Nuoriso on petetty. Lahjakkaat ylioppilaat kilpailevat pääsystä korkeakouluihin, mutta ovet avautuvat vain harvoille.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattori Hannu Karhunen toivoo maan hallitukselta konkreettisia toimia korkeakoulupolitiikkaan.
– Meillä on valtava pula osaajista ja samaan aikaa suuri joukko nuoria jonottaa opiskelupaikkaa.
Aloituspaikkoja pitäisi Karhusen mielestä lisätä ainakin yhden keskikokoisen yliopiston verran.
Aloituspaikkoja pitäisi lisätä ainakin yhden keskikokoisen yliopiston verran.
Karhunen on lievästi sanoen turhautunut siihen, että suomalaisten koulutustaso junnaa samalla tasolla kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Tuttua virttä koulutuksen hyödyistä on veisattu vuosikymmenet, mutta mitään ei ole tehty koulutustason nostamiseksi.
– Koulutus nostaa tulotasoa, ehkäisee työttömyyttä ja parantaa hyvinvointia. Korkeakulutetut tienaavat enemmän, elävät terveellisemmin, sortuvat rikoksiin harvemmin ja ovat aktiivisempia kansalaisia kuin vähemmän koulutetut, Karhunen luettelee.
Liian alhainen koulutustaso on Karhusen mukaan vakava riski myös Suomen tuottavuudelle, kun väestö ikääntyy. Aika käy vähiin, ja trendin kääntäminen nousuun kestää kymmeniä vuosia.
Korkeakoulutettujen osuus 25–35-vuotiaista on Suomessa edelleen noin 40 prosenttia, vaikka jo vuonna 2000 asetettiin tavoitteeksi nostaa luku 50:een. Välineitä tavoitteen saavuttamiseksi ei ole tarjottu.
Suomi on jopa vähentänyt rahaa koulutuksesta samaan aikaan, kun muut maat ovat lisänneet panoksia. Syykuussa julkaistun OECD:n Education at a Glance -raportin mukaan Suomi on tipahtanut samaan leikkaajien kastiin Kreikan ja Venäjän kanssa.
On suoranainen ihme, että Suomen koulutusmenestys on aikaansaatu näillä resursseilla.
Koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo OAJ:stä muistuttaa, että koulutus on jatkumo, jossa rakennetaan uutta mahdollisimman vahvalle perustalle.
– Kun kaikilta edellytetään toisen asteen tutkintoa ja useimmilta myös korkea-asteenkin tutkintoa, on varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta saatava oppimisen pohjan oltava kaikilla vahva.
Salon mielestä on suoranainen ihme, että Suomen koulutusmenestys on aikaansaatu näin maltillisilla resursseilla.
– Nyt näitäkin resursseja on vain leikattu, vaikka samaan aikaan tavoitetaso koulutukselle vain kovenee. Koulutustason nosto ei ole mahdollinen ilman koulutusresurssien tasonnostoa.
Karhunen huokaa syvään ja vääntää vielä kerran rautalangasta, miksi työn tekemisen tapa on tuottavampaa kuin työtuntien määrä.
– Toimistotyössäkin haettiin mappeja kellarista ja kiikuttiin papereita huoneesta toiseen. Sitten Yhdysvalloissa kehitettiin tehokkaampia työtapoja ja toimistojen pöydille ilmestyivät pöytätietokoneet. Koulutetut ihmiset ottivat nopeasti uudet työtavat ja tuottavammat välineet käyttöönsä.
Koulutuksen avulla keksimme myös itse tehokkaampia työtapoja. Suomessa yritykset ja korkeakoulut tekevät paljon tutkimusta, jonka avulla kehitetään uusia hyvinvointia ja tuottavuutta parantavia innovaatioita.
Hyvinvointi ja kansantalouden kokonaistuotto syntyvät Karhusen mukaan teknologian käytön ja sen kehittämisen yhteissummasta.
– Molempia tarvitaan. Ellei tehdä tutkimusta, ei osata ottaa uusia teknologioita käyttöön.
Varhaiskasvatus, peruskoulu, toinen aste, korkeakoulu. Karhunen ei osaa sanoa, mikä niistä olisi yhteiskunnan kannalta tuottavin investointikohde. Kaikki osat ovat tärkeitä ja niiden on toimittava yhteen.
Nivelvaiheisiin, kuten korkeakouluihin pääsyyn ja toiselle asteelle siirtymiseen, kannattaisi kiinnittää huomiota.
Osaamiserot tyttöjen ja poikien sekä eri perhetaustoista tulevien välillä ovat Karhusen mielestä vakavia hälytysmerkkejä. Niiden ratkaisemiseen pitää löytää nykyistä riuskempaa otetta. Positiiviseen diskriminaatioon tarvitaan rahaa ja koulutusta.
Jotain hyvääkin on tehty. Oppivelvollisuuden laajentuminen oli Karhusen mukaan merkittävä päätös. Hän sanoo tutkimusnäytön osoittavan, että se todennäköisesti parantaa koulutustasoa.
– Päätös pakottaa koulutuksen järjestäjät panostamaan opiskelijan ohjaukseen ja tukeen.
Hyviä kokeiluja kuten kaksivuotista esiopetusta kannattaisi Karhusen mielestä tehdä lisää. Hankehumpasta pitäisi päästä monivuotisiin ja pitkäjänteisiin ohjelmiin.
Karhunen toivoo, että koulutuspolitiikassa katsottaisiin nyt, onko meillä riittävästi osaamista 20 vuoden päästä.
Pula osaajista ei ole uusi ilmiö. Hannu Karhunen muistuttaa, että sama ongelma on ollut jo ennen koronaa ja finanssikriisiäkin. Ellei koulutusta lisätä, kansainväliset korkean teknologian yritykset menevät muihin maihin ja Suomi jää bulkkiteollisuuden varaan.
– Toinen vaihtoehto on, että rohkeasti laajennetaan koulutuksia ja tarjotaan osaajia. Luodaan uutta panostamalla rohkeasti niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa.