Kaiken takana on kelpoisuus – tai pari

Mikään ei tuntunut aivan oikealta.

Oli kevät 2021, korkeakoulujen yhteishaku, ja Divine Penesumbu selaili netissä erilaisia opettajankoulutuksia.

Vuodet koulunkäyntiavustajana olivat herättäneet kiinnostuksen koulumaailmaan, mutta toisaalta Penesumbu oli pienestä pitäen suunnitellut, että hänestä tulisi kieliasiantuntija.

Yhtäkkiä se oli siinä, näytöllä: Kimo-opinnot Jyväskylän yliopistossa. Kielitietoisuuden ja monikielisyyden ohjelma, josta saa kelpoisuuden sekä luokanopettajaksi että kielen aineenopettajaksi.

– Sanoin heti, että tämä on mun juttu, tätä haluan tehdä. Enkä ole katunut päivääkään.

Tämän vuoden maaliskuussa Penesumbu valmistui englanninopettajaksi ja luokanopettajaksi. Hän työskentelee Pukinmäenkaaren peruskoulussa Helsingissä ekaluokkalaisten luokanopettajana. Tämän lisäksi hän opettaa parille ryhmälle englantia.

– Haluaisin tosi mielelläni jatkaa täällä samojen oppilaiden kanssa. Tulevaisuudessa voisin ehkä opettaa englantia yläkoulussa tai lukiossa tai miksen vaikka opiskella lisää ja opettaa yliopistossa.

Aikaisemmin Penesumbu on työskennellyt paitsi koulunkäyntiavustajana myös lingalan kielen oman äidinkielen opettajana.

 

Opettajilla on jo nyt jopa viitois- ja kuutoiskelpoisuuksia.

 

Penesumbun kaltaisia monikelpoisia opettajia tarvitaan vastaisuudessa yhä enemmän. Tarvetta tuottaa Suomen väestökehitys, itse asiassa monikin seikka siinä.

Ensinnäkin useissa Suomen kunnissa lasten määrä vähenee lähivuosina huomattavasti. Pienessä kunnassa ei välttämättä riitä kokopäiväisesti töitä tietyn aineen opettajalle.

Jyväskylän yliopisto teki opetus- ja kulttuuriministeriön tilauksesta selvityksen nimeltä Perusopetuksen tilannekuva erilaistuvissa kunnissa. Selvityksessä etenkin pienten kuntien sivistysjohtajat toivat esille tarpeensa monikelpoisille opettajille.

Opettajilla on jo nyt jopa viitois- ja kuutoiskelpoisuuksia, ministeriön neuvotteleva virkamies Minna Polvinen kertoo. Palettiin voi kuulua luokan- ja aineenopetusta sekä erityisopetuksen, opinto-ohjauksen ja johtamisen kelpoisuuksia.

– Ihmisillä on omaehtoisesti kiinnostusta kouluttautumiseen, ja toisaalta kunnissa on tälle tarvetta.

Polvinen huomauttaa, että Suomessa syrjäisillä alueilla asuvat hakevat muutenkin yhä useammin elantoaan useasta eri lähteestä.

– Selkeästi opettajilla on nyt vähän sama edessä; monet hankkivat useampia kelpoisuuksia, jotta pystyvät työllistymään.

Toinen vähäisestä lapsimäärästä juontuva osaamistarve liittyy yhdysluokkiin. Kun lapsia on vähän, kouluissa muodostetaan usein opetusryhmiä, joihin on koottu useamman vuosiluokan oppilaita.

– Mielestämme tätä pitäisi tarkastella nykyistä enemmän opettajankoulutuksessa. Nyt kaikilla ei välttämättä ole riittävästi valmiuksia opettaa tällaisia ryhmiä, Polvinen sanoo.

Kelpoisuuksien nykyistä ketterämpi täydentäminen saa tukea opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmältä, joka selvitti väestökehityksen vaikutuksia perusopetukseen. Työryhmä esitti raportissaan, että opettajien pitäisi päästä nykyistä joustavammin osallistumaan lisäkelpoisuuksia tuottavaan täydennyskoulutukseen.

OAJ suosittelee, että jos opettaja tarvitsee uusia kelpoisuuksia säilyttääkseen täydet opetustunnit, kunta kustantaa koulutuksen ja mahdollistaa se työajalla.

 

Lasten määrän vähenemistä perusopetuksessa ei tule nähdä julkisen talouden säästönä.

