Opettajan ammatti ei kiinnosta naapurimaissa

Sekä Viro että Ruotsi kärsivät opettajapulasta. Heikko palkka ei houkuttele, eikä opettajankoulutuksesta saa tarpeeksi eväitä opettajan työhön.

Virossa joka kolmas opettaja on epäpätevä

Virossa on noussut äänekäs keskustelu opettajan työn arvostuksesta ja palkkauksesta.

Viime vuoden lopulla maan parlamentissa Riigikogussa järjestettiin julkinen kuuleminen, jossa koulutusalan asiantuntijat toivat esiin syvän huolensa kouluja koettelevasta opettajapulasta.

Viron peruskouluissa ja lukioissa on yhteensä 15 000 opettajaa. Arviolta kolmannekselta kuitenkin puuttuu pätevyysvaatimuksena oleva ylempi korkeakoulututkinto.

Tilastot kertovat, että noin tuhannella on takanaan vain toisen asteen koulutus.

– Tällaisella koulutuksella ei ole pätevä panemaan täytäntöön opetussuunnitelmaa, ei peruskoulussa eikä lukiossa, sanoo Tallinnan reaalikoulun historian ja yhteiskuntaopin opettaja Madis Somelar, joka toimi monta vuotta Viron yhteiskuntaopin opettajien liiton puheenjohtajana.

 

Tallinnan yliopiston tietojen mukaan opettajapula näkyy ennen muuta luonnontieteissä sekä fysiikassa, kemiassa ja matematiikassa.

Somelar kertoo opettajasta, joka haki hänen kouluunsa taidehistorian opettajaksi.

– Opettaja kertoi tahtoneensa pois entisestä koulustaan siksi, että siellä hänen olisi pitänyt ruveta opettamaan matematiikkaa. Hän ei kuitenkaan hallinnut lukion matematiikkaa.

Palkkataso on keskeinen syy sille, ettei opettajan työ houkuttele.

Käytännössä ainoa keino ansioiden kasvattamiseen on kohtuuton ylitöiden kuorma.

Opettajan peruspalkka Virossa on 1 315 euroa kuussa. Se on vain 75 prosenttia akateemisten alojen keskiansioista. Lisien kanssa palkka asettuu noin 1 400 euroon.

– Opettajan työaikaan on sisäänkirjoitettu jatkuva ylikuormitus. Meidän opettajamme työskentelevät keskimäärin 45–55 tuntia viikossa, Somelar sanoo.

Virossa ei myöskään tunneta ikälisiä, eikä valtakunnallista työehtosopimusta ole.

Somelarin mukaan käytännössä ainoa keino ansioiden kasvattamiseen on kohtuuton ylitöiden kuorma.

– Tällaisissa oloissa nuoret eivät näe opettajan ammatissa juurikaan tulevaisuutta.

 

Oppimistulokset Virossa ovat Somelarin mukaan silti säilyneet kohtuullisina, sillä vanhemman polven opettajat ovat kokeneita, osaavia ja vaativia.

Samalla kuitenkin koulujen väliset erot ovat kasvaneet huimasti. Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös Viron valtiontarkastaja, jonka mukaan opettajapula uhkaa jo koulutuksen yhdenvertaisuutta eri puolilla maata.

Myös ammattikunnan keski-ikä nousee jatkuvasti.

– Tämän päivän virolainen koulu elää pääosin niiden opettajien varassa, jotka ovat saaneet koulutuksensa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla. Somelar sanoo.

 

Viron opettajajärjestö EHL:n puheenjohtaja Reemo Voltri huomauttaa, että alle 30-vuotiaita opettajia on Virossa nyt kaksi kertaa vähemmän kuin yli 60-vuotiaita.

– Ei ole ongelma, että opettajakunta vanhenee, jos samalla tulee uusia opettajia. Nykyisin opettajia kuitenkin koulutetaan liian vähän, Voltri sanoo.

