Kansainvälisiin kollegoihin tutustuminen avasi silmät

Suomalaista Jukka Sinnemäkeä ei harmita, että hän ei tänään kisaa Dubaissa maailman parhaan opettajan pystistä. Jo 50 finalistin joukkoon pääseminen vie huimaa kyytiä uralla eteenpäin.

Sanat hukkuvat puheensorinaan opetusalan kansainvälisessä konferenssissa Dubaissa. Hälyn takaa ilmestyy Jukka Sinnemäki, Jyväskylän kristillisen koulun luokanopettaja.

Verkostoituminen kansainvälisten kollegoiden kanssa keskeytyy hetkeksi.

Sinnemäki pääsi tänä vuonna 50 finalistin joukkoon Global Teacher Prize -kilpailussa. Taustalla on hänen vuosia kehittämänsä hyvinvointioppiminen, jossa oppilaiden elämää parannetaan kokonaisvaltaisesti hyvien elämäntapojen kautta.

Mistään vähäpätöisestä jutusta ei ole kyse. Ehdotuksia ja hakemuksia kisaan tuli yli 170 maasta yhteensä lähes 40 000.

– Ammatillisen kehittymisen kannalta tämä on kova juttu. Silmänräpäyksessä kaikki finalistit ovat tässä läsnä, yhteistyökuvioita kehittelemässä, Sinnemäki kertoo Dubain kuumuudessa.

 

Parhaiden porukka on yhtä suurta perhettä, muttei suinkaan mikään ”sikaririnki”, jossa se, mitä on keksitty ja kehitetty, pidetään visusti omana tietona.

– Täällä kaikkien meidän rooli on oppia tuntemaan toisiaan. Tarkoitus on laittaa hyvä kiertoon omissa maissa, Sinnemäki selittää selvästi innoissaan.

Sinnemäestä Suomi on huikea koulutusmaa, mutta tuudittautua ei saa.

– Kilpailu on kyllä avannut silmät sille, että myös muualla osataan. Esimerkiksi uuden opetussuunnitelman mukaista yksilön kiinnostuksesta lähtevää oppimista on tehty monissa paikoissa jo vuosikausia.

 

Sinnemäki on hyvinvointioppimisen uranuurtajia. Sinnemäki on vuosia edistänyt lasten ja heidän vanhempiensa ymmärrystä terveellisten elintapojen eduista. Muun muassa liikunta, riittävä rentoutuminen ja uni sekä ravitseva ruoka ja hyvät ihmissuhteet kuuluvat terveellisiin elintapoihin.

– En voi syyllistää oppilasta tekemättömistä tehtävistä, jos en tiedä, millainen tilanne taustalla on päällä. Lasta saattaa väsyttää esimerkiksi se, että hän asuu vuorotellen isän ja äidin luona, hän avaa filosofiaansa.

Sinnemäki on esimerkiksi korjannut luokkansa oppilaiden unirytmiä yhdessä oppilaiden kanssa siten, että vireys luokassa kasvoi. Lisäksi hän on kiertänyt luennoimassa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkityksestä ympäri oppilaitoksia.

 

Erityisesti matematiikan opettamiseen kehitetty syklimalli toi paikan 50 maailman parhaan opettajan joukossa.

Syklimallissa jokainen aihe tai teema opetetaan kouluvuoden aikana kaksi tai kolme kertaa lyhyinä rupeamina. Oppilaiden koetulokset ovat parantuneet, ja menetelmä kiinnostaa kouluissa ja yliopistoissa ympäri maailman.

– Hyvinvointioppiminen on kuitenkin paljon kokonaisvaltaisempaa kuin vain matematiikan opetus, Sinnemäki muistuttaa.

Kansainvälisessä kilpailussa haetaan innovatiivisia ja tehokkaita opetusmenetelmiä, jotka voidaan skaalata eri olosuhteisiin. Ja Sinnemäen mallihan skaalautuu, koska ihmiset ovat ihmisiä missä päin tahansa. Fysiologia pelaa samalla tavalla.

 

Se, että Sinnemäki ei tänään jännitä voittoa kymmenen finalistiopettajan joukossa, ei harmita miestä lainkaan.

– Kaikki me 50 saamme samat mahdollisuudet ja palkinnon takana olevan säätiön suurlähettilään statuksen.

Dubaissa pyyntöjä tulla puhumaan hyvinvointioppimisesta on sadellut. Sinnemäki haudutteleekin ajatusta siitä, että hyvinvointioppimisesta saisi jalostettua koulutusvientituotteen.

– Koen, että minulla olisi hirveästi annettavaa maailmalla.

Markkinarakokin näyttäisi löytyvän. Maailmanluokan opetusalan konferenssissa hyvinvointi on nimittäin esillä häviävän vähän.

 

Global Education and Skills Forum

  • GESF on globaali opetusalan vuosittainen konferenssi, joka järjestetään Dubaissa. Tänä vuonna 17.– 18.3.2018.
  • Tapahtuma edistää koulutusta kautta maailman. Tänä vuonna teemana on tulevaisuus: Millä taidoilla nykylapset pärjäävät vuonna 2030 ja sen jälkeen?
  • Global Teacher Prize on miljoonan dollarin palkinto, jonka tavoitteena on nostaa valokeilaan opettajien tärkeä merkitys yhteiskunnassa. Palkinto jaetaan illalla 18.3.2018.
  • Kilpailun 10 finalistin esittelyt.

Lue samasta aiheesta