Vuoden hyvä opettaja ehdottaa amisreformia

Jokainen voi löytää oman opintopolkunsa ja työtehtävän. Antti Perttunen haastaa työnantajia tarjoamaan sopivia töitä myös erilaisille osaajille.

Amiksen digipajassa tungeksii innostuneita nuoria. Monet haaveilevat ohjelmoijan työstä pelialalla.

Ammatillinen erityisopettaja Antti Perttunen ohjaa, innostaa ja kannustaa nuoria eteenpäin. Hän uskoo, että erilaisista oppijoista on paljon hyötyä myös it-alalla.

Perttunen opettaa tieto- ja viestintätekniikkaa Luovin Oulun yksikössä, jossa autetaan vaativaa erityistä tukea tarvitsevia nuoria pääsemään kiinni opintoihin ja ammattiin.

Jokainen työntekijä on tärkeä yhteiskunnalle väestön ikääntyessä ja työvoimapulan kasvaessa. Opiskelu- ja työpaikan löytyminen on tärkeää myös nuorelle itselleen. Muuten riski syrjäytymiseen kasvaa.

– Suomi tarvitsee kaikki kädet ja meidän on tehtävä parhaamme, jotta jokainen saadaan koulutettua, Perttunen sanoo.

 

Kerran viikossa Perttunen opettaa tutkintoon valmistavassa koulutuksessa tuvassa. Siellä opiskelee peruskoulun päättäneitä nuoria, jotka etsivät omaa alaansa tutustumalla moniin tutkintoihin.

– Joskus oman polun löytyminen on pienestä kiinni. Opettaja saattaa sanoa, että mitä, jos kuitenkin kokeilisit tätä.

Tuvalaiset osallistuvat viikon koulutuskokeiluihin eri oppilaitoksissa. Tuvassa he harjoittelevat myös säännöllistä koulunkäyntiä, oikeaa unirytmiä ja itsenäistä kulkemista. Kussakin ryhmässä on kymmenen opiskelijaa, vastuuopettaja ja ohjaaja sekä tarvittaessa henkilökohtaisia ohjaajia.

 

Ammatillista koulutusta arvostetaan, mutta Perttunen kaipaa jo uutta reformia. Sellaista, johon otettaisiin heti alkumetreillä mukaan työelämän edustajat ja ruohonjuuritason opettajat.

– Saisimme tietoa siitä, millaista osaamista milläkin alalla tarvitaan. Samalla mietittäisiin, miten työpaikoista saadaan työssäoppimispaikkoja opiskelijoille, joilla voi olla hyvinkin laajaa osaamista.

 

Antti Perttunen sai Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan vuoden 2021 hyvä opettaja -tunnustuksen Opi 23 -tapahtumassa Oulussa helmikuun alussa.

Lue samasta aiheesta