikista neljästä valtakunnallisesta opettajaryhmästä.
Työryhmän puheenjohtaja Petri Kääriäinen sanoo, että puheenjohtajan tehtävä vaatii aloitteellisuutta, verkostoitumiskykyä, halua kehittää OAJ:n toimintaa sekä toimia Akavan ja neuvottelujärjestö Jukon luottamustehtävissä.
Kukin ehdokas on tehnyt itsestään esittelyvideon sekä kirjoittanut lyhyen esittelytekstin ja kirjeen järjestön jäsenille. Videot ja tekstit on julkaistu OAJ:n nettisivuilla. Kevään aikana ehdokkaat osallistuvat neljään vaalitenttiin.
Kukin ehdokas vastaa kuuteen Opettaja-lehden esittämään kysymykseen. Koska ehdokkaiden perustiedot koulutuksineen ja tärkeimpine työ- ja luottamustehtävineen käyvät ilmi nettiin tehdyistä esittelyistä, kaikkia tietoja ei jutussa toisteta.
Ehdokkaat esitellään aakkosjärjestyksessä.
Näitä kysyimme ehdokkailta
- Mikä mielestäsi on OAJ:n ydintehtävä?
- Millä tavalla lähtisit toteuttamaan OAJ:n strategiaa?
- Mitkä mielestäsi ovat tärkeimmät OAJ:n puheenjohtajan tehtävät? Nimeä kolme.
- Miten aikaisempi työelämä- ja luottamushenkilökokemus auttaisivat sinua puheenjohtajan tehtävässä?
- Miksi juuri sinä olisit oikea henkilö johtamaan OAJ:tä?
- Listaa kolme järjestöä tai jäsenistöä koskevaa asiaa, jotka ensimmäisenä pitäisi saada kuntoon. Perustele.
Ehdokkaiden esittelyt, videot ja vaalitenttien aikataulut oaj.fi:ssä: