Täysin irti todellisuudesta. Sellaiselta koulutuspolitiikka voi joskus tuntua.
Ehkä kuntaasi rakennettiin avokonttorikoulu, johon pystytetään nyt väliseiniä, koska kas kummaa, tila ei toiminutkaan käytännössä.
Tai kenties kiroat väkisin sisäänajettuja digitaalisia oppimateriaaleja, joista joudutaan nyt peruuttelemaan painettuihin kirjoihin.
Vastaavia esimerkkejä riittää. Ja kyllä, opettajia olisi kannattanut kuunnella jo ennen kuin seistiin vyötäisiä myöten suossa. Niin olisi säästetty aikaa, vaivaa ja jopa miljoonia euroja.
Edellä mainittujen kaltaiset konkreettiset koulutusta koskevat päätökset tehdään yleensä kunnissa. Koska opettajat ja opetushenkilöstö tuntevat koulujen ja päiväkotien arjen, heidän äänensä pitäisi kuulua ja näkyä päätöksissä.
Äänen kuuluminen ei välttämättä tarkoita, että päätös olisi suoraan opettajien edun mukainen. Edes kuntapäättäjä, joka on siviiliammatiltaan opettaja, ei voi ajaa vain oman ammattiryhmänsä asiaa.
Tämän tietää Tuomas Koivisto, porilainen luokanopettaja ja Sdp:n kaupunginvaltuutettu.
Kymmenen vuotta sitten Koivisto oli vanhempainvapaalla, kun Porin opettajat lomautettiin.
– Ajattelin, että nyt minun täytyy lähteä tekemään oma osuuteni myös vaikuttamistyössä.
Hän meni heti mukaan OAJ:n Porin paikallisyhdistyksen toimintaan. Ehdokkaaksi kuntavaaleihin Koivisto asettui 2017 ja pääsi varasijalle. Seuraavissa vaaleissa 2021 irtosi paikka kaupunginvaltuustossa. Nykyään hän toimii valtuutettuna myös hyvinvointialueella ja OAJ:ssä.
Koiviston ura politiikassa sai siis alkusysäyksen omien työkavereiden lomautuksesta.
Työ opetusalalla ja luottamustehtävä päättäjänä ovat monesti myöhemminkin ajautuneet lähelle toisiaan. Ne on silti osattava pitää myös erillään.
– Kaksoisroolia pitää miettiä jatkuvasti. Pitää tehdä sekä itselleen että muille selväksi, missä roolissa milloinkin puhuu ja ottaa kantaa.
Ongelmaa ei Koiviston mielestä ole, kunhan homma on läpinäkyvää. Tietenkin oma arvomaailma, ammatti ja tausta vaikuttavat siihen, millainen poliitikko on.
Poliittista historiaa opiskellut Koivisto sanoo, että päätöksenteon pitää perustua parhaaseen mahdolliseen tutkittuun tietoon. Heti perään hän nostaa esiin pointin, jota ei moni tule ajatelleeksi: tutkimustieto ei usein ole niin yksiselitteistä, että siitä voisi suoraan johtaa politiikkasuosituksia.
Sen takia tutkittua tietoa pitää täydentää arjen asiantuntemuksella. Toisin sanoen koulutuspolitiikassa on kuunneltava opettajia ja opetushenkilöstöä.
Kuntapäättäjä-Koivisto sanoo kuuntelevansa opettajia siinä missä muitakin ammattiryhmiä.
– Hyvä poliitikko kuuntelee kaikkia, mutta ei ole kenenkään vietävissä.
Koulutus on tärkeää. Tästä ollaan yhtä mieltä laajasti eri puolueissa. Siksi koulutuksen puolustaminen ei periaatteessa ole vaikeaa. Hankaluuksia tulee yleensä vasta, kun aletaan puhua rahasta.
Siksi Tuomas Koivisto pitää merkittävänä Porin kaupungin strategian kirjausta koulutuksesta: ”Vahvistamme määrätietoisesti varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen laatua ja mahdollistamme oppimispolun Porissa tohtorintutkintoon saakka.”
