Tekemisen tahti on kiihtynyt
Heleena Puolitaival, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, Tikkurilan lukio
Minut bongattiin Otavalle oppikirjojen tekijäksi yhdeltä äidinkielenopettajien kurssilta. Tekijöitä etsinyt henkilö kiinnitti huomiota, että tuossa on vähän erilainen maikka, jolla on sanottavaa.
Aloimme tehdä viiden opettajan ryhmässä yläasteen Kielen tiet -oppikirjasarjaa, joka ilmestyi 1995. Sitä tehtiin varmaan nelisen vuotta. Se on tosi pitkä aika suhteessa siihen, miten nopeasti nykyään tehdään oppimateriaaleja. Hektisyys on isoimpia muutoksia.
Ensimmäisiä kirjoja tehdessä vielä printtasin tekstit, otin niistä kopioita ja lähetin postitse muille kommentoitavaksi. Nyt kaikki on sähköisessä muodossa.
Ennen sai myös tehdä itsenäisemmin. Nykyään kustantamon rooli on kasvanut ja kustannustoimittaja on aktiivinen kommentoija.
Kielen teitä myytiin paljon ensimmäisenä vuonna, mutta se oli liian vaikea kohderyhmälleen. Myynti humahti heti alas.
En kuitenkaan lannistunut. Seuraavaksi tein peruskoulun ala-asteelle Sanataituria ja yläasteelle Aleksista. Ne olivat suosittuja.
2000-luvulla tein syrjähypyn WSOY:lle ja olin mukana uudistamassa yhtä Äidinkieli-sarjan kurssivihkoa. Totesin, että kustantamot toimivat hyvin samalla tavalla.
Markkinointikiertue on oleellinen osa oppimateriaalien tekemistä. Sanataiturin kanssa kiersin Suomea ristiin rastiin. Olen nukkunut varmaan kaikissa Sokos-hotelleissa paitsi jossain Kajaanissa.
Kun on nimi kirjassa, oppitunneilla saa rispektiä.
Kasvot jäävät opettajille mieleen, kun kiertää markkinoimassa. Kerran Espanjassa Malagan lentoasemalla minulla oli huono olo ja makasin penkillä. Silloinkin joku opettaja antoi tulla tuutin täydeltä palautetta oppikirjoista.
Vuonna 2008 Otavassa käynnistettiin lukion Särmä-projekti. Se edustaa uutta aikaa. Oppikirjan ovat kirjoittaneet 95-prosenttisesti asiantuntijat, opettajien ohjauksessa. Kirjoista on tehty myös digiversiot, jotka eivät ole täysin samanlaiset kuin printit. Halusimme tehdä digimateriaalin digin ehdoilla.
Nyt kun ajattelen, millaisia ensimmäiset digimateriaalit olivat, niin kehitystä on tapahtunut. Kun vuonna 2021 tulee uusi lukion ops, varmasti ollaan otettu taas iso askel eteenpäin.
Digin myötä oppikirjailijan asema muuttuu. Pitää esimerkiksi osata ajatella jokin digimuodossa. Toisaalta digitaalista materiaalia on helpompi parantaa, koska voi seurata, montako kertaa jotakin tehtävää klikataan.
Käytän Särmää itsekin opetuksessa, ja materiaalin tunteminen on helpottanut työtäni. Kun on nimi kirjassa, oppitunneilla saa rispektiä.
Jatkossa oppimateriaalien tekeminen voi olla vaikeampaa, koska opiskelijat ovat jakautuneet yhä enemmän huippuihin ja heikkoihin. Millaiselle kohderyhmälle materiaalia tehdään?
Jokainen ops laskee vaatimustasoa
Jorma Merikoski, matematiikan emeritusprofessori, Tampereen yliopisto
Oppikirjojen tekeminen on tavallaan tullut minulle perintönä. Isoisäni teki kansakoulun oppikirjoja laidasta laitaan, ja myös äitini teki laskennon oppikirjoja.
Isoisäni kirjoja kustansi Valistus, joka sittemmin sulautettiin Amer-yhtymään ja Weilin+Göösiin. Kun 70-luvulla piti alkaa tehdä uudistettuja matematiikan oppimateriaaleja, sieltä otettiin minuun yhteyttä. Opetin jo silloin Tampereen yliopistossa.
Jorma Merikoski on kolmannen polven oppimateriaalien tekijä. Välillä tekijäryhmissä on ollut täysin vastakkaisia näkemyksiä siitä, miten jokin asia pitää selittää, mutta tiukkojenkin keskustelujen jälkeen on aina päästy yksimielisyyteen.
Ensimmäinen oppikirjani ilmestyi vuonna 1974. Viimeksi tein matematiikkaa harrastaville lukiolaisille tarkoitettua nettimateriaalia vuonna 2016.
Kaikki oppimateriaalit on tehty ryhmätyönä. 70- ja 80-luvuilla pidimme aika usein kokouksia ja joskus jopa vähän ryypiskelimme. Tämä on muuttunut täysin vuosikymmenten saatossa.
Kun vielä joitakin vuosia sitten tein oppimateriaalia, pidimme kokouksia erittäin harvoin ja hoidimme yhteydenpitoa sähköpostitse. Hauskanpito jäi aika vähäiseksi. Maailmanmeno on muutenkin tullut kiireisemmäksi ja totisemmaksi.
Myös oppimateriaalien sisällöissä on tapahtunut aika dramaattista muutosta. Opetussuunnitelman perusteet uudistetaan suunnilleen kymmenen vuoden välein, ja joka ikinen kerta matematiikan vaatimustasossa mennään alaspäin. Nykykoululaiset eivät pystyisi käyttämään 70- tai 80-luvun oppimateriaaleja, paitsi pieni huippuporukka.
Opetusviranomaisilla on aina joku mantra, jonka ympärille opetusmateriaaleja rakennetaan.
Matematiikkaa-sarja on ensimmäinen oppimateriaalini, ja sen teimme peruskoulun yläasteelle. Muuten olen tehnyt materiaaleja lukioon tai yliopistoon. Lukioon olen tehnyt pitkän matematiikan Akseli- ja Matematiikan taito -sarjoja, jotka on myös käännetty ruotsiksi.
Yliopistomateriaalit ovat syntyneet niin, että olen pitänyt tiettyjä kursseja, jakanut niillä monisteita ja sitten monisteiden perusteella tehnyt kirjan.
Opetusviranomaisilla on aina joku mantra, jonka ympärille myös oppimateriaaleja rakennetaan. 70-luvulla innostuttiin niin sanotusta uudesta matematiikasta. Seuraavaksi tuli ongelmanratkaisu ja mallintaminen.
Nyt se, mistä jengi on tavattoman innostunut, on digioppiminen.
Digitalisoituminen alkoi tosin matematiikan opetuksessa jo 70-luvulla, kun alettiin käyttää elektronisia laskimia. On hyvä, että tylsiä mekaanisia laskuja ei tarvitse suorittaa käsin. Se on kuitenkin saanut monet kuvittelemaan, että ei tarvitse opetella esimerkiksi kertotaulua. Siksi monilla ei ole taitoa esimerkiksi tehdä yksinkertaisia päässälaskuja.