Koulukelauksia: Ulpu Iivari oli kymppien ja vitosten tyttö

Ulpu Iivari oli jo koululaisena taitava kirjoittaja. Lukiolaisen lehteen kynäilemät kolumnit avasivat ovet Sanomain toimittajakouluun.

Rokotusjonon ensimmäisen paikan ottaminen ja itkun pidättäminen – muun muassa nämä olivat 1950-luvulla opettajan tyttären velvollisuuksia Naruskan kyläkoulussa Sallassa.

– Muutkaan eivät itkeneet, kun minä ensimmäisenä olin reipas, Ulpu Iivari naurahtaa.

Ulpu opiskeli kansakoulun ensimmäiset kolme vuotta opettajaäitinsä huomassa pienen kyläkoulun yhdysluokassa.

– Koulu oli kylän keskus, ja opettajan velvollisuus oli järjestää kuusi- ja äitienpäiväjuhlat koko kylän väelle. Kotona leivoimme ja askartelimme tonttulakkeja ja keijupukuja.

Keskikouluun Ulpu matkasi Sallan kirkonkylälle, josta pitkämatkalaiselle löytyi kortteeri arkipäiviksi tuttavan omakotitalon vintiltä.

Nuoren tytön koulumenestys vaihteli.

– Kympit tulivat lempiaineistani ainekirjoituksesta ja historiasta, vitoset matematiikasta ja fysiikasta. Tuolloin ajateltiin, ettei tyttöjen kuulunutkaan osata matematiikkaa.

 

Omiin lakkiaisiinsa Sodankylän lukiossa Ulpu ei osallistunut, sillä hän oli jo aloittanut opinnot Sanomain toimittajakoulun ensimmäisellä vuosikurssilla. Rahat eivät riittäneet matkalippuihin, eikä Ulpu olisi edes kehdannut pyytää pitkää lomaa.

– Kirjoittauduin myös Helsingin yliopistoon opiskelemaan historiaa mutta en saanut edes aloitettua opintoja. Opintojen jääminen on ollut minulle semmoinen elämän kipupiste.

 

Ulpu Iivari

  • Entinen Sdp:n kansanedustaja ja europarlamentaarikko.
  • Toivoo tulevaisuuden koulun opettavan pitkäjänteistä työskentelyä ja yhteistyötaitoja.
  • Mukana Parlamenttikierros-hankkeessa, jossa entiset kansanedustajat kiertävät oppilaitoksissa. Veteraaniedustajan voi kutsua myös etäkouluun.

parlamenttikierros.wordpress.com