”Miksi näin? Mistä johtuu?” Bella Forsgrénin käsi nousi viittaukseen alakoulussa usein aidon tiedonjanon vuoksi. Yläkoulussa ja lukiossa kysymystulvassa oli jo enemmän kyseenalaistamisen makua.
– Kyselyni saattoi ärsyttääkin, hän arvioi.
Bella aloitti koulunsa Äänekoskella pienessä Hietaman kyläkoulussa. Koulu ja kaverit olivat hänelle tuttuja jo esiopetuksesta, mutta silti ensimmäinen koulupäivä jännitti.
– Saimme heti Aapisen. Ajattelin, että tästä se oppiminen alkaa. Odotin innolla lukemista.
Bellaa veti kouluun paitsi halu oppia myös seura. Maalla kaverit olivat pitkien etäisyyksien päässä, ja juuri koulu oli se paikka, jossa pääsi leikkimään ja tapaamaan muita.
Koulumatkansa Bella taittoi koulutaksin kyydissä.
Yläkoulussa ja lukiossa Bella innostui yhteiskuntaopista ja historiasta.
– Mirjami Haverinen puhui yhteiskunnallisista aiheista niin innostavasti, että hän on yksi syy siihen, miksi menin yliopistoon opiskelemaan yhteiskuntapolitiikkaa.
Reaaliaineissa Bella pärjäsi erinomaisesti, mutta kielten opiskelu takkusi. Ruotsin tunnille meneminen suorastaan pelotti, jos läksyt olivat olleet liian vaikeita.
Lukion loppuvaiheessa syyksi selvisi lukihäiriö.
– Jos se olisi huomattu aiemmin, olisin varmasti saanut enemmän tukea oppimiseen.
Suomalaista koulujärjestelmää Bella pitää huikeana.
– Jos vielä pitäisi parantaa, satsaisin medialukutaitoon ja yhteiskunnallisten ilmiöiden ymmärtämiseen. Maailma on nykyisin niin monimutkainen.