Opettajat kyllä hoitavat hommansa lähinä tai etänä, sanoo Laukaan kunnan työsuojeluvaltuutettu ja Lievestuoreen yhtenäiskoulun teknisen työn ja joustavan perusopetuksen opettaja Markku Jaakkola.
– Se harmittaa, että tilanteet tuntuvat tulevan aina yllätyksenä, vaikka koronaa on sairastettu maailmanlaajuisesti kohta kaksi vuotta.
Lievestuoreen yhtenäiskoulussa on 330 oppilasta. Alle 12-vuotiailla ei ole rokotuksia eikä maskisuositusta. Isommilta ei taas ole lupa kysyä rokotuksista eikä heitä voi pakottaa maskin käyttöön, vaikka sitä taas entistä vahvemmin suositellaan.
Jaakkolan mukaan kollegat alkavat olla aika uupuneita, mutta päivästä toiseen mennään.
– Moni meistä kuvitteli, että rokotukset nujertavat koronan, ja nyt joudutaan tavallaan palaamaan lähtötelineisiin.
Kun jopa kolmannes oppilaista on ollut välillä pois, oppimiseen on jäänyt isoja aukkoja. Niiden paikkaaminen teettää opettajilla hurjasti töitä vielä pitkään.
Myös yhtenäiskoulun rehtori Paula Pöyhönen tietää henkilökunnan väsymyksen. Opettajilta vaaditaan jatkuvasti oman työn uudelleen organisointia nopealla aikataululla, ja se kuormittaa.
– Silti opettajista välittyy vahva halu tehdä asiat oikein ja hyvin, vaikka onkin raskasta ajatella kaikki asiat koronan ja riskien minimoimisen kautta, Pöyhönen sanoo.
Odottaessaan loppuviikosta päätöstä koulun aloittamisen tavasta rehtori sai koko ajan ajantasaista tietoa kunnan koulutoimelta.
– Se toi turvallisen olon.
Pöyhönen tuntee saaneensa tukea esihenkilötyöhön myös työsuojelulta, joka on toteuttanut koronan aikana aktiivisesti vaarojen ja riskien arviointia.
Pöyhönen ymmärtää, että viranomaisilla ja poliitikoilla ei ole kristallipalloa.
Silti jotkut päätökset mietityttävät.
– Noinkohan esimerkiksi kotitestejä tullaan tekemään? Ja ovatko testit oikeasti se toimenpide, jolla koronan leviämistä saadaan hidastettua?