Heikko palkka ja raskas työtaakka eivät silti ole ainoat syyt, miksi moni valmistunutkin lopettaa hommat jo muutaman vuoden kuluttua.

– Osalla koulunjohtajista johtamiskulttuuri on voinut jäädä jonnekin vuosikymmenten taakse. Nuoret eivät välttämättä halua työskennellä sellaisen johtajan alaisuudessa.

 

Vain noin 20 prosenttia opettajista kuuluu liittoon.

– Ammattiliittomme ei ole niin hyvin organisoitunut kuin OAJ. Kaikkialla ei ole ammattiliiton luottamusmiestä, joka voisi tukea nuoria opettajia, Voltri sanoo.

Ennen vaaleja kaikki puolueet myös Virossa vannovat koulutuksen tärkeyden nimiin ja lupaavat korjata opettajien palkkausta. Viron edellinen hallitus kuitenkin jäädytti palkat neljäksi vuodeksi.

Voltri ei usko nytkään nopeisiin korjausliikkeisiin, sillä koronakriisi on ajanut Viron julkisen talouden kuralle. Vaikeuksista huolimatta uskoa koulutuksen kuitenkin on.

– Yhteiskunta on ollut meidän takanamme ja ymmärtänyt, että hyvän koulutuksen varmistamiseksi tulevaisuudessakin opettajan ammattia pitää arvostaa nykyistä enemmän.

 

Ruotsissa tuhannet opettajat vaihtavat alaa

Ruotsia uhkaa mittava opettajapula noin kymmenen vuoden sisällä.

Ongelmana on nuorten haluttomuus kouluttautua opettajan ammattiin, jota ei arvosteta tarpeeksi. Opettajien ammattiliittojen mukaan valtio ei ota tarpeeksi vastuuta laadukkaan koulutuksen järjestämisestä.

Ruotsin Kouluviraston ennusteen mukaan vuoteen 2033 mennessä maahan tarvitaan 45 000 opettajaa lisää. Suurin puute tulee olemaan aineenopettajista ja ammatillisen koulutuksen opettajista.

Koulusäännöstön mukaan työnantajien pitäisi palkata ensisijaisesti koulutuksen saaneita opettajia. Usein työnantajat kuitenkin joutuvat ottamaan epäpäteviä opettajia määräaikaisiin työsuhteisiin, koska päteviä ei ole tarjolla.

 

Monet koulut palkkaavat kernaasti epäpäteviä opettajia myös siksi, että heille voi maksaa pienempää palkkaa.

Opettajajärjestö Lärarnas riksförbundetin mukaan kuntien kouluissa kelpoisen opettajan kuukausipalkka on noin 600 euroa korkeampi kuin epäpätevällä.

Järjestön tuoreeseen selvitykseen vastanneista opettajista kaksi kolmesta ilmoitti, että moni rehtori uudistaa epäpätevien opettajien määräaikaiset työsuhteet mieluummin kuin rekrytoi aktiivisesti päteviä opettajia.

Lärarnas riksförbundetin puheenjohtaja Åsa Fahlénin mukaan koulut eivät noudata kelpoisuusvaatimuksia etenkään maaseudulla tai sellaisissa lähiöissä, joissa on paljon sosioekonomisia ongelmia.

– Lähiöiden kouluissa tarvittaisiin suurinta pedagogista pätevyyttä, mutta niissä on vähiten päteviä ja laillistettuja opettajia, Fahlén sanoo.

On vaikeaa täyttää kaikkia koulutuspaikkoja ja säilyttää samanaikaisesti koulutusten laatu.

Ruotsissa on lisätty opettajakoulutuksen aloituspaikkoja ja kehitetty vaihtoehtoisia reittejä opettajan ammattiin. Niitä ovat esimerkiksi pätevöitymiskoulutukset jo kouluissa töissä oleville opettajille ja niille, joilla on jo aikaisempi akateeminen koulutus.

