Kosketusnäyttöjä, musiikkia ja manga-sarjakuvahahmoja – Tunnetaitoja opetetaan nyt monilla eri tavoilla

Tunnetaito-opetuksesta on käynnissä useita tutkimuksia ja pilotteja. Tunnetaitojen oppimiseen testataan nyt esimerkiksi kosketusnäyttöjä, musiikkia ja manga-sarjakuvia.

Miten opettaa tunnetaitoja? Sitä tutkitaan parhaillaan useilla eri tahoilla. Kävimme kurkkaamassa Hyvinkäällä koulussa ja Mikkelissä päiväkodissa, miten teknologia auttaa tunnetaitojen opetuksessa.

Mikkelissä tunnetaitoja harjoitellaan paikallisen startupin Musicfairytalesin musiikkisovelluksella.

Yritys on saanut sovelluksen kehitystyöhön 400 000 euron apurahan opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Sovelluksen käytön vaikutuksia tutkitaan parhaillaan.

Tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmat ovat vähentyneet.

Hyvinkääläiskoulussa tunnetaitoja opitaan manga-sarjakuvien hahmoilla.

Hahmot ovat osa Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tunnetaito-opetusta. Tutkimuskeskus on kehittänyt Opitaan tunteista -mallin, jonka vaikuttavuutta se tutkii.

Idea tuli japanilaisesta manga-sarjakuvia sisältävästä tunnetaito-ohjelmasta. Ohjelma on nyt käännetty ja muokattu suomalaisille sopivaksi.

Kiotolaisella Doshishan yliopistolla on ohjelmasta alustavia tuloksia, kertoo lastenpsykiatrian kliininen opettaja ja tutkija Tiia Ståhlberg Turun yliopistosta.

– He ovat nähneet muutoksia oppilaiden minäpystyvyydessä ja sosiaalisissa taidoissa. Oppilaiden ja vanhempien arvion mukaan tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmat ovat vähentyneet.

Tutkijat keräävät nyt Hyvinkään koulussa 12-viikkotunnin ohjelmasta kokemuksia. Tutkimuksen jälkeen heidän on tarkoitus kehittää tunnetaito-opetuksesta malli laajempaan käyttöön.

 

Maasydän ei osaa sanoa ei

Puolimatkan koulu, Hyvinkää

 

Maasydän jännittää esiintymistä, eikä osaa sanoa ei. Tulisydän tulistuu, Vesisydän ei usko itseensä. Onneksi Tunne-planeetalta saapunut mestari Ikivanha opastaa heitä tunteiden käsittelyssä.

– Meitä viehättää mietitty, lapsia kiinnostavaa ulkoasu ja vahva tieteellinen tausta, kiittelee Hyvinkään Puolimatkan koulun rehtori Lasse Luostarinmäki Opitaan tunteista -ohjelmaa.

Manga-sarjakuvan hahmot ovat saaneet arimmatkin puhumaan tunteistaan. Luokanopettaja Anna Sirenin neljännen luokan oppilaat ovat keskustelleet vilkkaasti ohjelman avulla.

– He eivät niinkään innostuneet materiaalista vaan siitä, että sen kautta keskustellaan heitä painavista asioista. Meillä on valtavia keskusteluja ja käsiä nousee niin, että välillä pitää toppuutella.

Puhumista helpottaa se, että oppilaat ja opettaja ovat jo aiemmin lähentyneet runsailla ryhmäytymisharjoitustuksilla. Myös koulukoirat, Chili ja Taco, pehmentävät luokan tunnelmaa.

Lapsi todellakin oppii leikkimällä.

 

Luokanopettaja Anna Sirenin neljännen luokan oppilaat ovat keskustelleet vilkkaasti Opitaan tunteista -ohjelman avulla.

Opitaan tunteista -oppitunteja on takana vasta muutama, mutta Sirenistä vaikutukset näkyvät jo.

– Välitunnilla oppilaat osaavat kunnioittaa toisiaan ja neuvotella asioista ilman aikuisen apua. Kestetään se, että oma mielipide ei ole ainoa oikea. Se todistaa, että lapsi todellakin oppii leikkimällä – tällä kertaa sarjakuvan avulla.

Myös erityisluokanopettaja Marja-Lotta Tuominen kertoo ohjelman auttaneen yhteyden luomisessa lapsiin. Hän herättelee oman pienryhmänsä 1.–4.-luokkalaisten mielenkiintoa esittelemällä ensin ihme-esineen.

– Oppilaat odottavat sitä ihan hirveästi, ja heitä helpottaa konkretia: Kun laittaa Hyvänmielen kengät jalkaan, huvittaa tehdä asioita, joita ei aiemmin huvittanut. Jämäkkyyskajarin avulla taas uskaltaa sanoa kohteliaasti ei.

Tuomisen oppilaille on tärkeää, että he saavat oman sarjakuva-tehtäväkirjan, jota voi selailla.

 

Puolimatkan koulussa on mietitty, että sinänsä helposti omaksuttavaa materiaalia ei laiteta sijaisen opetettavaksi, koska keskustelut voivat sisältää henkilökohtaisia asioita.

