Talot näyttivät kovin matalilta, kun Krishna Regmi katsoi lentokoneen ikkunasta Helsinki-Vantaan maisemia.
Oli syksy 2008, ja Nepalissa opettajana ja rehtorina työskennellyt 27-vuotias oli saapumassa Suomeen aloittamaan restonomiopinnot.
Lentokentältä Regmi otti taksin Tikkurilaan ja hyppäsi siellä Kajaanin-junaan. Ammattikorkeakoulupaikka odotti.
– Aurinko näkyi vielä, vaikka oli ilta. Oli yllätys, että täällä oli niin valoisaa.
Nyt Regmi istuu intialaisessa ravintolassa Helsingin Vallilassa ja juo makeaa, mausteista teetä. Maku on tuttu lapsuudesta.
Naapurissa on Regmin työpaikka, Stadin ammattiopisto. Regmi opettaa nuorten työpajassa, jossa tutustutaan sovellusten kehittämiseen. Paja on tarkoitettu alle 30-vuotiaille, ja pajan nuorista valtaosa on työkokeilussa. He harjoittelevat ohjelmointia ja saavat samalla kokemuksen siitä, millaista työ ohjelmistoyrityksessä on.
Jo teini-ikäisenä Regmi teki ison elämänmuutoksen ja muutti koulutuksen perässä.
Lapsuus Intiassa suuressa Lucknown kaupungissa oli hyvä. Oli äiti, isä ja kolme sisarusta, mukava kotitalo, mahdollisuus käydä koulua.
Sitten isä kuoli. 14-vuotias Regmi tunsi, että hänen piti alkaa tienata rahaa perheelle. Hän kiersi myymässä tuotteita ovelta ovelle ja kaupoille jälleenmyyntiin: shampoota, teetä, muita päivittäistarvikkeita.
Hän olisi kuitenkin halunnut opiskella lisää. Myös isän ikävä oli kova, ja kotitalossa ja tutuissa ympyröissä kaikki muistutti hänestä.
Vierailulle tuli eno Nepalista. Eno tarjosi mahdollisuutta lähteä mukaan Nepalin maaseudulle jatkamaan koulunkäyntiä.
– Hän varoitti, että elämä ei ole samanlaista kuin kaupungissa. Joutuisin hoitamaan lehmiä ja muita kotieläimiä ja tekemään ruokaa tulella. Vasta sen jälkeen tulisi opiskelu, ja kouluun olisi monen kilometrin polkupyörämatka.
Regmi kuitenkin lähti. Nepalissa hän muutti joitakin kertoja sukulaiselta toiselle. Olosuhteet olivat enemmän tai vähemmän alkeelliset, kaikkialla ei ollut sähkövaloakaan.
Valintoja ohjasi kova halu oppia asiat kunnolla.
– Kun isä kuoli ja menin töihin, silloin varmaan hoksasin, että jos haluan päästä sieltä pois, minulla pitää olla taitoja.
18-vuotiaana Regmi olikin sitten jo rehtori.
Yhdeksännellä luokalla hänen nepalilaisessa koulussaan sai valita yhden ammattiaineen. Vaihtoehdot olivat opettaja ja kirjanpitäjä. Regmi valitsi opettajan.
– Opiskelimme kasvatustiedettä ihan perusteista alkaen: mitä kasvatus tarkoittaa, miten opetetaan ja tehdään tuntisuunnitelmat.
Hän jatkoi opintojaan julkisessa yliopistossa, ryhtyi pyörittämään omaa yksityisopetuspalvelua ja teki opettajan töitä eri kouluissa.
Hän muistelee olleensa 17 tai 18, kun häntä pyydettiin rehtoriksi erääseen kouluun. Hän ei tuntenut olevansa siihen valmis, mutta pyytäjät olivat vaikutusvaltaisia henkilöitä, joille ei kannattanut panna hanttiin.
– He kannustivat, että pärjäät kyllä, me autamme. Olin opettaja ja rehtori. Koulu teki hyviä tuloksia.
Myöhemmin Regmi muutti pääkaupunkiin Kathmanduun, opetti siellä ja osti yksityiskoulun yhdessä muiden osakkaiden kanssa. Hän toimi koulun rehtorina siihen asti, kunnes lähti Suomeen.
Miksi nuori rehtori päätti tulla Nepalista juuri Suomeen?
Idean myi Regmille kaverin veli, joka työskenteli Nepalin pääministerin toimistossa. Tämä oli työssään tutustunut suomalaisiin projektityöntekijöihin ja ihastunut maahan.
– Hän kutsui minut kotiinsa teelle ja kertoi kuulleensa, että aioin Eurooppaan. Miksi en harkitsisi Suomea?
Elettiin tietoliikenneyhtiö Nokian huippuvuosia. Tuttava kertoi Suomen Pisa-tuloksista ja laadukkaasta opetuksesta, kehui vielä suomalaisten rehellisyyttä ja yhteiskunnan läpinäkyvyyttä.
Tuttava sanoi myös, että Suomen väestö ikääntyy ja maa tarvitsee juuri Regmin kaltaisia ihmisiä.
