Puheenjohtaja 15.10.2018
Viime aikoina ulkona ja somekuvissa on saanut ihailla syksyn lumoavaa väriloistoa. Useina aamuina auringonnousukin on ollut kerrassaan hieno. Mikä siis ponnistaessa päivään?
Kun avaa päivän lehden, Twitterin tai sähköpostinsa, alkaa otsa mennä ruttuun. Joka suunnasta puskee viestejä koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien opettajien ja esimiesten uupumisesta. Tutut ihmiset lähettävät Messenger-viestejä: ”Jäin eilen sairauslomalle, en enää jaksa.”
Viestitulva kertoo myös, että sisäilma sairastuttaa, ja kovin moni joutuu kohtaamaan sairautensa vähättelyä.
Joka suunnasta puskee viestejä koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien opettajien ja esimiesten uupumisesta.
Erityisen tuen kupla tuottaa turhautuneiden, hermostuneiden, väsyneiden, pettyneiden, jopa raivostuneiden opettajien viestivirtaa, joka onneksi näkyy yhä laajemmin julkisuudessa. OAJ:n selvityksen mukaan ainoastaan kolme prosenttia opettajista ja rehtoreista pitää oppilaan tuen resursseja riittävinä.
Ammatillisen koulutuksen uudistus yhdistettynä jättileikkauksiin on murhaava yhtälö. Ammatilliset opettajat ovat aiheellisesti kypsyneet työnsä vähättelyyn sekä etenkin siihen, että joutuvat lähettämään ”työpaikoille oppimaan” suuret joukot nuoria, joilla ammatilliset perustaidot ovat puutteelliset tai niitä ei ole.
Ammattikorkeakouluväki kertoo, että 25 prosenttia – todellakin, neljäsosa – rahoituksesta on viety, ja silti opiskelijoita tulisi valmistua aiempaa enemmän.
Yliopistojen jäsenkuntamme muistuttaa, että yliopisto- ja tutkimusrahoitusta on leikattu vuodesta 2011 alkaen 600 miljoonalla eurolla. Yli 3 500 työsuhdetta on lopetettu.
Varhaiskasvatuksen upeaa muutosta arvostellaan ja jopa kollega-ammattijärjestössä puhutaan varhaiskasvatuksen opettajista ”päiväkodin täteinä”.
Minulta kysytään useissa viesteissä, miksi hallitus haluaa helpottaa irtisanomisia, kun ”koko ajan saa pelätä milloin tulee lähtö, jos ei tee siivouksesta alkaen kaikkea työtä, vaikka on lastentarhanopettajan koulutus”.
Ovatko nämä harmaan syysaamun ajatuksia? Ovat ja eivät. Ne ovat jäsenpalautteen saldoa tältä syksyltä, mutta myös laajemmin sen ihmettelyä, että Suomen poliittinen ilmapiiri on vuodesta 2011 muuttunut jatkuvaksi kylmäksi ilmavirtaukseksi – nykyhallituksen aikana jääkylmäksi tuuleksi – joka riepoo ja raastaa. Näin ainakin koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen kentällä koetaan.
Toki on tapahtunut paljon hyvääkin: varhaiskasvatuslain uudistus aivan kärkenä, tutor-opettajat, kielenopetuksen varhentaminen… Mutta arjessa tuo hyvä hautautuu väsymisen alle. Väsymisen, jonka pohjana on oman työn arvostuksen katoaminen.
Syksyn jälkeen koittaa talvi, sitten kevät. Keväällä päivä pitenee, aurinko innostaa. Mielikin yleensä vahvistuu, kun valon määrä lisääntyy. Edessä olevien eduskuntavaalien jälkeen nähdään, kirkastuuko Suomessa. Lisääntyykö valo tunnelin päässä vai tunnelissakin? Olisi mahtavaa päästä tunnelista kokonaan ulos!
Esitän, että koko 120 000 jäsenemme joukko nousee eduskuntavaaleissa vyörynä vaalikojuille, vaalitilaisuuksiin ja äänestysuurnille vaatimaan oikeutta työlleen. Agitoidaan kaikki tuttummekin mukaan. Nyt on lähimenneisyyden muistamisen ja äänekkyyden aika. Muuten ei mikään muutu!
Olli Luukkainen
Twitterissä @OlliLuukkainen