Tämä on esimerkki asuinalueesta, joka on suunniteltu fiksusti, sanoo kasvatustieteiden professori Mari-Pauliina Vainikainen.
Hän istuu kotonaan Helsingin Herttoniemenrannassa ja avaa Teams-puhelussa syitä paljon puhutulle oppimistulosten laskulle.
Yksi merkittävä syy on asuinalueiden ja sen myötä koulujen segregaatio. Vainikaisen mukaan eriytymistä pitäisi ehkäistä jo kaupunkisuunnittelussa, kuten Herttoniemenrannassa tehtiin 1990-luvun lopulla.
– Täällä on sekoitettu vuokra-asuntoja ja omistusasumista.
Niin voidaan välttää matalan sosioekonomisen taustan keskittymistä samoille alueille. Sellaisissa oppimistulokset ja asenteet koulunkäyntiä kohtaan lähtevät herkästi negatiiviseen kierteeseen.
Kovaa tekstiä, mutta Vainikainen tietää mistä puhuu. Hän johtaa Tampereen ja Helsingin yliopistoissa toimivaa Koulutuksen, arvioinnin ja oppimisen tutkimuskeskusta.
Vainikainen on ollut tekemässä valtakunnallisia oppimaan oppimisen arviointeja, joista tuorein tutkimuskooste ilmestyi keväällä. Vuoden 2024 arvioinnista lähtien peruskoulun päättäneiden oppilaiden asenteissa on näkynyt selkeä muutos huonompaan suuntaan.
Ensinnäkin niin sanottu sattumausko on voimistunut, erityisesti pojilla. Se tarkoittaa, ettei omalla tekemisellä tai vaivannäöllä uskota olevan juuri vaikutusta elämässä ja koulussa pärjäämiseen.
Toiseksi luottamus koulutuksen merkitykseen elämän peruspilarina on rapautunut. Vainikaisen mukaan tämä voi johtua siitä, että opiskelua ei nähdä enää varmana hyvän elintason takaajana.
– Toisaalta osa nuorista uskoo elättävänsä itsensä myös ilman koulu- sivistystä.
Kärjistetysti: ennen tähdättiin määrätietoisesti pitkät opinnot vaativiin lääkärin tai juristin ammatteihin, nyt haaveillaan somevaikuttajan urasta.
Vainikaisen mukaan tutkimustulokset sattumauskon vahvistumisesta ja koulutuksen merkityskadosta voivat yhdessä kertoa koulutususkon heikentymisestä. Se vaikuttaa tutkitusti oppimistuloksiin.
Jos ajattelee, että pärjääminen on sattuman kauppaa eikä koululla ole siinä osaa eikä arpaa, koulutususko on heikko ja vaikutus tuloksiin todennäköisesti negatiivinen. Logiikka toimii toki myös päinvastoin.
Perusopetuksessa on parinkymmenen viime vuoden ajalta havaittavissa kaksi keskeistä trendiä: oppimistulosten ja koulutuksellisen tasa-arvon heikkeneminen.
Tämän toteaa keväällä julkaistussa loppuraportissaan opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä, jonka tehtävänä oli tarkastella perusopetuksen oppimistuloskehitystä. Tulosten alamäki näkyy sekä kansallisissa että kansainvälisissä mittareissa, esimerkiksi Pisa-, Pirls- ja Timss-tutkimuksissa.
Ne kertovat, että erityisesti heikosti osaavien oppilaiden osuus on kasvanut. Samaan aikaan huippuosaajien osuus on pudonnut. Laskusuunta on selkeä kaikilla osaamistasoilla.
Kyse on monimutkaisesta ja -tahoisesta ongelmasta, johon ei ole olemassa yhtä ratkaisua, työryhmä painotti. Työryhmään kuului muun muassa Opetushallituksen, koulutuksen arviointi- keskuksen Karvin, OAJ:n sekä muiden opettajajärjestöjen edustajia.
Raportissa listataan lukuisia toimenpide-ehdotuksia, jotka liittyvät koulutuksen rahoitukseen, lainsäädäntöön, opetussuunnitelmaan, politiikkatoimiin, opetushenkilöstöön ja opettajankoulutukseen, oppilaisiin sekä kodin ja koulun yhteistyöhön.