 

Kun ikäluokat pienenevät, valtiolle voi tulla kiusaus nipistää koulutukseen suunnattua rahaa. OAJ on pitkään pitänyt esillä, että tämä ei ole oikea tie.

Samanlainen on ministeriön työryhmän viesti: lasten määrän vähenemistä perusopetuksessa ei tule nähdä julkisen talouden säästönä.

“Suomen tulee pitää vähistä lapsistaan erityisen hyvää huolta”, työryhmä kirjoittaa toimenpide-ehdotuksissaan.

Ratkaisuja voisi löytyä ainakin kuntarajat ylittävästä yhteistyöstä, ja sieltä niitä kannattaa niin ministeriön kuin OAJ:nkin mielestä etsiä. Parhaillaan on haettavissa valtionavustusta, porkkanarahaa, jolla kunnat voivat tutkia yhteistyön mahdollisuuksia.

Yksi mahdollinen ratkaisu on yhteinen virka. Tämä on jo nyt kuntalaissa mahdollista.

Sekin tiedetään, että vaikka kokopäiväisen työn tunnit täyttyisivät, kunnilla voi silti olla hankaluuksia kelpoisten opettajien rekrytoinnissa. OAJ muistuttaa, että kunta voi houkutella kelpoisia opettajia palkanlisillä.

 

 

Siirretään valokeila hetkeksi Keski-Suomeen.

Jyväskylän yliopistossa on neljä koulutusohjelmaa, joista saa sekä luokanopettajan että aineenopettajan kelpoisuuden. Ohjelmia on tarjolla musiikissa, matemaattisissa aineissa, liikunnassa sekä kielten Kimo-ohjelmassa, jossa Divine Penesumbukin opiskeli.

Näin laaja kaksoiskelpoisten opettajien koulutus on maailmanlaajuisestikin harvinainen, kertoo yliopistonlehtori Antti Lehtinen.

– Olemme ylpeitä näistä ohjelmista. Perinteisesti luokanopettaja- ja aineenopettajakoulutuksen raja on ollut perustutkintokoulutuksessa aika läpäisemätön, mikä on johtunut organisaatiorakenteista ja ihan kelpoisuusvaatimuksistakin.

Fysiikan laitoksella työskentelevä Lehtinen edustaa itse luonnontieteiden ja matematiikan Lumo-koulutusohjelmaa.

Kaksoiskelpoisuuskoulutuksen opiskelijat ja luokanopettajaopiskelijat ovat heti ensimmäisistä kasvatustieteen opinnoista alkaen yhteisissä ryhmissä. Opetusharjoittelua heillä on sekä ala- että yläluokilla.

– Koetamme madaltaa sitä muuria, joka on luokanopettajien ja aineenopettajien välillä. Haluamme Jyväskylässä myös antaa opiskelijoille parempaa koulutusta kuin lain vaatiman minimin.

Luokanopettajaopiskelijoilta kaksoiskelpoisuuden suorittaminen on onnistunut hyvin aiemminkin, ainakin tietyissä aineissa. Esimerkiksi matematiikka on vapaa sivuaine, joten luokanopettajaopiskelija on voinut hankkia kaksoiskelpoisuuden ottamalla sen sivuaineeksi.

Joitakin sivuaineita on kuitenkin paljon vaikeampi päästä opiskelemaan. Ääriesimerkki on liikunta, johon on perusteelliset soveltuvuuskokeet.

Toisin päin suunta on hankalampi. Aineenopettajaksi opiskeleville luokanopettajien monialaisia opintoja on tarjolla paljon rajoitetummin.

Jos taas puhutaan jo työelämässä olevien täydennyskoulutuksesta, sama pullonkaula on vastassa, jos aineenopettaja haluaisi hankkia luokanopettajan kelpoisuuden.

Jyväskylän yliopisto ei nykyisin tarjoa luokanopettajan monialaisia opintoja täydennyskoulutuksena. Ainoa vaihtoehto luokanopettajan kelpoisuutta tavoittelevalle aineenopettajalle olisi luokanopettajan maisteriohjelma.

Muuallakin luokanopettajan kelpoisuuteen vaadittavia monialaisia opintoja on tarjolla harvassa. Ne vaativat paljon läsnäoloa, joten niitä ei voi ottaa sivuprojektiksi kokopäiväisen työn ohelle.