– Strategia on ylin ohjaava asiakirja. Tuollaisen kirjauksen jälkeen olisi aika ristiriitaista tuoda pöytään isoja koulutuksen leikkauslistoja.
Koivisto kertoo, että strategian valmisteluun osallistettiin kaikkia kaupungin työntekijöitä, siis myös opettajia.
Poliitikot operoivat yleensä juuri niin sanotulla strategisella tasolla eli katsovat asioita melko laajasta perspektiivistä. Kuntalaisten yhteydenotot koskevat kuitenkin usein pieniä – niitä konkreettisia – asioita.
Ne ovat tärkeitä ja niitäkin pitää edistää, Koivisto sanoo. Mutta:
– Päättäjään ei kannata ottaa yhteyttä ja kertoa, että meillä on koulussa vääränlaisia pyyhekumeja.
Parempi tapa on tuoda esille taustalla vaikuttava epäkohta, kuten se, että koulujen tarvikerahat eivät riitä laadukkaaseen toimintaan.
Silloin voi käydä niin kuin Porissa vuonna 2022, jolloin koulujen ja päivä- kotien käyttövaroihin tehtiin 15 prosentin eli 300 000 euron budjettikorotus.
Välillä poliitikonkin täytyy tarttua konkretiaan. Tuomas Koivisto ja hänen edustamansa demarien valtuustoryhmä tekivät keväällä valtuustoaloitteen Porin perusopetuksen ryhmäkokojen rajaamisesta 20 oppilaaseen.
Koivisto oli aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja. Hän sanoo, että opettajien kokemustiedolla oli suuri merkitys aloitteen taustalla.
– Jos kysytään opettajilta kautta maan, mitä koulussa pitäisi korjata, esille nousevat oppimisen tuki ja ryhmäkoot.
Koivisto itse kertoo muodostaneensa kantansa pitkälti tutkimustiedon pohjalta. Hän mainitsee myös, että muualla käydään paljon radikaalimpia keskusteluja. Ruotsissa sosiaali- demokraatit ovat puhuneet jopa 12 oppilaan katosta alakoulujen ryhmiin.
Eikä Koivisto kiellä oman opettajakokemuksensa vaikutusta. Hän opettaa tänä syyslukukautena 26 oppilaan luokkaa Porin Pohjoisväylän koulussa. Työuralle mahtuu jopa 31 oppilaan ryhmä.
Entä miten kävi valtuustoaloitteen? Sivistyslautakunta puolsi aloitetta huhtikuussa sillä muutoksella, että 20 oppilaan maksimikoko asetetaan kaupungissa tulevaisuuden tavoitteeksi.
– Toki se vaatii vielä konkreettisia päätöksiä ja muutoksen oppilaaksioton perusteisiin.
Paikallispolitiikassa on aina muutoksen mahdollisuus. OAJ:n alueyhdistyksen lobbaus voi parhaassa tapauksessa kääntää koko päätöksen päälaelleen.
– Varhaiskasvatusta, perusopetusta ja lukiota koskevia päätöksiä tehdään jokaisessa kunnassa erikseen. Siksi paikallinen vaikuttaminen on ensiarvoisen tärkeää, koulutuspolitiikan johtava erityisasiantuntija Pauliina Viitamies OAJ:stä perustelee.
Viitamies on entinen Sdp:n kansanedustaja ja Mikkelin kaupunginvaltuutettu. Nyt hän vetää OAJ:n Timanttiliigaa. Se on järjestön aktiivi- toimijoiden verkosto, jonka tarkoitus on saada opettajien ääni kuuluviin kuntatason koulutuspäätöksissä.
Timanttiliigalaiset pohtivat ja valmistelevat sisältöjä kuntapäättäjille päätöksenteon tueksi.
Viitamies tietää kokemuksesta, että päättäjä joutuu tekemään ratkaisunsa aina oman arvionsa mukaan.
