Pistarit: Omasta elämästä

Oululainen Riika Ruottinen kuvaa opetusalan pätkätyöläisyyttä sarjakuva-albumissaan Porno sijainen.

Olet omaelämäkerrallisissa sarjakuvissasi niin rehellinen, että hävettää.

Kyllä hävettää, mutta niin pitääkin. Muuten sarjiksesta tulee aika tylsä. Mietin kyllä aina, mitähän äitini sanoo luettuaan kirjani.

 

Kollegat pyytävät sinua piirtämään heidän elämästään.

Niin ei ole käynyt koskaan. Pikemminkin he pelkäävät, että joutuvat piirtämäkseni. Esimerkiksi Pornossa sijaisessa on muutamia kollegoja, joista osa on samannäköisiä kuin oikeasti.

 

Olet suututtanut sarjiksillasi monta entistä työnantajaa.

En toivo sitä mutta en voi vaikuttaa siihen, jos joku suuttuu. Jos pelkäisin, mitä entiset tai tulevat työnantajani ajattelisivat minusta, olisin riippuvainen muiden armosta ja hyväksynnästä.

 

Opetusalan pätkätyöläinen kohtaa työssään yhtä paljon törkyä kuin siivooja.

Näin voi olla. Itse asiassa auskultointiaikanani mietin siivoojaksi ryhtymistä, koska siinä työssä kukaan ei olisi todistamassa kohtaamani töryn määrää.

 

Joudut jatkuvasti miettimään pukeutumistasi, jotta et olisi porno sijainen.

Paineita on, jos liikaa kiltteilee. Auskultointiaikanani miesohjaaja ohjeisti, miten nuoren opettajan ei kannata pukeutua. Minä käytän aika paljon hameita ja aion käyttää vastakin.