Kyyneleet tulvahtivat opiskelijan silmiin. Hän oli odottanut parempaa arvosanaa, ja palautekeskustelussa pettymys purkautui tukahdutettuina tyrskäyksinä.
Toinen opiskelija purskahti itkuun, kun pyysin häntä itse arvioimaan omaa kurssisuoritustaan. Elämä oli tuonut eteen monenlaisia vastoinkäymisiä, ja oli suoranainen ihme, että opinnot ylipäänsä olivat edistyneet.
He molemmat kuvittelivat olevansa ainoita, jotka itkevät opettajan nähden. Niin ei tietenkään ole. Kahdenkeskinen keskustelu on aina luottamuksellinen, mutta joskus se tuottaa myös paineita. Jännitys, pettymys, helpotuskin nostavat tunteet pintaan.
Nykyisin olen jo tottunut kyyneliin.
Mutta kun opiskelija ensimmäisen kerran purskahti itkuun edessäni, olin neuvoton: mitä pitää tehdä? Lohduttaa ja pyytää anteeksi tiukkaa arviointiasteikkoa? Sanoa, että olet kyllä arvokas, vaikka tämä tehtävä onkin vain kakkosen arvoinen? Olisi tehnyt mieli halata ja taputtaa selkään: kyllä se siitä, asiat järjestyvät.
Kokeneempi kollega antoi viisaan neuvon: tarjoa nenäliina.
Olisi tehnyt mieli halata ja taputtaa selkään.
Opettajan tehtävä on välillä tuottaa pettymyksiä, ja se on tietysti raskasta opiskelijalle. Rehellisyyden nimissä helpompaa minunkin olisi tietysti sanoa: ”Hienosti tehty, juttu julkaisuun vaan!” Se vain ei auta eteenpäin silloin, kun tekstissä on ongelmia.
Yritän kuitenkin pehmentää pettymystä: kolmonen on hyvä numero, koulu on oppimista varten, ja tuskin tästä meidän aiheestamme edes järjestettäisiin tutkinto-opetusta, jos kaiken voisi omaksua hetkessä.
Kyllä itku on välillä lähellä itselläkin. Kiukun kyyneleitä pidättelin, kun opiskelija huomautti kurssin päätteeksi, että kurssilla juuri mikään ei ole auttanut oppimista. Ohjeita ei ole annettu, palautetta ei saatu.
Mutta kyyneleitä nousi silmiini myös, kun yksi opiskelija kiitti ohjauksesta, toinen kirjoitti, että oli päässyt koulun jälkeen unelmatyöhönsä ja kolmas valmistui kuin ihmeen kaupalla monista vaikeuksista huolimatta.
Lomalla tunteet ehtivät mukavasti jo laimentua. On taas uusien kohtaamisten aika.
Nenäliinaostoksille siis.
Reetta Nousiainen on toimittaja ja journalismin lehtori Haaga-Helia-ammattikorkeakoulussa. Hän jaksaa keskustella loputtomasti journalismista ja sen tulevaisuudesta.