Viime päivät on pohdittu koulujen lähiopetuksen avaamista. Suomen hallitus perustelee avaamispäätöstä sillä, ettei tautitilanne enää pakota käyttämään valmiuslakia. Ja kun ei ole pakottavaa syytä, lapsen ja nuoren oikeus lähiopetukseen on taattava.
Uskon, ettei kukaan opettaja tai esimies ole tästä peruslinjasta eri mieltä.
En tiedä myöskään yhtään opettajaa tai esimiestä, joka ajattelisi, että on ihan sama, saako oppilas lähi- vai etäopetusta. Tietenkään etäopetus ei korvaa täysin lähiopetusta.
En tiedä myöskään opettajaa tai esimiestä, joka ei olisi huolissaan – olisi ollut jo pitkään – niistä lapsista ja nuorista, jotka eivät voi hyvin. Opettajille ja esimiehille eivät tule yllätyksenä erityisen tuen tarve ja sen puuttuvat resurssit.
Opettajan ’lajiluonteeseen’ kuuluu kiinnostus ja välittäminen oppilaista.
Ja ei, opettajat eivät ole vastustaneet koulujen avaamista toukokuun loppuviikoiksi myöskään siksi, että olisivat laiskoja tai että ovat tehneet kevään aikana liikaa töitä.
Eivät opettajat työtä pelkää. Sitä he ovat tehneet hurjia määriä, nyt kevään aikana huolestuttavuuteenkin asti, ja edelleen tekevät.
Kyse on jostain ihan muusta.
Yksi ensimmäisistä asioista, joista vaikutuin OAJ:hin tullessani, oli, miten opettajat ajattelevat aina ensin oppilaitaan ja vasta sitten itseään. Käsitykseni ei ole muuttunut, vaan päinvastoin vahvistunut. Opettajan ”lajiluonteeseen” kuuluu kiinnostus ja välittäminen oppilaista.
Ja juuri siitä on kyse. Opettajat näkevät kokonaisuuden.
Suurella osalla opettajista ja esimiehistä on suuria epäilyjä siitä, miten päiväkodit ja koulut avataan niin, että se on kaikille turvallista – oppilaille, opettajille ja kodeille.
Opettajat ovat tottuneet analysoimaan tietoa, mutta yksiselitteistä tietoa ei ole, kun viranomaistenkin ohjeet ovat ristiriitaisia.
Kyllä koulutuksen järjestäjillä, esimiehillä ja opettajilla on tahtoa. Mutta annetuilla ohjeilla opetuksen järjestäminen turvallisesti vaikuttaa mahdottomalta. Uhkana on kahden viikon härdelli, mikä ei ole kenenkään etu.
Rajoitukset voivat olla edessä myös syksyllä, jos epidemia jatkuu pahana. Kevään voimat olisi tarvittu syksyn järkevään suunnitteluun.
Hanna Ottman on OAJ:n viestintäjohtaja.
Twitterissä @HannaOttman
Tekijältä
Liian nuori kollega
Editoin juttua Itämeri-portaalista, ja alakerrassa kaksivuotiaani raivoaa isälleen: pypäle, pypäle, PYPÄLE – haluaa rypäleitä. Tätä kirjoittaessani hän käy menestyksekkäästi potalla, pyytää aplodeja ja saa ne tietenkin.
Tämä on jo neljäs Opettaja-lehti, jonka olen tehnyt tiiviissä yhteistyössä pienen kollegani kanssa. Hän on oppinut sanomaan palaveri ja kysymään aamulla, aionko tehdä töitä.
Aionhan minä. Arkemme tuntuu muuttuneen työksi. Töissä on joko mieheni tai minä. Työt venyvät aikaisiin aamuihin, myöhäisiin iltoihin ja viikonloppuihin.
Väliin mahtuu paljon ihanaakin. En ole ennen keskeyttänyt töitäni mennäkseni eväsretkelle, rakentaakseni majan tai pysähtyäkseni tutkimaan muurahaisia.
Perheeni ikävöi päiväkodin rautaisia ammattilaisia, mutta meidän tehtävämme on ollut joustaa ja antaa heille mahdollisuus mahdollisimman turvalliseen työympäristöön.
Etähalaus kohtalotovereilleni, jotka tekevät töitä lastensa kanssa – olette supersankareita! Kaipaavat kiitokset varhaiskasvatuksen henkilökunnalle Suomen jokaiseen kolkkaan.
Katie ja Love, minulla on teitä ikävä.
Johanna Äijälä