Samaiset monialaiset opinnot tarvitaan silloinkin, kun erityisopettaja haluaa pätevöityä erityisluokanopettajaksi.

 

En tiedä ketään meiltä valmistunutta, joka ei olisi saanut opettajan töitä.

 

Jos tuleva opettaja pitää jostakin oppiaineesta, vaikkapa matematiikasta, mutta haluaa työskennellä yläkouluikäisiä nuorempien lasten kanssa, kaksoiskelpoisuusohjelma voi sopia hänelle.

Tätä kohderyhmää ohjelmat pyrkivät houkuttelemaan, sanoo Antti Lehtinen.

Toisaalta koulutus vastaa väestökehityksen luomiin tarpeisiin. Kuten sanottua, lasten määrä vähenee paikoin varsin voimakkaasti.

 

Yhtenä uhkakuvana on, että aineenopetusta aletaan antaa vailla kelpoisuutta. Vaara vaanii esimerkiksi musiikissa ja harvinaisemmissa kielissä, joissa koulu ei välttämättä pysty tarjoamaan opettajalle täysiä työtunteja yhdestä oppiaineesta.

– Opetuksen laadun kannalta ei ole toivottavaa, että jotakin oppiainetta opettaa epäkelpoinen. Kaksoiskelpoisia opettajia kouluttamalla varmistamme, että meillä on kelpoisia ja hyviä opettajia opettamaan myös yläkoulun ainetta, yliopistonlehtori Lehtinen sanoo.

Yhtenäiskoulussa järjestely voi olla vaikkapa sellainen, että opettajalla on alaluokilla oman luokan tunteja, ja lisäksi hän opettaa omaa ainettaan yläluokilla.

Jyväskylässä pidetään arvokkaana myös sitä, että kaksoiskelpoiset voivat tuoda työyhteisöönsä uutta osaamista tutkintonsa toiselta puolelta. Alakoulun opettajayhteisölle on edullista, että porukassa on joku, jolla on luokanopettajaopintoja enemmän koulutusta vaikkapa musiikissa, liikunnassa tai kielissä.

Yläkouluyhteisöissä taas kaksoiskelpoisilla on tuntuma siihen, millaista opetus alakoulussa on ollut ja mistä oppilaat tulevat.

– Siirtymä on lapsille tai nuorille tunnetusti haastava ja tietyllä tapaa äkillinen, ja nämä kaksoiskelpoiset opettajat voivat toimia siinä tukena, Lehtinen pohtii.

Jyväskylästä valmistuneet kaksoiskelpoiset ovat Lehtisen mukaan työllistyneet hyvin. Matematiikan ja luonnontieteiden opettajista tiedetään toki olevan pulaa muutenkin, se nousee esiin Perusopetuksen tilannekuva erilaistuvissa kunnissa -selvityksessäkin.

– En tiedä ketään meiltä valmistunutta, joka ei olisi halutessaan saanut opettajan töitä, Lehtinen sanoo.

 

En ainakaan muista, että puhumiani eri kieliä olisi mitenkään huomioitu.

 

Keskiafrikkalaisesta Kongosta Pohjanmaalle, Vaasaan. Sinne kulki seitsenvuotiaan Divine Penesumbun ja hänen perheensä tie vuonna 2007.

Maahanmuuttotaustaisten oppilaiden opetus on muuttunut paljon niistä ajoista, Penesumbu arvioi.

– En ainakaan muista, että opetus olisi silloin ollut monikielistä tai kielitietoista tai että puhumiani eri kieliä olisi mitenkään huomioitu.

Vastaisuudessa opettajilta vaaditaan aina vain enemmän osaamista eri kieli- ja kulttuuritaustaisten oppilaiden opetukseen. Väestökehitys liittyy tähänkin.

Samaan aikaan kun monilla pikkupaikkakunnilla lasten määrä vähenee, kasvukeskuksissa väkiluku kasvaa. Erityisesti kasvussa on vieraskielinen väestö. Jo nyt Suomen väestöstä yli kymmenen prosenttia on vieraskielisiä, ja osuuden arvioidaan kasvavan.

Penesumbu muistelee, että hänen oli aluksi vaikea kehittää omaa identiteettiään tilanteessa, jossa omia kieliä ja identiteettejä oli tavallaan kaksi.

– Olin vähän hukassa sen kanssa, olenko suomalainen vai kongolainen.

Penesumbua auttoivat eteenpäin luontainen kielellinen lahjakkuus ja kotiväen vahva tuki.

