”Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymykset perusopetuksessa ovat olleet lempilapseni jo kauan. Opetin ennen tukijaksi ryhtymistäni kymmenisen vuotta uskontoa ja elämänkatsomustietoa yläkoulussa. Olin nähnyt, että koulu voi tasata oppilaiden sosiaalisten lähtökohtien eroja tehokkaasti.
Muutin perheineni Seattleen Yhdysvaltoihin 2022. Afroamerikkalainen George Floyd oli kuollut Minneapolisissa poliisin käsissä pari vuotta aikeisemmin. Floydin kuoleman ja sen nostattaman DEI-liikkeen vuoksi oma väitösprojekti tuntui erittäin ajankohtaiselta.
DEI:n teemoja ovat moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus. Minä tutkin väitöskirjassani suomalaisten rehtoreiden näkemyksiä moninaisuudesta ja sen johtamisesta koulussa.
Moninaisuus on tutkimuksessani erilaisia piirteitä kokoava sateenvarjokäsite. Selvästi erottuvia piirteitä ovat ihonväri, etnisyys ja kieli. Vähemmän erottuvia ovat esimerkiksi sosioekonominen tausta, seksuaalinen suuntautuneisuus ja neurologinen monimuotoisuus.
Moninaisuuden johtamisen ideaali on, että kaikki oppilaat pystyvät taustastaan tai ominaisuuksistaan riippumatta toimimaan kouluyhteisön täysivertaisina jäseninä.
Tutkimukseni kyselyyn vastasi yli 800 suomalaisrehtoria. Syventäviin ryhmähaastatteluihin heitä osallistui 18.
Tulokset osoittavat, että rehtorit pitävät moninaisuutta tärkeänä mutta ymmärrys siitä on usein kuvaileva ja pinnallinen. Käsite liitettiin lähinnä käytännön järjestelyihin, kuten liikuntatuntien, katsomusaineiden ja suomi toisena kielenä -opetuksen organisointiin.
Tyypillinen vastaus kysymykseen ”miten moninaisuus näkyy johtamassasi koulussa” oli piirteiden listaus. Useimmin mainittiin monikielisyys, erilaiset kulttuurit ja katsomukset sekä maahanmuutto.
Hienovaraiset ulottuvuudet, kuten sukupuoli-identiteetti tai neuropsykiatriset erityispiirteet, jäävät vähemmälle huomiolle. Moninaisuuden typistäminen näkyviin eroihin voi johtaa me ja he -ajatteluun, jossa moninaisuus nähdään jonakin suomalaisuuden ulkopuolisena ominaisuutena.
Vastauksista erottui kaksi vastakkaista ryhmää: ymmärtäjät ja sopeuttajat. Ymmärtäjät tukivat moninaisuutta oppikirjamaisesti, mutta heillä oli myös taipumus keskittyä oppilaiden heikkouksiin.
Sopeuttajat keskittyivät oppilaiden sopeuttamiseen koulun kulttuuriin. Sopeuttajat olivat ryhmistä pienin, ymmärtäjät suurin.
Hienotunteisten ryhmä oli vastaanottavaisin moninaisuuskeskustelulle. Ryhmä kuitenkin epäröi ottaa esille oppilaiden ihonväriin liittyviä kysymyksiä. Tällainen värisokeus voi johtaa todellisten kokemusten ja sivuuttamiseen ja ylläpitää syrjiviä rakenteita.
Rehtorit, jotka kertoivat kohtaavansa työssään paljon moninaisuutta, suhtautuivat siihen yleensä positiivisesti. Heidän ymmärryksensä moninaisuudesta oli vivahteikkaampi kuin muiden.
Ilahduttavan moni rehtori tunnisti sekä koulunsa moninaisuuden että oman valta-asemansa. He peilasivat asemaansa valkoisina, korkeasti koulutettuina ja keskiluokkaisina johtajina. Omien lähtökohtien tunnistaminen esti jäämästä niiden vangiksi.
Tutkimukseni keskeinen väite on, että moninaisuuden arvostaminen ja hyvä tahto eivät riitä. Tarvitaan konkreettisia ja aktiivisia toimia osallistavien ympäristöjen luomiseksi.
Koulujen johtamista pitää siirtää suvaitsevaisuusajattelusta dialogikeskeisen ja yhteisöllisyyttä rakentavan moninaisuusjohtamisen suuntaan.”
Mistä on kyse?
Rehtorit yhdistävät moninaisuuden lähinnä kielellisiin ja kulttuurisiin eroihin sekä maahanmuuttajataustaisiin oppilaisiin. Moninaisuuden hienovaraisemmat piirteet jäävät vähemmälle huomiolle, sanoo asiaa tutkinut Anita Jantunen.
Väitös
Principals’ Views about Diversity in Finnish Schools. Helsingin yliopisto 2025.