Fiilikset antavat teoille suunnan

Fiilismittarilla on kerätty pian kaksi vuotta tietoa OAJ:n jäsenten ajatuksista. Mittarin kysymyksiin vastaa joka viikko reilut 2 000 koulutus- ja kasvatusalan työntekijää. Kahden vuoden aikana reagointeja on kertynyt reippaasti yli 200 000.

 

Erityisasiantuntija Sari Melkko OAJ:stä seuraa mittarin lukemia ja tekee niistä koosteen, joka jaetaan joka toinen viikko useille OAJ:n päättäjille sekä yli 500 työsuojelutoimijalle työsuojelutiedotteessa.

– Kerromme opettajien iloista ja kipukohdista monissa koulutuksissa, jotta OAJ-toimijat voivat kiinnittää niihin huomiota omalla paikkakunnallaan ja työpaikallaan, Melkko sanoo.

 

Fiilismittari tuo päivänvaloon sekä ruusuja että risuja.

Esimerkiksi viime huhtikuussa yli 90 prosenttia vastaajista kertoi, että työyhteisössä annetaan ja saadaan toisilta apua ja tukea.

Helmi–maaliskuussa taas neljäsosa vastaajista oli sitä mieltä, ettei työpaikoilla käsitellä erimielisyyksiä.

– Myös Opetusalan työolobarometri kertoi, että alan työpaikoilla pitkittyneet erimielisyydet heikentävät työilmapiiriä.

 

Fiilismittarin lukemat ovat kertoneet Melkolle siitä, että opettajat ovat äärimmäisen motivoituneita ja sitoutuneita.

– Tulos on minulle sekä ilo että huoli. Sitoutuneisuus on upeaa, mutta samalla opettajien pitäisi oppia rajaamaan työtään ja huolehtimaan entistä paremmin myös omasta jaksamisestaan.