– Nyt tiedän, että voin olla vahva sekä suomen että lingalan kielissä ja sekä suomalaisena että kongolaisena. On mahdollista vahvistaa molempia niin, ettei riko yhtä ja nosta toista.

Divine Penesumbu on sittemmin siirtynyt oppilaasta opettajaksi. Hänen Jyväskylän yliopistossa suorittamansa Kimo-opinnot pitivät sisällään paljon kielitietoisuutta ja sitä, miten luokassa voi käyttää montaa kieltä ja ottaa valmistavan opetuksen oppilaat mukaan.

Penesumbu arvioi, että pelkällä luokanopettajan koulutuksella hän ei välttämättä suoriutuisi erikielisten oppilaiden tukemisesta yhtä hyvin.

Tarvittaessa hän käyttää asioiden selittämiseen suomen lisäksi englantia. Opetus tapahtuu suomeksi ja suomen käyttöä vaaditaan, mutta jos lapsi kerta kaikkiaan menee jumiin, asian voi selittää lapsen omalla kielellä tai se voidaan katsoa yhdessä vaikka Googlesta.

Kirjastossa Penesumbu kannustaa oppilaita lainaamaan kirjoja näiden omalla äidinkielellä. Hän muistaa tapauksen, jossa omakielisen kirjan äärellä tuli yllättäen ilmi, että lapsi osaakin lukea.

 

Valmistavaan opetukseen ei ole olemassa erillistä kelpoisuusvaatimusta vaan työnantaja voi päättää, millä kelpoisuudella opettajana voi toimia. OAJ:n mielestä valmistavassa opetuksessa voi opettaa perusopetukseen kelpoinen opettaja.

OAJ:n tavoitteena kuitenkin on, että valmistavan opetuksen opettajalle säädettäisiin omat kelpoisuusvaatimukset.

Toinen tavoite on, että yliopistoissa rakennettaisiin koulutuskokonaisuus, joka antaisi osaamista opettaa valmistavassa opetuksessa ja josta voisivat hyötyä myös esimerkiksi S2-opettajat.

Oman äidinkielen opettajilla tulisi OAJ:n mielestä olla pedagogiset opinnot suoritettuina. Lisäksi valmistava opetus pitäisi järjestön mielestä säätää oppilaan subjektiiviseksi oikeudeksi.

Divine Penesumbua erikielisten lapsien opettamisessa auttaa hyvän koulutuksen lisäksi oma tausta.

– Minulle yksi syy hakea opettajaksi oli se, että haluan näyttää maahanmuuttajataustaisille lapsille, että he voivat päästä eteenpäin. Lapset eivät aina saa tukea vanhemmiltaan, joten toivon voivani olla esikuvana joillekin heistä.

Vaikein pala suomea heikosti osaavien oppilaiden tukemisessa on ollut vanhempien kohtaaminen.

– Jos vanhemmat eivät tule yhtään vastaan ja esimerkiksi tee pyydettyjä harjoituksia ekaluokkalaisen kanssa kotona, homma vähän kaatuu siihen. Toivoisin, että etenkin valmistavan opetuksen oppilaiden vanhemmat ottaisivat enemmän vastuuta.

Opettajankoulutus ei Penesumbun mukaan antanut juuri välineitä vanhempien kanssa toimimiseen. Paras tuki siinä ovat olleet kokeneet työkaverit.

 

Opettajatarpeita joudutaan arvioimaan pimeässä hapuillen.

 

Opettajien koulutusmäärät, väestökehitysennusteet, erilaiset selvitykset. Tiedon palasia voi haroa kokoon sieltä täältä, mutta kaikkiaan opettajatarpeita joudutaan arvioimaan pimeässä hapuillen.

Koska Suomessa ei ole opettajarekisteriä, ei tarkkaan tiedetä edes sitä, paljonko opettajia on. OAJ on vuosikausia tehnyt hartiavoimin töitä opettajarekisterin saamiseksi, mutta nykyinen hallitus ei ottanut sitä ohjelmaansa.

Varhaiskasvatuksen opettajien ohella puutetta näyttäisi olevan ainakin erityisopettajista. Tarve erityisopettajille ja erityisluokanopettajille nousi esiin myös Perusopetuksen tilannekuva -selvityksessä.

Kysyntä erityisopettajan taidoille ei rajoitu perusopetukseen vaan näkyy myös ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa. Tuen tarpeet ovat lisääntyneet ja monimutkaistuneet.

