Onko demokratia tapa toimia tai peräti elämäntapa – vai tarkoittaako se vain mahdollisuutta äänestää jotakuta eduskuntaan kerran neljässä vuodessa?
Koulussa vaaleihin ja edustuksellisuuteen rajoittuva demokratiakuva voi Perttu Männistön mukaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, että oppilaskuntien toiminnan ajatellaan riittävän demokratiakasvatukseksi.
– Tällainen demokratiakasvatus tavoittaa vain hyvin pienen osan oppilaista, Jyväskylän yliopistossa yliopistonopettajana toimiva Männistö huomauttaa.
Hänen itsensä kannattama eksistentiaalinen demokratiakasvatus on pikemminkin koko koulua ja sen päämääriä luonnehtiva periaate kuin yksittäisten kasvatustavoitteiden määrittelyä. Liikkeelle lähdetään yhteisöllisyyttä edistävästä toiminnasta kaikessa koulutyössä.
– Koulun aikuisten tulee kuunnella, mitä koululaiset oikeasti tarvitsevat, ja ratkoa ongelmia yhdessä heidän kanssaan. Kokemus yhteisön turvallisesta jäsenyydestä on myös oppimisen tärkeä edellytys.
Männistö selvittää viime marraskuussa tarkistetussa väitöskirjassaan demokratiakasvatuksen tilaa suomalaisessa peruskoulussa. Aineistossa on haastateltu kaupungin koulutuskoordinaattoria, kahta nuorisotyöntekijää, lasten parlamentin puheenjohtajaa ja yläkoulun opettajaa.
Muita tietolähteitä ovat opetussuunnitelman perusteet sekä kuukauden mittainen havainnointijakso peruskoulussa.
Moni opettaja saattaa ajatella, ettei demokratia ole alakouluikäisten asia. Männistön mielestä lasten demokratia on ehtaa demokratiaa – se vain ei ole samanlaista kuin aikuisten demokratia.
– Arjen demokratia on lapsille pienten päätösten tekoa keskinäisen luottamuksen hengessä. Ollaan samalla puolella ja pyritään vaalimaan yhteisiä periaatteita sen sijaan, että jatkuvasti kilpailtaisiin kaikesta.
Oppilaita askarruttaviin asioihin kannattaa tarttua lennosta.
Hyvä kasvatus elää ja muuttuu tilanteiden mukana, ja opettajalta vaaditaan silmää muutospaikkojen tunnistamiseen.
– Jos oppilaat esimerkiksi nostavat kesken oppitunnin esiin jokin mieltään kovasti askarruttaneen asian, niin opettajan kannattaa ehkä tarttua siihen ja vaihtaa tunnin teemaa lennossa.
Dialogisuus on olennainen osa demokratiakasvatusta, sillä se luo tilan, jossa oppilaan on turvallista tuoda esiin omia näkökulmiaan.
– Jos opettaja kysyy mitä ikkunasta näkyy, ja oppilas vastaa että lumiukko – ja opettaja tarkoittaa lumilapiota – niin dialogisuuteen kuuluu, että oppilaan näkemystä ei lytätä. Jos vain opettajan näkökulma hyväksytään, tuloksena on samanmielisiä suosivaa opetusta.
Männistö korostaa, ettei demokratiakasvatus ole opettajan kannalta vaikea asia, eikä se tuo anarkiaa luokkahuoneeseen.
– Mutta mistä kaivetaan opettajan demokratiakasvatuksen opetteluun tarvitsema aika? Yksi täydennyskoulutus vuodessa ei siihen riitä.
Myös myötätuntoista asennetta tarvitaan.
– Ei haittaa, vaikkei muutos onnistuisi heti tai edes vuoden kuluttua. Olisi upea saavutus, jos se onnistuisi vaikkapa viiden vuoden kuluttua.
Väitös
The State of Democracy Education in Primary School-Education. Jyväskylän yliopisto 2020.