– On vaikeaa täyttää kaikkia koulutuspaikkoja ja säilyttää samanaikaisesti koulutusten laatu, Åsa Fahlén aprikoi.

Hänen mielestään poliitikot eivät ole nähneet tilanteen vakavuutta. He eivät ole ymmärtäneet, mitä pitkäkestoisia seurauksia pätevien opettajien puute aiheuttaa Ruotsin tietoyhteiskunnalle,

Myöskään Ruotsin toisen opettajajärjestön Läraförbundetin puheenjohtajan Johanna Jaara Åstrandin mielestä valtio ei tee tarpeeksi, jotta opetus kaikissa oppiaineissa voitaisiin turvata.

– Valtiopäiväpoliitikot ehdottavat lyhyitä täydentäviä opettajankoulutusohjelmia, joissa vaatimukset opettajakelpoisuudesta ja ammattitaidosta pienenevät, Jaara Åstrand sanoo.

Kouluvirasto järjesti vuosina 2012–2018 opettajankoulutuksen vetovoimakampanjan.

Kampanja menestyi hyvin sosiaalisessa mediassa ja tiedotusvälineissä, mutta sen vaikutusta opiskelijamäärein kasvuun on vaikeaa mitata.

Vuonna 2015 opettajakoulutuksiin haki Ruotsissa ennätysmäärä, yli 42 000 opiskelijaa. Viime vuonna hakijoita oli melkein 41 000. Alasta riippuen koulutuksen keskeytti kuitenkin 15–30 prosenttia opiskelijoista.

 

Tilastollisen keskustoimiston mukaan miltei 40 000 opettajaa vaihtoi alaa vuonna 2013.

Moni lähtijöistä harkitsisi paluuta, jos palkka olisi parempi, työtaakka kevyempi ja ammatin autonomia suurempi.

Sama kehitys näyttää jatkuvan, sillä Lärarnas riksförbundetin tutkimuksen mukaan yli puolet työssä olevista opettajista harkitsee alanvaihtoa.

Syiksi mainitaan esimerkiksi työuupumus ja se, että palkka ei vastaa työn vaativuutta.

Luokkakoot ovat kasvaneet ja opettajalla voi olla vastuu monista ryhmistä. Jokainen lisäopetustunti valmistelu- ja jälkitöineen lisää työtunteja.

Yläkoulussa Tukholmassa opettavan Britt-Marie Selinin mielestä opettajan ammatti olisi houkuttelevampi, jos opettajien auktoriteetti ja itsenäisyys saataisiin takaisin ja työn stressaavat elementit kuten dokumentointitehtävät vähenisivät.

 

Åsa Fahlénin mielestä Ruotsin opettajat kaipaavat parempia työehtoja, korkeampaa palkkaa ja lisää autonomiaa. He haluaisivat vaikuttaa nykyistä enemmän opetusmenetelmiin ja työajan käyttöön.

– Haluamme, että ruotsalaisilla opettajilla olisi samanlainen autonomia ja yhtä korkea yhteiskunnallinen status kuin suomalaisilla opettajilla. Suomessa opettajalla on suuri ammatillinen vapaus. Ruotsin kehitys on johtanut päinvastaiseen suuntaan, Fahlén toteaa.

Hän pitää ongelmana sitä, että markkinatalous ohjaa Ruotsin koululaitosta.

Koulurahan kulkeminen yksittäisen oppilaan mukana on johtanut siihen, että opettajia pakotetaan kohtelemaan oppilaita ja vanhempia ”asiakkaina”. Näin opettajille syntyy paine sopeuttaa esimerkiksi arvosanojen antamista suostuakseen eri vaatimuksiin.

Samaan aikaan, kun resursseja karsitaan, opettajiin kohdistetaan vaatimuksia tehokkaampaan työskentelyyn.

Fahlénin mukaan tämä on heikentänyt opettajan kykyä tehdä omia ammatillisia arvioita siitä, mikä opetus toimii parhaiten.