OAJ:stä mukana työryhmässä oli koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo. Hän tähdentää, että oppimis- tulosten laskussa on todellakin kyse isosta asiasta ja kansainvälisestä megatrendistä, joka ei ole käännettävissä nopeasti hopealuodilla.
– Ensimmäinen tavoite on saada lasku pysähtymään. Tulosten vahvistaminen on sitten toinen juttu.
Osana työryhmän selvitystä toteutettiin opettajakysely, jossa tärkeimmäksi keinoksi tavoitteen saavuttamiseksi nousi oppimisen tuen vahvistaminen. Salo toteaa, että sitä on tuen uudistuksessa jo tehtykin.
– Olemme OAJ:ssä kiitelleet uudistusta, mutta siihen luvatut lisäresurssit ovat jääneet puheen tasolle.
Perusopetuksen rahoitus junnaa Suomessa muutenkin paikoillaan verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Koko 2000-luku on jouduttu tulemaan toimeen samalla rahoituksella, vaikka toimintaympäristö on muuttunut vaativammaksi ja oppilaiden tuen tarpeet lisääntyneet.
Ministeriön työryhmä ja OAJ ovat samoilla linjoilla: tavoite osaamistason nostosta on realistinen vain, jos koulutuksen resurssit tukevat sitä.
Työryhmä esittää kuntien valtionosuusprosentin korottamista ja vakiinnuttamista. OAJ:n mukaan on erityisen tärkeää, että ikäluokkien pieneneminen ei saa johtaa rahoituksen pienenemiseen.
– Rahaa pitäisi käyttää nyt siihen, että vaikka lapsia on vähemmän, heillä olisi vahvempaa osaamista, Salo sanoo.
Ops-perusteiden selkeyttäminen oli toinen opettajakyselyssä korostunut keino oppimistuloskehityksen korjaamiseksi.
Jaakko Salo haluaa oikaista keväällä valtamediassa levinnyttä väitettä, että opetussuunnitelmien uudistuksessa olisi kyse riman laskemisesta. Opsista on karsittava turhaa massaa, mutta se on samalla myös vaatimusten kirkastamista.
Myös opsin sisällöt kaipaavat selkeyttämistä. Nykyinen ops on Salon mukaan hyvin kuvaileva ja siksi tulkinnanvarainen.
– Se ei oikein ota kantaa siihen, mitä oikeasti pitäisi oppia ja osata.
Siitä on seurannut esimerkiksi, että arviointi on hyvin kirjavaa. Jokainen opettaja on joutunut tulkitsemaan opsia omalla tavallaan.
Selkeämmät ja konkreettisemmat arvioinnin kriteerit antaisivat opettajille mahdollisuuden yhdenvertaisempaan arviointiin. Salon mukaan kriteerit toimisivat myös työkaluna, jonka avulla oppilailta voisi vaatia enemmän.
– Vaatimisen ei pidä olla kirosana. Sen ei myöskään pidä tarkoittaa vain arvosanoja, vaan vaatimista päivittäisessä työskentelyssä oppimisen eteen.
Oppimistulosten laskun juuret ovat niin monihaaraiset ja syvälle johtavat, että niiden alkupistettä on mahdotonta löytää. On silti yksi taho, josta sitä ei kannata etsiä: oppilaat itse.
Nuorten pahoinvointi, epävarmuus ja turvattomuus ovat lisääntyneet. Tämän kertoo paitsi arkikokemus, myös tuorein nuorisobarometri.
Oppilaiden fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin vahvistaminen on tärkeä keino myös oppimistulosten laskusuunnan kääntämiseksi. Tärkeimmäksi sen nosti yli puolet ministeriön työryhmän opettajakyselyyn vastanneista. Mikä merkillepantavaa, hyvinvointi oli kärjessä myös samasta aiheesta oppilaille tehdyssä kyselyssä.
Mari-Pauliina Vainikainen löytää heikentyneiden tulosten ja asenteiden takaa epävarmuutta, näköalattomuutta – ja pahoinvointia.
Hän kertoo, että koulutususko heikkeni dramaattisesti vuosien 2017 ja 2024 välillä. Siihen osuivat koronapandemia ja Ukrainan sodan alkaminen.
