Korkeakoulujen pääsykokeet jälleen lähinä

Melkein koko henkilökunta osallistuu meillä pääsykokeiden valvontoihin, Oulun ammattikorkeakoulun turvallisuuspäällikkö Antti Hirvonen sanoo.

Ammattikorkeakouluihin oli tänä keväänä ennätykselliset 79 000 hakijaa. Parhaiten vetivät terveys- ja hyvinvointialat. Suurinta kasvu oli luonnonvara-aloilla.

– Meillä valintakokeeseen osallistuu päivittäin noin 500 hakijaa kuuden päivän ajan, kuvailee edessä olevaa koerumbaa Oulun ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan opettaja Antti Hirvonen, joka toimii myös Oamkin turvallisuuspäällikkönä.

Viime syksynä turvaväli oli yhdestä kahteen metriä, nyt vähintään kaksi metriä.

– Onneksi olemme laatineet ammattikorkeakoulun turvallisuusverkostossa selkeät, yhteiset ohjeet pääsykoejärjestelyihin, Hirvonen kiittää.

Kokeiden valvomiseen liittyy paljon yksityiskohtia, ja siksi valvojat on perehdytettävä hyvin.

– Meillä riskiryhmiin kuuluva opettaja voi saada työterveydestä todistuksen, että hänen ei tarvitse osallistua valvontoihin.

 

Turvavälien varmistaminen vaatii suuria tiloja. Uudellamaalla Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia järjestävät yhteisen, jättimäisen valintakokeen Helsingin Messukeskuksessa.

Laureassa opetushenkilöstö ei osallistu valintakoejärjestelyihin ja valintakokeiden valvontaan, jotta opettajat voivat keskittyä opetukseen ja arviointien tekemiseen lukuvuoden lopussa.

 

Yhteensä vuoden päähaussa opiskelupaikkaa ammattikorkeakouluista ja yliopistoista tavoittelee 158 000 hakijaa.

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi on linjannut, että tänä vuonna yliopistojen pääsykokeet järjestetään lähikokeina kampuksilla.

Viime keväänä etänä järjestetyt pääsykokeet tuottivat joissakin yliopistoissa teknisiä ongelmia, mutta Jyväskylässä ne sujuivat hyvin.

– Se on teettänyt valtavasti työtä. Me opettajat joudumme tekemään enemmän valvontoja kuin ennen, ja ainakin minua tartuntariski huolettaa, sanoo yliopistonopettaja Jaana Toomar, joka koordinoi laitoksensa valintakokeita yliopistossa.