Parikymmentä vuotta sitten havahduttiin siihen, että peruskoulun päättöarvosanat eivät ole vertailukelpoisia.
Opetussuunnitelmaa 2004 tarkastellessa havainto ei yllätä, sillä päättöarvosanan tukena on luonnehdinta vain arvosanalle kahdeksan. Yhden mittauspisteen avulla ei voi antaa luotettavasti kaikkia arvosanoja.
Elokuussa 2021 saadaan päättöarvioinnin kriteerit arvosanoille 5, 7 ja 9, mutta kaikki yhdenmukaisuuden ongelmat eivät sillä ratkea.
Osassa oppiaineita on niin suuri määrä tavoitteita, että arvioinnin luotettavuus kärsii. Osaa tavoitteiden suorituksista, esimerkiksi ryhmässä toimimista, on hankala mitata tai erottaa oppilaan persoonasta.
Entä ovatko kaikki tavoitteet samanarvoisia? Jos korkeimpana päämääränä on numeroarvioinnin yhdenmukaisuus, olemme vasta alussa.
Arvioinnin kehitys on jo kylliksi kohdistunut yhdenmukaisuuteen – se kun ei takaa edes oikeudenmukaisuutta. Esimerkiksi koe voi olla kaikille sama, mutta silti suosia jonkun ominaisuuksia.
Täydellinen yhdenmukaisuus on ristiriidassa muiden arvojen, esimerkiksi autonomian, oppimisen ja yhteistyön kanssa: Oppimista edistävä arviointi jää sivurooliin, jos arvosanan tarkka määrittäminen vie huomion. Yhdenmukaisuuden vaatimus korostaa yksilön suoritusta yhteisöllisen oppimiskulttuurin kustannuksella.
Hankalasti arvioitavat, vaikkakin elämässä tärkeät tavoitteet ovat yhdenmukaisen arvioinnin este. Opettajan vapaus päättää arvioinnin tavoista on yhdenmukaisuuden este.
Päättöarvioinnin kriteerien kuvaus usealle arvosanalle oli tarpeellista oppilaan oikeusturvan kannalta.
Tavoitteiden laatu ja määrä vaativat vielä hiomista, mutta on aika vaihtaa arvioinnin kehitystyön näkökulmaa. Etsitään arvioinnista apua vaikkapa oppimaan oppimisen taitojen kehittämiseen ja yhteisöllisyyden rakentamiseen.
Haastetta riittää, erityisesti peruskoulun ylemmillä luokilla ja lukiossa, joissa samaan aikaan tähdätään hyvään yksilösuoritukseen.
Laura Ketonen
väitöstutkija ja opettaja