– Eiväthän ne silloin 15-vuotiaat voineet olla huomaamatta, että elämässä tapahtuu aika paljon asioita, joihin ei pysty itse vaikuttamaan.
Vain koulun harteille oppimistulosten korjaamista ei voi sysätä. Avuksi tarvitaan koko yhteiskuntaa. Se ei silti tarkoita, etteikö koulussa voitaisi tehdä tilanteelle mitään.
Vainikainen lähtisi liikkeelle koulun toimintakulttuurin rakentamises- ta suuntaan, jossa oppilaat ja opettajat luovat yhteisiä tavoitteita ja sitoutuvat niihin.
– Olen nähnyt hirveän hyviä esimerkkejä haastavilla alueilla toimivista kouluista, joissa on saatu aikaiseksi oppimista mahdollisimman hyvin tukeva ilmapiiri.
Yksittäistä oppilasta voi hänen mukaansa tukea esimerkiksi asettamalla välitavoitteita ja pohtimalla yhdessä seuraavia opinaskelia.
Myös Jaakko Salo pitää tärkeänä, että koulussa tartutaan heti toimeen.
– Vaikka koulu ei yksin ratkaise ongelmaa, se on kuitenkin palvelu, joka tavoittaa koko ikäluokan.
Salo muistuttaa, että lapset, joiden oppimistuloksista nyt puhumme, ovat koulussa juuri tänä päivänä. Siksi puhumme ennen kaikkea heidän tulevaisuudestaan.
– Heillä on ainutkertainen lapsuus, ainutkertainen peruskoulu ja ainutkertainen elämä.
Vuoden 2025 Pisa-tulokset julkistetaan 8. syyskuuta. Seuraa uutisointia oaj.fi:ssä.
Kommentti
Koulussa pitäisi olla tilaa erilaisille oppijoille
Nuorten oma ääni unohtuu usein, kun oppimistuloksia ruoditaan. Olen 14-vuotias yläkoululainen ja miettinyt ilmiötä viime aikoina.
Mielestäni ongelma ei ole oppilaiden motivaatiossa vaan merkityksellisyyden puutteessa.
Tuntemani nuoret eivät pidä itseään laiskoina. Me kuitenkin opimme eri tavoin ja eri tahdissa. Jos nuoresta tuntuu jatkuvasti, että hän oppii väärin ja on jäljessä muista, motivaatio murtuu.
Miten tilannetta voisi korjata? Yksi ratkaisu voisi olla, että jo yläkoulussa olisi pitkiä ja lyhyitä oppimääriä.
Mallissa kaikilla olisi edelleen yhteinen perusopetus, jotta jokainen oppisi tärkeimmät tiedot ja taidot. Sen lisäksi oppilaat voisivat valita ainekohtaisesti syvemmän tai kevyemmän oppimistavan.
Tarkoitus ei olisi jakaa oppilaita parempiin tai huonompiin, vaan tarjota erilaisia tapoja oppia ja vaikuttaa omaan oppimiseen.
Myös nykyistä joustavammat lukujärjestykset voisivat auttaa. En tarkoita täysin vapaata koulumallia, mutta toivoisin, että nuori pääsisi aidosti vaikuttamaan omaan arkeensa ja opintoihinsa. Motivaatio ei synny pakottamalla.
Entä palveleeko nykyinen arviointijärjestelmä nuoria? Monille arvosanat eivät ole vain numeroita, vaan ne alkavat määrittää käsitystä omasta älykkyydestä, tulevaisuuden mahdollisuuksista ja ihmisarvosta.
Toivon sellaista arviointimallia, jossa yksi epäonnistunut koe ei romuttaisi koko arvosanaa.
Suurin ongelma ei ole se, että nuoret eivät osaisi oppia. Liian moni tuntee kuitenkin, että yrittämisellä ei ole väliä. Siksi koulukeskustelussa pitäisi puhua nykyistä enemmän merkityksellisyydestä – ei vain numeroista.
Kyse on siitä, millaisen kuvan nuori rakentaa itsestään ja omista mahdollisuuksistaan. Kun näkymä on valoisa, oppiminenkin innostaa.
Veera Harjula