– Tunnetaito-opetuksessa tarvitaan oppilaan tuntemusta, miettii Siren.

Hän muistuttaa, että oppilaat tulevat eri kulttuureista, eikä kaikissa tunneasioita ole suotavaa näyttää kodin ulkopuolella.

Luokatkin ovat erilaisia. Osassa keskustellaan koko porukalla, toisissa ryhmissä. Kaikki neljänsien luokkien oppilaat kuuntelevat kuitenkin harvinaisen tarkkaan näillä tunneilla.

Myös koulun henkilöstö on omaksunut hyvin tunnetaitojen opettelun. Positiivinen pedagogiikka löytyy myös koulun arvoista.

Rehtori Lasse Luostarinmäen mukaan päätös käyttää tunteja tunnetaitojen opetukseen oli helppo. Hän pitää tunnetaitojen opettelua oleellisena osana opetusta.

– Kansalaistaidoista ehkä tärkein on pärjää itsensä ja muiden kanssa.

 

Tunteiden puu näyttää lohikäärmeeltä

Otavan päiväkoti, Mikkeli

 

“Metsän keskelle on kasvanut erikoinen puu, joka näyttää ihan lohikäärmeeltä! Sen lehtien lomasta kurkkii pieniä värikkäitä olentoja ja oksissa soivat eriskummalliset soittimet”, ihmettelevät Emo ja Poni.

Lapset katsovat Feel & Play -sovelluksen videon Emo-lohikäärmeestä ja Ponista, joka onkin yksisarvinen. Oleellisessa osassa on klassinen musiikki, joka ilmentää kertomuksessa esiin tulevia tunteita.

– Tosi hienosti lapset heti hoksaavat, mistä on kysymys ja oppivat leikkien tunnistamaan musiikista surun ja ilon sävyjä, kertoo mikkeliläisen Otavan päiväkodin tunnetaitovastaava, varhaiskasvatuksen opettaja Anne Määttänen.

Lasten harjoitellessa tunnetaitoja sovelluksella nelivuotias nimeää surullisen musiikin “harmistukseksi”. Hän löytää karanneita tunteita helposti puun lehtiä koskettamalla ja kuljettaa ne vikkelästi oikealle paikalle Tunteiden puuhun.

– Wow, tätä voi kosketella ja tästä lähtee ääntä, hihkuu testaaja.

Erilaisia kuvioita tuottava musiikkisivellin ilahduttaa pientä testaajaa, ja pian omat tunteet on piirretty ruudulle

– Kuuluu ihania naurunpyrskähdyksiä, kun ruudulle saa maalata tähdillä, Määttänen sanoo.

Kosketusnäytöllä toimivassa tunnetaitosovelluksessa tunteita ilmentää musiikki. Anne Määttänen kertoo, että Otavan päiväkodissa sovellusta aiotaan kokeilla myös pienten lasten ryhmässä.

 

Määttäsellä on jo sen verran kokemusta sovelluksesta, ettei hän laittaisi kovin isoa porukkaa kerralla näytön eteen.

– Ehkä kaksi tai kolme lasta mahtuu hyvin etsimään hahmoja.

Määttänen on iloinen, että tunnekasvatukseen tulee uusia välineitä. Hänestä on hienoa, että varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmassa velvoitetaan tunnekasvatuksen opetukseen.

Otavan päiväkodissa pilotoitavassa Feel & Play -sovelluksessa pääkohderyhmänä ovat 5–8-vuotiaat lapset. Se käy myös nuoremmille, koska luku- tai soittotaitoa ei tarvita.

Ryhmät voivat käyttää sovellusta kosketusnäytöllä tai tabletilla. Opettaja saa käyttöönsä opettajan oppaan sekä alkuperehdytyksen.

Tärkeää on, että kaikki tunteet ovat sallittuja.

Sovelluksen ovat ideoineet Noora Nikka ja Teemu Laasanen, joilla on pitkä ura musiikkikasvatuksen parissa. He ovat ohjanneet oppilaitaan tunteiden tunnistamiseen ja niiden ilmaisemiseen musiikin avulla.

– Olemme halunneet poistaa kynnystä tunnetaitojen opetukseen tekemällä sovelluksesta helppokäyttöisen, Nikka kertoo

Laasanen sanoo, että musiikki vaikuttaa alitajunnassa, missä myös tunteet käsitellään.

– Musiikin avulla on mahdollista tuoda esiin asioita, joiden ilmaisemiseen ei ole sanoja, ja se rohkaisee näyttämään myös epätoivottuja tunteita. Tärkeää on, että kaikki tunteet ovat sallittuja.

Lapsi voi sovelluksen tarinasta havaita tunteita ja nimetä niitä.

– Tarinoiden kautta ymmärretään, mihin asiaan tunne mahdollisesti liittyy. Siitä päästään tunteiden säätelyyn ja opitaan esimerkiksi auttamaan muita, Laasanen kuvailee.

Helsingin Oodissa voi testata Feel & Play -sovelluksen kehittäjien satuseinää. Siinä seinän osat tuottavat musiikkia, kun niitä koskettaa.