OAJ pitää tärkeänä, että kaikilla koulutusasteilla on riittävästi kelpoisia erityisopettajia.

Erityisopettajan kelpoisuuden voi hankkia erityisopettajan erillisillä opinnoilla. Ammatillisella puolella erityisopettajia kouluttavat ammatilliset opettajakorkeakoulut.

 

Aitiopaikalta ammatillisten erityisopettajien koulutusta tarkastelee lehtori Simo Uusinoka. Hän työskentelee Hämeen ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Menossa on jo kahdeskymmenes vuosi tehtävässä.

– Kun aloitin, ammatillinen erityisopettajakoulutus oli hirveän arvostettu juttu. Työnantajat tukivat tätä aika mittavastikin. Opiskelijat esimerkiksi saivat lähiopintopäivät palkallisina ja työnantajat saattoivat maksaa koulutuksen suorittaneelle palkanlisää.

Nykyisin taas opiskelijoiden on yhä useammin vaikea irrottautua töistä opintoihin. Opiskelijat ovat työelämässä olevia ammatillisia opettajia.

– Toki osa työnantajista suhtautuu hyvinkin myönteisesti, mutta eivät kaikki. Osasyy on varmaan se, että oppilaitokset ovat nyt tosi tiukoilla, Uusinoka pohtii.

Aiemmin moni opiskeli ammatillisessa erityisopettajakoulutuksessa aikuiskoulutustuella, joka kuitenkin poistui viime syksynä.

Valtio on pyrkinyt hiukan paikkaamaan aikuiskoulutustuen jättämää aukkoa hankeavustuksilla.

Hamk sai viime keväänä 78 000 euroa hankerahaa 15 ammatillisen erityisopettajan koulutukseen kuuluvan pakollisen opetusharjoittelun suorittamiseen. Rahalla halutaan tukea opiskelijoiden mahdollisuutta irrottautua harjoitteluun omasta työstään.

Kaikkiaan uusia ammatilliseksi erityisopettajaksi opiskelevia aloittaa Hamkissa vuosittain yli 50.

 

Tavallinen tarina on se, että opettajat ovat työssään kohdanneet tilanteita, joiden ratkaisemisessa erityisopettajan taidot voisivat auttaa. He eivät välttämättä ole hakeutumassa erityisopettajan tehtävään vaan aikovat hyödyntää uutta osaamistaan lehtorina tai ammatillisena opettajana.

Osa toki tarvitsee nimenomaan kelpoisuutta. Yksi tällainen joukko ovat vaativan erityisen tuen oppilaitosten opettajat, sillä heillä erityisopettajan koulutus on tehtävän kelpoisuusvaatimuksena. Ilman sitä ei saa vakinaista työpaikkaa.

Uusinokan mukaan tuen tarpeet ammatillisessa koulutuksessa ovat lisääntyneet ja erityispedagogiselle osaamiselle on tilausta muillakin kuin erityisopettajilla.

– Varsinkin oppivelvollisuuden laajentumisen myötä tarve yksilölliselle tuelle on selkeästi suurempi kuin mitä se oli joitakin vuosia takaperin.

Lisäksi oppimisen tuen lainsäädäntö uudistuu ammatillisessa koulutuksessa syksyllä.

– Kysymys kuuluu, että minkälaista osaamista ihan kaikki opettajat tarvitsevat, jotta pystytään antamaan uusiutuvan lainsäädännön mukaista oppimisen tukea, Uusinoka sanoo.

 

 

 

Katja Munter pääsi viime keväänä Hamkiin opiskelemaan ammatilliseksi erityisopettajaksi. Hän työskentelee lehtorina Humanistisessa ammattikorkeakoulussa, jossa hän opettaa tulevia yhteisöpedagogeja.

– Ajatus erityisopettajan opinnoista syntyi hyvin pitkälti työssä tulleista tarpeista.

Ensimmäiseltä koulutukseltaan Munter on yhteisöpedagogi, valmistunut Humakista itsekin, ja sen jälkeen opiskellut luokanopettajaksi. Humakissa hän aloitti työt 2008.

Ammattikorkeakoulun kielellä ei puhuta erityisestä tuesta vaan yksilöllisistä järjestelyistä. Niiden tarve on Munterin kokemuksen mukaan kasvanut viime vuosina selvästi. Oppimisen vaikeuksien lisäksi opiskelijoilla on neuropsykologisia haasteita ja ongelmia mielenterveyden ja jaksamisen kanssa.