Huoneessa on pitkät rivit tietokoneita, joiden ruuduilla vilkkuu maallikolle monimutkaiselta näyttäviä koodeja. Koneiden ääressä työskentelee nuoria aikuisia erilaisista taustoista. Ollaan taas Helsingin Vallilassa.
Digitalents Academy on hieno nimi nuorten työpajalle, jossa Regmi työskentelee. Työpaja on nuorisolain mukaista toimintaa, jolla valmennetaan nuoria kohti koulutusta ja työelämää. Useimmissa nuorten työpajoissa ei ole opettajan tehtävää, mutta täällä on.
Regmi on opiskellut Suomessa ammatilliseksi opettajaksi ja opinto-ohjaajaksi. Lisäksi hänellä oli tietotekniikan alan koulutusta ja opettajankokemusta jo Nepalin ajoilta.
Opon koulutus sai Regmin oivaltamaan, ettei ura ei ole mikään kiveen hakattu asia vaan muodostuu kokemuksen ja tekemisen kautta. Hän ymmärsi myös, miten tärkeää on herättää toimijuus: saada oppija ymmärtämään, että hänellä on valta ja vastuu omasta tekemisestään.
– Aina kun ihminen onnistuu tekemään yhdenkin koodinpätkän, kasvaa usko siihen, että hän pystyy.
Regmille on tärkeää, että paja on turvallinen paikka, jossa on lupa mokata.
Asuttuaan vuoden Kajaanissa Regmi muutti Vantaalle ja jatkoi restonomiopintojaan Laurea-amkissa.
Hän etsi opintojen oheen siivoustöitä ja toivoi samalla oppivansa suomea, mutta työnantajien tyypillinen vastaus harmitti: ”we speak complete English here”.
Oivalliseksi kielikouluksi muodostui lopulta vanha Kirurginen sairaala, jossa Regmi työskenteli laitoshuoltajana.
Moni työhaastattelu tyssäsi silti edelleen siihen, ettei suomen taito riittänyt. Regmi suoritti erilaisia tutkintoja työn ohessa ja muuttikin työn perässä Uudenmaan eri paikkakunnille. Arki oli tiivistä, koska samoihin aikoihin hän perusti perheen.
Siivoustyön ohjaajan erikoisammattitutkinto oli hänen ensimmäinen suomeksi suoritettu tutkintonsa.
– Se vahvisti, että pystyn tuottamaan tekstiä ja tekemään asioita suomeksi.
Regmi on mukana myös politiikassa. Hän on Sdp:n kaupunginvaltuutettu Helsingissä. Lisäksi hän on hiljattain laatinut suomen kielen oppikirjan, joka on tarkoitettu täsmäavuksi ravintola-alalla työskenteleville maahanmuuttajille.
Regmi muistuttaa, että sekä lapset että aikuiset oppivat kieltä nopeasti, jos he ovat oikeassa ympäristössä ja heitä kannustetaan.
– Ongelma tulee siinä, että aikuisena me usein unohdamme kannustuksen. Me voisimme vaikka taputtaa, kun joku puhuu uutta kieltä hienosti.
On kulunut kauan siitä, kun Regmi istui kaverin veljen luona Kathmandussa juomassa teetä ja kuuntelemassa kehuja Suomesta. Maan Pisa-sijoitus on pudonnut, eikä Nokian menestyksellä enää kehuskella.
Suomi on edelleen Regmin mielestä erittäin hyvä maa. Hän kertoo ihailevansa Suomen koulutusta. Yksi erityisen hieno asia on taiteen perusopetus.
– Sellaista ei ole muualla, ja siitä täytyy pitää kiinni. Se tarjoaa meidän lapsillemme ja nuorillemme mahdollisuuksia harrastaa ja päästä harrastuksen kautta eteenpäin.
Onko sitten jotain, missä suomalaisen koulutuksen kannattaisi ottaa mallia Nepalista?
Regmi miettii, on hiljaa epätavallisen pitkään, mutta jotain tulee lopulta mieleen: vanhempien aktiivisuus.
Nepalissa vanhemmat ovat todella kiinnostuneita lapsensa koulutuksesta ja tämän pärjäämisestä siellä. Suomessa kenties luotetaan joskus liikaakin siihen, että opettajat ja muut viranomaiset hoitavat kaiken.
Mistä Regmi itse on saanut oman toimijuutensa? Toiselle puolelle maapalloa ei muuteta, lukuisia tutkintoja ei suoriteta eikä politiikkaan lähdetä ilman kohtalaisen vahvaa itseluottamusta.
Osansa on varmasti perusluonteella. Regmi on myös pohtinut, onko mukana peruja siitä, miten isoveli luotti häneen, kun hän oli pieni.
Äiti on kertonut, miten oli lähettänyt Regmin isoveljen ostoksille lähikauppaan. Ujo veli otti kuitenkin pikkuveljen mukaan ja kannusti tätä hoitamaan ostokset: neuvoi, miten kaupassa toimitaan, mitä pitää pyytää, miten raha annetaan.
Regmi ei muista tapahtunutta itse, mutta äidin tarina sai miettimään, että kokemus saattoi olla merkittävä.
– Uskon tekemiseen ja kokeilemiseen. Jos kokeilu onnistuu, hyvä. Jos ei, niin ainakin tiedetään, että seuraavalla kerralla toimitaan toisella tavalla.