– Siksi on oleellista, että OAJ:n esittämät asiat ovat toteuttamiskelpoisia, hyvin perusteltuja ja faktoihin pohjautuvia.
Kun astutaan seuraavalle askelmalle valtakunnanpolitiikkaan, päätettävät asiat ovat paitsi abstraktimpia, myös kiinni nelivuotisen hallitusohjelman kirjauksissa. Kun jokin koulutusta koskeva tavoite on sementoitu ohjelmaan, siihen on enää vaikea vaikuttaa.
Sen takia OAJ satsaa vaikuttamistyöhön juuri nyt, eduskuntavaalien alla.
Opettajien ääntä voi kutsua vaikkapa arjen asiantuntemukseksi tai kokemusperäiseksi tiedoksi. Mutta arvostavatko poliitikot sitä päätöksenteon välineenä? Miten kokemusperäinen tieto voi päätyä päättäjän pöydälle?
Kirjoitimme elokuun Opettajassa tutkitun tiedon ja politiikan suhteesta. Artikkelissa kerrottiin koulutuspolitiikan professorin Jaakko Kaukon tutkimusryhmän hankkeesta, jossa tarkasteltiin tiedon käyttöä päätöksen- teossa.
Kaukon mukaan tietoperustaiseen päätöksentekoon vetoaminen on ennemmin retorinen tehokeino kuin oikea politiikanteon prosessi. Tutkimustiedolla saatetaan pyrkiä lisäämään päätöksen hyväksyttävyyttä ja vähentämään kiistoja.
Tutkimusryhmä havainnoi muun muassa Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan työtä. Myös kokemusperäinen tieto kuului valiokunnan keskusteluissa, kertoo havainnointia tehnyt tutkijatohtori Katri Eeva Di Minin.
– Kyllä siellä saatettiin vedota samassa lauseessa tilastotietoon ja keskusteluun ruohonjuuritason kanssa.
Kokemusperäisen tiedon arvo näyttäisi olevan usein tilastotiedon täydentämisessä. Päättäjät kaipaavat kokonaisvaltaista näkemystä ja hakevat numeroiden rinnalle laadullisilla menetelmillä, esimerkiksi haastatteluilla, kerättyä tietoa.
Tutkimusryhmä havaitsi, että taloustieteellinen tutkimus on lähimpänä politiikan yleisesti arvostamaa tietoa. Se voi jättää esimerkiksi kasvatustieteelliset näkökulmat varjoonsa päätöksenteossa.
Eeva Di Minin arvelee, että numerot ovat poliitikoille helppoja työvälineitä. Niitä pidetään ikään kuin yhteisenä kielenä, vähemmän kiistanalaisina kuin esimerkiksi opettajien kokemusperäistä tietoa.
– Ja kyllähän se, millainen tieto nähdään tärkeänä, heijastelee myös ideologisia ja poliittisia arvoja.
Kokemusperäistä tietoa ei silti tarvitse vääntää väkisin numeromuotoon, jotta se voisi päätyä päätöksenteon välineeksi. Mutta dokumentointi vaikkapa raporttiin tai suositukseksi on olennaista.
– Tieto näyttäytyy vaikutusvaltaisempana, kun se saa materiaalisen muodon, Eeva Di Minin sanoo.
Kokousten asialistoille tieto voi nousta esimerkiksi ammatillisten verkostojen, kuten OAJ:n, kautta. Myös suora yhteydenotto poliitikkoon voi toimia.
Eeva Di Minin kannustaa käyttämään digitaalisia yhteydenottokanavia. Esimerkiksi EU:n verkkosivuilta löytyy kansalaispalautteelle tarkoitettu Have your say -alusta, jossa voi ilmaista mielipiteensä EU:n politiikasta ja lainsäädännöstä.
Siellä voi jakaa myös oman kokemusperäisen tietonsa ja perustella, miksi se pitäisi huomioida päätöksenteossa.
Miten opettaja lopulta voi päästä vaikuttamaan koulutuspoliittisiin päätöksiin? Kysytään vielä opettaja-poliitikko Tuomas Koivistolta.
