Olli Luukkainen: Sivistäminen poljettavana

20.2.2018

Työmarkkinatalvi on ollut vilkas ja monivivahteinen. Se on selvääkin, kun meneillään on pitkästä aikaa liittokierros.

Sopimusten päättymisajankohtien vuoksi yksityiset alat olivat neuvotteluketjun päänavaajia viime syksynä. Silloin neuvotelluista sopimuskorotuksista on muodostunut kierroksen yleinen taso, ja käytännössä kaikki tehdyt sopimukset ovat syntyneet vastaavalla tasolla. Tämä tarkoittaa noin 1,6 prosentin vuosittaisia palkankorotuksia kahden vuoden sopimuksilla.

Tämä ei kuitenkaan näytä sopivan yksityisen sivistysalan työnantajille. Korkeimman opetuksen ja tutkimuksen ammattilaisille, eli yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen henkilöstölle, ei Sivistystyönantajien mielestä kuulu maksaa edes yleisen tason mukaisia palkankorotuksia.

Lisäksi yliopistoihin ja ammattikorkeisiin tulisi työnantajaliiton mielestä saada patruunahenki, jossa johto yksipuolisesti määrittää kenelle ja millä perusteella palkankorotuksia annetaan. Tavoitteena on siis siirtyä perinteisestä sopimisen kulttuurista esimiesten yksinvallan suuntaan.

Sama tavoite näyttää ulottuvan yksityisiin päiväkoteihin, ammatillisiin oppilaitoksiin, aikuiskoulutuskeskuksiin, lukioihin ja peruskouluihin saakka. Niissäkään ei sitoutunut, osaava, huippulaatua tekevä opetushenkilöstö saisi saada samoja palkankorotuksia kuin esimerkiksi metsuri, lakaisukoneen kuljettaja, paperikoneen hoitaja, hitsari, lähihoitaja, kirjastonhoitaja ja insinööri.

Eli sellaista työnantajatoimintaa.

Puheet siitä, ettei palkankorotuksiin olisi varaa, ovat lähinnä naurettavia.

Onko pyrkimyksenä luoda maahan kahdet koulutuksen ja kasvatuksen työmarkkinat, julkisen puolen rinnalle halpuutetut yksityiset? Kukas siitä hyötyy? No omistajat tietenkin. Halvalla tuotetuista palveluista omistajien massiin kertyy jaettavia osinkoja ja muuta hyvää.

Puheet siitä, ettei palkankorotuksiin olisi varaa, ovat lähinnä naurettavia. Yksityisten kanssa täysin samassa taloudellisessa tilanteessa olevat julkisrahoitteiset oppilaitokset, esimerkiksi ammatillisen koulutuksen osakeyhtiöt, osoittavat arvostavansa ammattilaistensa työtä. Yksityinen sektori ei sitä halua tehdä – eikä tämä koske vain sopimusneuvotteluja. Jo syksystä alkaen yksityisellä opetusalalla on kantana ollut, ettei opettajia entiseen tapaan tarvita osaamisen rakentamiseen.

Olen varma, että työnantajan asenteen seurauksena henkilöstön saaminen yksityisiin oppilaitoksiin ja päiväkoteihin vaikeutuu yllättävän nopeasti. Se taas näkyy pian koulutuksen ja varhaiskasvatuksen laadussa.

Työntekijäpuoli ei sulata palkkojen ja muiden työehtojen alennusmyyntiä missään oppilaitosmuodossa. Erityisen vaikea polkumyyntiä on ymmärtää yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Korkeakouluilta odotetaan niitä innovaatioita ja huippuosaamista, joilla Suomi ja suomalaiset menestyvät kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Tätä kannustaakseen työnantaja näyttää henkilöstölle lähinnä kansainvälistä sormimerkkiä.

Lakko ei koskaan ole tavoite, mutta nyt Sivistystyönantajat ja Hyvinvointialan liitto pakottivat uhkaamaan sillä. Meidän vaatimuksenamme on vain, että sivistyksen rakentajat saisivat edes saman kuin muut. Se ei kuulemma käy. Valitettavasti.

On taistelun aika!

 

Olli Luukkainen

olli.luukkainen@oaj.fi

Twitterissä @OlliLuukkainen