Ensimmäiseltä etäopetusviikolta luokanopettaja Saija Kekäläisen mieleen jäi erityisesti se, miten topakoita lapset ovat. Kekäläinen opettaa viidettä luokkaa Martti Ahtisaaren koulussa Kuopiossa.
– On ollut hienoa huomata, miten hyvin lapset ottavat vastuuta omasta oppimisestaan. Oppilaani ovat suunnitelleet itselleen päiväohjelmia ja kertoneet, että noudattavat tarkkaa päivärytmiä esimerkiksi ruokailuissa ja ulkoiluissa.
Opettajalle etäopetus on ollut luovuutta vaativa kokemus.
– Tämä on ollut itselleni aikamoinen digiloikka. On pitänyt miettiä paljon sitä, miten opetus pysyy lapselle mielekkäänä ja miten paljon vastuuta sen toteuttamisesta jää vanhemmille.
Kekäläisen mielestä hänen työnantajansa on suoriutunut etätyön organisoinnista hyvin. Yhtenäiset käytännöt opettajien kesken ovat vasta muodostumassa.
– Yhtenäisiä linjoja ei ole ehditty tehdä ennen etätyöhön siirtymistä. Nyt mietitään esimerkiksi sitä, miten erityisopettajat ja koulunkäynnin ohjaajat saadaan etäopetuksen tueksi.
Tärkeimmät työkalut etäopetuksessa ovat Wilman ohella Microsoftin-ohjelmistopaketti ja siihen sisältyvä Teams-sovellus. Kekäläisen käytössä on työläppäri ja -kännykkä – joka ei tosin ole älypuhelin.
– Teams-palaveri ja sähköiset opetusmateriaalit eivät toimi aina kaikilla oppilailla. Näissä tapauksissa soitan oppilaille. En halua luoda liikaa painetta huoltajille, koska tässä tilanteessa kotona voi olla muitakin murheita kuin lapsen etäopiskelu.
Teams oli jo aiemmin viestittelykäytössä Kekäläisen luokassa, mutta videotapaamisen käyttö on pitänyt opetella vasta nyt. Kekäläinen toivoo työpuhelimeksi älypuhelinta, koska se mahdollistaisi luokan Whatsapp-ringin.
Kekäläinen on optimistinen vaikka kokeekin, että ”sataprosenttisen” ohjauksen ja tuen turvaaminen oppilaille on etänä mahdotonta.
– Yhteys lapsiin kuitenkin säilyy, ja tuntuu, että joidenkin lasten kanssa yhteydenpito on jopa tiiviimpää kuin tavallisesti.
Viikko on opettanut asettamaan rajoja omalle ajankäytölle.
– Alussa tein illalla hommia tuntikausia. Päätin, että siihen täytyy tulla joku roti. Aloin ulkoilla ja lopetan työt viimeistään viideltä.
Päiväkirja
Teams-kokous tuli uniin
Ke 17.3.
Tänään se alkoi! Erikoisin tilanne, johon olen open työurallani törmännyt: huolehtia lasten opiskelusta näkemättä heitä. Aamu alkoi ohjeitten lähettämisellä. Wilman linkki vie O365:n päivittyvälle sivustolle. Nopeimmat kävivät jo kuittaamassa pääsynsä Teamsiin. Multitaskasin tämän päivän työpaikalla opiskellen Zoomin kautta Nepsy-valmentajaopintoja, suunnitellen kollegoitten kanssa kotiopiskelua ja etsien aiheisiin sopivia materiaaleja. Tekniikka toimi hienosti. Yksi oppi itselleni tuli tuosta zoomailusta: älä koskaan jätä vaimentamatta mikrofonia ruokatunnin ajaksi. Rehtorimme kiersi pienten tiimiemme luona valamassa meihin uskoa ja kehotti meitä olemaan armollisia itseämme ja muita kohtaan: me olemme kaikki uudessa tilanteessa, ja tästäkin selvitään.
To 18.3.
Torstaipäivä oli myös Nepsy-opiskelun ja opettamisen yhdistelmä. Innostuin materiaalien etsimisestä ja etäopetuksen systeemien suunnittelemisesta. Yritin pitää mielessä, ettei lapsukaisilla välttämättä ole omaa tietokonetta koko ajan käytössä, vaan koneen saattavat jakaa muutkin perheen etäopiskelijat ja etätyöläiset. Olin kyllä ensimmäisestä päivästä lähtien ymmärtänyt, että näissä poikkeusoloissa ei ole tarkoitus uuvuttaa kotona opiskelevia ja heidän vanhempiaan erilaisten sähköisten ympäristöjen kanssa.
Alkoi tuntua oudolta, kun en pystynyt valvomaan kotiopiskelua kunnolla. Pyysin vanhempia laittamaan minulle kuulumisia ja oppilaita kirjoittamaan ensimmäisen etäopiskelupäivän tunnelmia ja jakamaan tiedostot minulle. Työkaverien kanssa juttelimme turvavälin päästä aiheesta ja aiheen vierestä tavatessamme ja rehtori piti meidät ajan tasalla uusista asioista.
Pe 19.3.
Työpäivä alkoi jo kotipihassa puhelimen pirinällä. Olin pyytänyt lapsia soittamaan perjantain aikana minulle, ja ensimmäinen soittaja olikin aamuvirkku koululainen. Aion itse soittaa lapsille vastaisuudessa, mutta ensimmäisellä soitolla halusin testata ohjeitten lukemistaitoa sekä hyödyntää järjestelyä saadakseni lasten puhelinnumerot kätevästi työkännykkääni.