Hän korostaa pitkäjänteisyyttä. Arjen kokemus on nostettava esiin monta kertaa, jotta tulee kuulluksi.
– Ei kannata olettaa, että jokin asia korjaantuu, kun siitä on sanonut kerran.
On hyvä muistaa, että poliitikotkin ovat ihmisiä, jotka käyvät kehuilla. Siksi Koiviston mukaan hampurilaispalaute toimii psykologisesti pelkkiä haukkuja paremmin.
Myös oikea ajoitus on tärkeä. Jos päättäjään ottaa yhteyttä päivää ennen valtuuston budjettikokousta, ei viestillä ole enää mitään vaikutusta. Liian aikainen lintukaan ei tässä tapauksessa löydä matoa.
– Politiikassa pitää olla oikeassa oikeaan aikaan. Jos on oikeassa väärään aikaan, on vain väärässä.
Sitaatti sopii porilaispäättäjän suuhun, vaikka onkin osin lainattu raumalaislähtöiseltä Timo Soinilta.
OAJ:n vaalitavoitteet » puolustamisenarvoista.fi
Ministeri siirtäisi lomia, vaikka opettajat vastustavat
Valtakunnan laajat asiakokonaisuudet voivat loksauttaa opettajien montut auki siinä missä päätös kotikunnan avokonttorikoulustakin.
Esimerkki tästä on vuodesta toiseen toistuva keskustelu koulujen kesäloman siirrosta.
Opetusministeri Anders Adlercreutz (r) ajaa loman siirtoa kahdella viikolla eteenpäin, vaikka viimevuotisen OAJ:n jäsenkyselyn mukaan 78 prosenttia opettajista vastustaa sitä.
Ministerin toiminta näyttää olevan ristiriidassa hänen omien periaatteidensa kanssa. Kautensa alussa Adlercreutz kirjoitti blogiinsa, että hänen tapansa edistää asioita on kuunnella opetus- ja kasvatusalan ammattilaisia ja asiantuntijoita eli muun muassa opettajia ja rehtoreita.
Tavoitimme ministerin perustelemaan, miksi hän kannattaa loman aloituksen lykkäämistä opettajien vastustuksesta huolimatta.
– Kun olen keskustellut siirtoehdotuksesta yksittäisten opettajien kanssa, palaute on ollut huomattavasti positiivisempaa kuin OAJ:n kysely antaa ymmärtää.
Koska asia kuitenkin jakaa mielipiteitä, ministeri teetätti keväällä kaksi konkreettista ratkaisuehdotusta. Molemmissa kesäloma siirtyisi kahdella viikolla. Toiseen malliin kuuluu viikon mittainen kevätloma, toiseen ei.
Adlercreutz kertoo, että valmisteluvaiheessa vuoropuhelua käytiin esimerkiksi ylioppilastutkintolautakunnan kanssa. Kun ehdotus lähti toukokuussa lausuntokierrokselle, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto tyrmäsi sen ”järjettömänä näpertelynä”.
Matkailu-, ravintola- ja palvelualojen liitot ovat kannattaneet lomien siirtoa eurooppalaisen rytmin mukaiseksi. Adlercreutz kieltää, että hänen tarkoitusperänsä liittyisivät elinkeinoelämän etuun.
– Minun viiteryhmäni tässä ei liity elinkeinoelämään ollenkaan, vaikka julkisuudessa on OAJ:kin yrittänyt sellaista kuvaa antaa.
Sen sijaan ministeri sanoo pohdintansa liittyvän vanhempien arkeen ja työelämään sekä perheiden lomarytmiin.
– Ja siinä kyllä nykytilanne on ongelmallinen.
Saatujen lausuntojen pohjalta ministeriössä pohditaan nyt, miten asiassa edetään. Adlercreutzin mukaan menettely on ”nimenomaan esimerkki siitä, että kenttää kuullaan ja kuunnellaan”.
Siitäkin huolimatta, että alkuperäinen ehdotus ja opettajien näkemys näyttävät olevan kuin yö ja päivä.