Jouluvaihde silmään jo lokakuussa

Aleksi Lindbergin joulukiireet alkoivat helpottaa jo ennen joulukuun alkua. Vuoden mittaan vilskettä on riittänyt paketointi- ja askarteluaiheisen blogin ja kirjaprojektin kanssa.

Jäivätkö jouluvalmistelut jälleen viime tinkaan? Loppuvatko voimat taistelussa aikaa vastaan lahja- ja lanttulaatikko-ostoksilla, kun jäinen räntä pärskähtelee kasvoillesi?

Tämän lehden ilmestyessä saatat olla jo myöhässä, mutta ensi vuonna voi olla toisin. Kiireetön joulu onnistuu helsinkiläisen luokanopettajan Aleksi Lindbergin yksinkertaisella esimerkillä.

Stressiltä välttyy, kun joulun ideoinnin aloittaa juhannuksena ja iskee todellisen jouluvaihteen silmään jo lokakuussa.

Ja miksipä ei saman tien ryhtyisi ympärivuotiseksi jouluhulluksi, kuten Aleksi? Voi riittää, että antaa joululle pikkusormensa. Viattomasta ihastelusta Aleksinkin joulufanius lähti.

– Kai oma suhteeni jouluun on syntynyt perinteisellä tavalla, kun joulusta on tullut lapsuudesta saakka hyvä fiilis. Niissä muistoissa joulu on yksittäisiä hetkiä, joissa näkee vaikkapa hautausmaan kynttilämeren. Tai kun tullaan saunasta ja aletaan kerääntyä ison pöydän ääreen ruokailemaan, Aleksi sanoo.

Tänä vuonna Aleksi mietti jo kesällä, millaisia materiaaleja joulun paketteihin kannattaisi alkaa kerätä. Joulusesongin ulkopuolella hänen kaltaisensa nykyajan jouluhullut saavat toisiltaan vertaistukea sosiaalisessa mediassa.

– Facebookissa on jouluryhmiä, jotka me joulufanit kyllä osaamme etsiä. Aika monessa olen minäkin. Keskustelu ja joulun ideointi kiihtyvät ryhmissä aina joulua kohden.

Kun tapaamme Aleksin kanssa marraskuun lopussa, helsinkiläiskahvilassa siirrellään pöytiä illan pikkujouluja varten. Aleksin kotona suurin osa lahjoista on jo kuusen alla.

– Viikonloppuna pystytimme kuusen, ja joululaulut soivat jo. Luokkaankin olemme laittaneet valot ja koristeet.

Lindbergin joulukiireet alkoivat siis helpottaa jo ennen kuin kalenterin ensimmäinen luukku aukesi. Se ei tarkoita, etteikö Lindbergillä olisi joulupuuhaa ja vastapainoa työlle vuoden mittaan riittänyt. Syksyllä Lindbergiltä ja hänen puolisoltaan Jani Koskiselta ilmestyi kirja Kaikki paketissa.

– Se taisi olla aika pian viime jouluna julkaistun Hesarin jutun jälkeen, kun kustantaja otti yhteyttä ja sanoi, että nyt kirjaa kehiin.

Aleksi oli juuri valmistumassa luokanopettajaksi, ja työt Paloheinän ala-asteen koulussa olivat uusi juttu.

– Ei siinä hirveästi ylimääräistä olisi kaivannut, mutta lopulta kirja oli toukokuussa valmis. Illat kirjoitettiin ja kuvattiin.

Materiaalia oli jo valmiinakin: sitä oli syntynyt Lindbergin ja Koskisen nyt kolmisen vuotta pitämässä blogissa. Kaikki paketissa -blogi keskittyi aluksi varsinkin paketointiin, mutta myöhemmin teemat laajenivat kaikenlaiseen askarteluun. Blogilla on kuukausittain kymmeniätuhansia lukijoita ja joulukuun kävijäpiikin aikaan noin 50 000.

Kirjassa käsitellään joulun lisäksi muutkin juhlat, joihin liittyvät lahjat. Ideat ovat kekseliäitä: oivaltavalla paketoinnilla voi tehdä pienestäkin lahjasta hauskemman.

Joulu näyttää olevan mukana kaikkialla, minne Aleksi Lindberg menee.

– Töissä päädyin totta kai heti joulutiimiin ja askartelutyöpajan pitäjäksi. Kuudesluokkalaisille vedän valinnaista kädentaitopajaa. Se on hauskaa, kun niin isojen kanssa voi tehdä jo haastavampiakin töitä.

Vasta hiljattain opettajan uransa aloitteena Aleksi tietää, että joulu sisältää myös lapsille herkkiä kohtia.

– Olen niin uusi ope, että opin koko ajan paremmin huomioimaan koko luokan kirjavuuden. Isänpäivän tienoilla puhuimme paljon siitä, ettei kaikilla ole isää tai isoisää. Jouluna kaikki odottavat lahjoja, mutta olen sanonut, ettei lahjan tarvitse olla aineellinen vaan se voisi olla vaikkapa lupaus.

Aleksi opettaa nyt ekaluokkalaisia, mikä voi vielä tarkoittaa esimerkiksi joulupukkiin liittyviä vaikeita kysymyksiä.

– Ainakin osalle oppilaista pukki on tulossa. Tilanne on osattava hoitaa niin, ettei tule aattona vanhemmilta vihaisia Wilma-viestejä.

 

Kuka?

Aleksi Lindberg on 27-vuotias luokanopettaja. Hän opettaa ekaluokkaa Paloheinän ala-asteen koulussa Helsingissä. Yhdessä Jani Koskisen kanssa Lindberg pitää suosittua Kaikki paketissa -blogia.

www.kaikkipaketissa.fi