Olipa kiva kuulla, miten reippaita oppilaani olivat olleet. Päivärutiineja oli muodostettu, ulkoiluhetket muistettu, pikkusisaruksia autettu, perheen yhteisiä lounashetkiä vietetty, linkkien kautta kuunnelmia ja katselemisia oppimisessa hyödynnetty ja sähköisille alustoille ja materiaaleihin pääsääntöisesti päästy hyvin.
Tsemppasin lapsia, kyselin matematiikan uuden asian ymmärtämisen perään ja kannustin soittamaan minulle, jos tulee pulmia vastaan. Olen jotenkin luottavaisella mielellä sen suhteen, että lapset suhtautuvat tähän asiaan aika vastuullisesti.
Iltapäivä toi ristiriitaisia tunteita herättävän uutisen: kaikki 1–3-luokkalaiset ovat sittenkin oikeutettuja lähiopetukseen. Oli vaikea päästää työasioiden miettimisestä irti. Yölläkin unissani suunnittelin, miten toteuttaisin Teamsin ryhmätapaamisen…
Ma 23.3.
Maanantai, ja ensimmäinen etätyöpäivä kotoa käsin. Aika jännä suoraan aamukahvilta asettautua etätyöpisteen ääreen. Kotona pyörii lisäkseni toinenkin kotityöläinen, joka ei kyllä tee etätyötä, vaan lähityötä kirjoittaen. Perheemme nuorimmainen etäopiskelee lukion ensimmäistä luokkaa kotoa käsin ja vanhimmainen odottaa pääsykoeaineiston ilmestymistä. Hänenkin työnsä, niin kuin monen muunkin suomalaisen, loppui koronan takia. Lisäksi samassa taloudessa touhuaa tämän kevään abi, joka on levittäytynyt huusholliin munakennorakennelmineen opiskeluhakuun liittyvän ennakkotehtävän parissa. Löydäpä siinä sitten rauhallinen soppi koneelle, materiaaleille ja itsellesi! No, paikka kuitenkin löytyi.
Olin kutsunut pienen testiryhmän Teamsiin videotapaamiseen. Kolmesta paikalle pääsi yksi. Päätin kutsua seuraavalle päivälle videotapaamiseen koko luokan. Huomasin paiskovani hommia vielä illallakin pari tuntia. Työn rajaaminen etätyössä on aika vaikeaa ja vaatii rajojen laittamista itselleen. Siis itsensä johtamista. Otin itseni puhutteluun.
Ti 24.3.
Kahdeksalta aamulla työpisteellä. Monta puhelua ja sumplimista, miten saisimme kaikki oppilaat Teamsin videotapaamiseen. Joillain toimi Teamsin kirjoitusryhmä, muttei videotapaaminen, jollakin sovellus ei auennut ollenkaan ynnä muuta ongelmaa.
Joustavuus on kuitenkin tällaisen poikkeustilanteen A ja O. Jos jokin sähköinen härpäke ei toimi, keksimme toisenlaisen ratkaisun. Se voi olla esimerkiksi puhelinkeskustelu open kanssa. Sitä käytimmekin matematiikan opiskelussa ratkaisuna niiden kanssa, jotka eivät yhteiseen digitaaliseen tapaamiseen päässeet. ”Hätä keinot keksii” onkin yksi minun suosikkisanonnoistani.
Kello yhdeltätoista näin ja kuulin pitkästä aikaa Teamsissä luokkaani yhtä aikaa. Olipa se kivaa! Huomasin kuitenkin, miten vaikeaa minun oli ottaa kontaktia lapsiin tai huomioida heistä jokaista. Kyllä lähiopetustilanne ilmeineen ja vuorovaikutuksineen on vielä jotain paljon parempaa. Nyt en pystynyt huomaamaan, jos joku touhusi muuta kuin matematiikkaa, tarvitsi apua tai muuta vastaavaa.
Lenkkeilystä on tullut iltapäiviini rutiini. Se on tärkeää koko päivän istumisen jälkeen. Omat rutiinit alkavat muodostua. Työaikaneuvottelut itseni kanssa olivat päätyneet edellisenä iltana yhteisymmärrykseen. Työpiste sai olla illalla rauhassa. Keskityin kukkien pistokkaiden istuttamiseen, suklaakakun leipomiseen ja saunomiseen perheen kanssa.
Ke 25.3.
Heti aamutuimaan siirsin työpisteeni yläkerran olohuoneeseen ikkunan äärelle. Tänään ohjelmassa oli ensimmäinen koe etäopiskelun aikana. Vanhempien tuki lasten opiskelussa on tärkeää. Uskon, että kun systeemit saadaan rutiineiksi, ei vanhempiakaan enää tarvita niin paljon. Toki auttamista ja kontrollointia siellä kotona riittää silti. Toiset lapset tarvitsevat tukea oppimisessa enemmän kuin muut. Etäopena olen oppituntien aikaan aina puhelinsoiton päässä valmiina auttamaan tai järjestämään videotapaamisen tarpeen mukaan. Yritän mahdollistaa oppimisen ilman vanhempien jatkuvaa panostusta.
Puheluiden ja nettityöskentelyn jälkeen vuorossa oli opettajien videotapaaminen Teamsissa. Olikin aika erilaista osallistua tällaiseen videon välityksellä. Monta asiaa sovittiin ja yhteisiä askeleita suunniteltiin. Vaikka paljon on epävarmuutta ja muutoksia, puhalsi opettajakuntamme ja rehtorimme samaan hiileen. Yhteenkuuluvaisuus ja keskinäinen välittäminen huokui teknisistä välineistä huolimatta ainakin minulle, omassa kodissaan, työhuoneessaan istuvalle etäopelle.