Kuka on sinun suosikkiartistisi?
Tämä on kysymys, jonka Steve ”Little Steven” van Zandt, kitaristi, näyttelijä ja aktivisti haluaisi kysyä koululaisilta ympäri Yhdysvaltoja.
– Jokaisella nuorella on suosikki. Vaikka musiikki ei ole nykynuorille enää samanlainen uskonto kuin meille 1960-luvulla, jokainen osaa nimetä jonkun. Se voi olla Beyonce, se voi olla Lady Gaga, se voi olla Metallica.
Suosikkiartistista aukeaa tie menneisyyteen.
– Esimerkiksi Beyoncen kautta voidaan palata Aretha Frankliniin, gospel-musiikkiin ja lopulta koko Detroitin merkitykseen mustan musiikin kehtona ja niin edespäin, van Zandt selittää opetusfilosofiaansa.
Bruce Spingsteenin kitaristina ja Sopranos-televisiosarjasta tunnettu van Zandt oli Dohassa Qatarissa pidetyssä opetusalan innovaatiokonferenssissa kertomassa Teachrock-opetusohjelmasta. Hänen mukaansa Teachrock syntyi reaktiona Yhdysvaltojen opetusleikkauksiin.
– Kouluissa kaikki paukut on laitettu kansallisten tasokokeiden aineisiin, van Zandt kertoo.
Tämä on tyhmää jo yksin taloudellisesta näkökulmasta, hän toteaa. Viihdeteollisuus on Yhdysvaltojen suurimpia vientituotteita, eikä se synny tyhjästä.
– Pyrimme parantamaan tilannetta ilmaisilla oppitunneilla, jotka ovat netissä kaikkien saatavilla. Emme ehkä pysty opettamaan musiikkia, mutta musiikin historiaa kyllä. Ja sen kautta historiaa, kulttuurihistoriaa ja maantietoa.