Vastapaino: Polulla oppija

Pauliina Hakonen on oppinut raikkaan ilman tärkeyden. Ensiksi sairastumisen takia, sitten eräopaskoulutuksen ansiosta.

Pauliina Hakonen sai 2000-luvun alussa diagnoosin: sisäilmasairaus. Sairaus paheni niin, että viime vuonna hänen oli otettava tuumaustauko. Hän jäi opintovapaalle erityisopettajan virastaan Hämeenkyrön yhteiskoulusta.

Yhteiskoulussa Pauliina on työskennellyt vuodesta 2007. Hän on opettanut lapsia, joilla on oppimis- ja koulunkäyntivaikeuksia, ja tuntee tehneensä tärkeää työtä.

Kun vuosikymmeniä jatkunut elämäntehtävä keskeytyi, oli uudistettava elämä. Pauliina suunnitteli opiskelevansa joko jotakin hyödyllistä tai kivaa. Hän päätyi kivaan ja ilmoittautui eräopaskoulutukseen.

– Päätin tehdä sitä, mitä rakastan ja mistä nautin. Siten itselläni on eniten annettavaa muille.

 

Lähemmäksi luontoa siirtyminen ei ole Pauliinalle iso mullistus. Hän on tehnyt erämaavaelluksia muutamien erityisoppilaiden ryhmien kanssa vuodesta 2012. Useimmiten opettaja ja kulloinenkin ysiluokan ryhmä ovat kiertäneet Rukan ympäristössä Karhunkierroksen, koska se on turvallinen reitti.

Luontovaelluksilla voittaa itsensä ja oppii sitkeyttä, Pauliina pohtii. Porukassa ollaan riippuvaisia toisista. Jos joku ei jaksa kantaa rinkkaansa, häntä pitää auttaa. Muiden on siis otettava osa heikoimman taakasta. Näin jokainen huomaa oman tärkeytensä.

– Ensimmäisellä tauolla pyydän oppilasta hakemaan purosta vettä. Oppilas ihmettelee, että ”miks mää”. Rasitus opettaa jo toisena päivänä kysymään, mitä voisin tehdä, että saisimme ruuan nopeasti valmiiksi, Pauliina kuvaa tyypillistä vaellusta.

Vaelluksen jälkeen Pauliina pääsee yleensä antamaan vanhemmille palautetta hyvin menneestä reissusta ja nuorten kasvaneesta omatoimisuudesta. Erään oppilaan isä ei ollut uskoa kuulemaansa, kun opettaja kertoi pojan tehneen eväsleivät koko porukalle.

Joskus Pauliina joutuu markkinoimaan vaelluksia. Eräs nuori ei ollut lähdössä matkaan, koska Snapchat-striimi katkeaisi, eikä pääsisi kylille. Silloin Pauliina muistutti häntä äijäringistä, joka on istunut Kyröskosken Shellillä porukan nuoruusvuosista asti.

– Kehotin oppilasta huolehtimaan, että on seitsemänkymppisenä jotakin kerrottavaa. Hän oli lopulta onnellinen, kun lähti mukaan.

Vaelluksilla Pauliina suunnistaa älypuhelimen maastokarttasovellusten ja gps:n avulla. Puhelimen kartta näyttää ajantasaisen sijainnin. Lisäksi Pauliina on etukäteen merkinnyt reitille lähteet, laavut ja kodat. Kompassi ja paperikartat ovat matkassa varmuudeksi.

 

Vaeltamisen lisäksi elämä suksilla on Pauliinalle luontaista. Hän on opettanut sukulaistensa ja ystäviensä lapsia laskettelemaan, ja viime vuonna hän aloitti hiihtokouluopettajakurssin.

Tänä talvena Pauliina lasketteli 60 päivänä. Niistä iso osa kului hiihdonopettajana Saariselän joulu- ja pääsiäissesongeissa.

Pauliina myös lenkkeilee ja käy kuntosalilla, mutta geokätköily on se laji, joka sai Pauliinan kunnolla hurahtamaan luonnossa liikkumiseen.

– Jos käyn Haltilla, yritän löytää Suomen korkeimman geokätkön.

Geokätköily toi lajivalikoimaan myös melonnan ja kiipeilyn.

Eräopaskoulutus valmentaa ohjaajaksi ja elämystuottajaksi, jonka työympäristö on luonto. Pauliina aikoo perustaa yrityksen, joka tarjoaa yrityksille seikkailukasvatusta ja hyvinvointipalveluja.

– Tarjoaisin stressinhallintaa ja työhyvinvointia. Haluan kertoa, että luonto virkistää ja polulla oppii. Tutkimukset vahvistavat, että jo vartti ulkona rauhoittaa aivotoimintaa.

Pauliina näkee itsensä tulevaisuudessa luontohyvinvoinnin tai seikkailukasvatuksen asiantuntijana. Silti ainakin toistaiseksi hänen päätyönsä on peruskoulussa.

– Nyt olen valtavan kiitollinen siitä, että sairastuin vakavasti. Kriisin myötä sain huikean mahdollisuuden uusille seikkailuille ja unelmien toteuttamiselle.

Pauliina Hakonen

  • Hämeenkyrön yhteiskoulun yläuokkien erityisopettaja. Parhaillaan opintovapaalla. 50-vuotias.

  • Opiskelee Tampereella Ahlmanin ammatti- ja aikuisopistossa erä- ja luonto- oppaaksi.

  • Siirtyy syksyllä erityisluokanopettajaksi Hämeenkyrön Mahnalan ympäristökouluun.

  • Pauliinan seikkailuja voi seurata Instagramissa hashtagilla #polullaoppii.