Lukijan mielipide: OAJ:n 50 vuoden all male panel

Olen aineenopettaja ja OAJ:n jäsen ja lopen kyllästynyt järjestön rikkumattomaan miesvaltaan.

OAJ perustettiin noin 50 vuotta sitten. Koko sen olemassaolon aikana järjestön puheenjohtajana on aina ollut mies. Viimeisimpänä vuodesta 2010 alkaen Olli Luukkainen, joka väistyy tehtävästä keväällä 2022.

Maallemme pystytään valitsemaan presidentti suoralla kansanvaalilla, mutta OAJ kierrättää puheenjohtajansa valinnan valtuuston kautta. OAJ:n rivijäsenet saavat äänestää ainoastaan jäsenet valtuustoon.

Jäsenistä 78 prosenttia on naisia.

OAJ:n jäsenistä 78 prosenttia on naisia, ja myös tämänhetkisestä valtuustosta on selvä enemmistö naisia. Miksi järjestön korkeimmalle pallille ei kuitenkaan pysty kukaan nainen kiipeämään?

Kuulen jo kuoron huutavan: ”On valittava pätevin, sukupuolesta viis!” Hämmästyttävää, kuinka paljon epäpäteviä naisia opetusalalle onkaan pesiytynyt 50:n viime vuoden aikana.

 

Keväällä jäsenet äänestävät OAJ:lle uuden valtuuston, joka puolestaan valitsee uuden puheenjohtajan.

Toivoisin, että ennen äänestyspäätöstä niin rivijäsenet kuin uusi valtuustokin pohtisivat, haluammeko me opetusalan ammattilaiset pitää edelleen kiinni puheenjohtajien all male panelista.

 

Anu Kukkonen

äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

 

OAJ:n valtuustovaalien ennakkoäänestys alkaa 28.helmikuuta. Lue lisää täältä!

Haluatko kirjoittaa Opettaja-lehden Tätä mieltä -palstalle? Ohjeet löydät täältä.