Moni perusopetuksen opettaja kamppailee tilanteessa, jossa oppilaan osaaminen ei riitä alimpaan hyväksyttyyn arvosanaan viisi. Opettajalle voi syntyä painetta auttaa tätä pääsemään luokalta monimutkaisin järjestelyin.
Lain mukaan oppilaalle pitää kertoa etukäteen tulossa olevasta nelosesta. Hänelle pitää antaa mahdollisuus erilliseen kokeeseen, jolla hän voi osoittaa, että osaa oppiaineen asiat hyväksyttävästi.
– Arviointi pohjautuu opetussuunnitelman mukaisiin tavoitteisiin ja kriteereihin sekä oppilaan antamiin näyttöihin, muistuttaa johtava erityisasiantuntija Pauliina Viitamies OAJ:stä.
Missään ei kuitenkaan määritellä, montako erillistä näyttömahdollisuutta oppilaalle pitää järjestää.
OAJ:n tietoon tulee jatkuvasti tapauksia, joissa opettajilla on paineita yhä uudelleen ja uudelleen tarjota oppilaille koemahdollisuuksia: kirjallisia, suullisia, erilaisia luovia ratkaisuja.
Oppilas ei ehkä kuitenkaan suorita näyttöä hyväksytysti – voi olla, ettei häntä lainkaan kiinnosta.
– Opettajilla menee paljon aikaa ja energiaa, ja he pohtivat, kauanko tällaista kuviota täytyy pyörittää, Viitamies sanoo.
Hän kannustaa opettajia miettimään, mikä on kohtuullista vastaantuloa, ja rajaamaan työtään jämäkästi.
– Säädökset edellyttävät, että mahdollisuus näyttöön pitää antaa, mutta missään ei sanota, että niitä pitäisi antaa valtava määrä. Opettaja vastaa arvioinnista ja on paras asiantuntija myös arvioimaan sitä, mikä on kohtuullista sekä opettajalle että oppilaalle.
Jos oppilaan suoritukset johtavat luokalle jättämiseen, siitä päättävät rehtori ja opettajat yhdessä.
Perusteeton armovitonen on karhunpalvelus lapselle tai nuorelle itselleen. Lisäksi vaikeudet siirtyvät seuraavalle opettajalle tai toiselle asteelle – osaaminenhan puuttuu yhä.
Viitamies rohkaiseekin opettajia käyttämään arvosanojen koko asteikkoa nelosesta kymppiin.
– Jos opsin tavoitteet eivät täyty, on pakko antaa nelonen, hän kiteyttää.
Viitamiehen mielestä koulun opettajilla olisi hyvä olla yhteiset pelisäännöt tilanteisiin, jossa oppilas on saamassa nelosen. Ainakin asia kannattaa ottaa yhdessä puheeksi.
Oppilaan vaikeudet eivät yleensä rajaudu yhteen oppiaineeseen, vaan esimerkiksi yläkoulussa saman oppilaan pulmia pohtii todennäköisesti joku toinenkin aineenopettaja.
Koulutuksen järjestäjä vastaa siitä, että lukuvuoden aikana on käytössä riittävästi tukitoimia, joiden avulla oppilaat voivat saavuttaa opetussuunnitelman mukaiset tavoitteet.
Opetushallitus on ääritellyt kriteerit päättöarvioinnin ja kuutosluokan arvosanalle viisi. Ne otettiin käyttöön vuonna 2021.