– Sehän ei tarkoita, ettei olisi motivaatiota opiskeluun, mutta ei ole ikään kuin työkaluja suorittaa opintoja. On siis tärkeää löytää keinoja auttaa.

Munter opettaa verkkotutkinto-ohjelmassa, joka suoritetaan lähes kokonaan etänä. Hän työskentelee koto- naan Hämeenlinnassa. Hänellä on myös opinto-ohjaajan koulutus, ja osa hänen työstään on opinto-ohjausta.

Verkossa tapahtuvissa opinnoissa pystytään Munterin mukaan luomaan yhteisöllisyyttä ja kohtaamisia, kanava itsessään ei siis ole ongelma. Pulmat saattavat kuitenkin kärjistyä etäopiskelussa, jos esimerkiksi itseohjautuvuudessa on vaikeuksia tai opiskelija on yksinäinen.

Erityisen antoisilta ja hyödyllisiltä erityisopettajaopinnoissa ovat Munterista tuntuneet harjoittelut. Hän on ollut Kiipulan ammattiopistossa tekemässä opetusharjoittelua ja tutustunut Hamkissa ammattikorkeakoulun erityisopettajan työhön.

Hän kehuu myös koulutuksen mahdollistamia keskusteluita muiden opiskelijoiden kanssa. Opiskelutoverit ovat tuoneet uusia näkökulmia opintojen sisältöihin, ja vertaistuki on muutenkin ollut avuksi opinnoissa etenemisessä ja jaksamisessa.

 

On iso asia, että työnantaja arvostaa sitä, että opiskelen.

 

Kiirettä on kuitenkin pitänyt. Työn ohessa opiskelu vaatii tarkkaa aikatauluttamista, itseohjautuvuutta ja priorisointia.

– Aikuisethan opiskelevat usein työn ja perheen ja muun ristitulessa ja painetta on moneen suuntaan.

Munter on tehnyt opintojen ajan Humakissa lyhennettyä työaikaa, mikä on helpottanut opintoihin kuuluviin opetuspäiviin ja harjoitteluun osallistumista.

Työnantaja on suhtautunut opintoihin kannustavasti. Munter on tehnyt opintoihin kuuluvia tehtäviä omaan työpaikkaan. Kehittämistehtävänään hän muun muassa veti yhdessä korkeakoulukuraattorin kanssa nepsy-opiskelijoille vertaistukiryhmää.

– On iso asia, että työnantaja arvostaa sitä, että opiskelen.

Humakissa ei ole erityisopettajan tehtävää, joten muodollinen erityisopettajan kelpoisuus sinällään ei ole Munterille välttämätön. Tärkeältä se kuitenkin tuntuu.

Kelpoisuuksilla on Munterin mielestä ylipäätään iso merkitys opettajan työssä.

– Ne tuovat pohjaa ja varmuutta tekemiselle. Kelpoisuuksien laajentaminen on myös rikkaus ja tuo ammatillista monipuolisuutta.

 

Lasten ja nuorten tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että heidän opettajansa ovat koulutettuja ja päteviä tehtäväänsä. Näin ajattelee 92 prosenttia suomalaisista

OAJ kysyi asiaa Taloustutkimuksella teettämässään kyselyssä viime vuoden lopulla.

Koulutusjärjestelmän laatu nojaakin kelpoisiin opettajiin, ja kelpoisuuksista on tärkeää pitää kiinni. Suomessa kun ei ole esimerkiksi koulutarkastajia tai tasokokeita kuten joissakin muissa maissa.

Divine Penesumbu on havainnut, että kelpoisuudella ja muodollisella koulutuksella on tärkeä merkitys opettajan työssä.

– Lapsi saattaa vaikka käyttäytyä tietyllä tavalla, ja jos en olisi saanut koulutuksesta oikeita eväitä, en osaisi hoitaa tilannetta, hän pohtii.

Penesumbu kertoo myös nähneensä, miten käy, kun hankalaa tilannetta ratkomaan on joutunut joku vailla koulutusta ja kelpoisuutta.

– Opettajan työtä ei voi tehdä kuka tahansa millä tahansa koulutuksella. Se on niin korvaamatonta työtä. Lapset oikeasti tarvitsevat meitä opettajia. Ei ehkä minua juuri, mutta kuitenkin opettajaa.