Kotikuntaa rakentamaan

Yhteiskunnan toimintaa voidaan poikkeusoloissa jarruttaa, mutta demokratian pitää pysyä vakaasti raiteillaan. Kuntavaalit järjestetään melko tarkkaan vuoden kuluttua, 18.4.2021, ja puolueet hakevat ehdokkaita listoilleen koko ajan koronasta huolimatta.

Työmaata kuntapäättäjille riittää. Koronaepidemian jälkeen edessä on sekä hyvinvointivaltion korjausrakentamista että tärkeiden arvojen puolustamista. Kasvatus ja koulutus liittyvät näistä kumpaankin.

 

Osaamista tarvitaan, sillä kuntien jo valmiiksi vaikea taloustilanne kerrotaan jatkossa koronan valtavilla kertoimilla.

– Seuraava vaalikausi on nykyistä vaativampi kuntatalouden sukeltamisen vuoksi. Tilanne vain korostaa sitä, että ehdolle ja valtuustoihin tarvitaan kasvatus- ja koulutusasioiden ymmärtäjiä ja puolustajia, erityisasiantuntija Pauliina Viitamies OAJ:stä sanoo.

Jos ehdokkaaksi mielii, puolueiden verkkosivujen kautta voi ilmoittaa itsestään tai vinkata tutustaan.

 

Opetusalan tuntijoiden kannattaa etsiä itsessään asuvaa kuntapäättäjää, mutta yhtä lailla toisen ihmisen rohkaiseminen voi saada aikaan ratkaisevan sysäyksen.

– Tuttavista ja ystävistä voi löytyä ihmisiä, joille kasvatus- ja koulutusasiat ovat tärkeitä. OAJ on ohjeistanut myös paikallisyhdistyksiä houkuttelemaan hyviä ehdokkaita mukaan, Viitamies sanoo.

Hyvä ehdokas on yhteistyöhaluinen ja -kykyinen.

Hänen mukaansa hyvä ehdokas on innostunut, halukas perehtymään asioihin ja ennen kaikkea yhteistyöhaluinen ja -kykyinen.

– Kuntapolitiikka on yhteisten asioiden hoitoa, eikä sooloilu asioiden hoitamista edistä. Se on pitkäjänteistä vaikuttamistyötä.

Ehdokkaiden kannattaa ryhtyä perehtymään oman kunnan koulutuspolitiikkaan jo nyt, hyvissä ajoin ennen varsinaisen kampanjan alkua.

Myös omaa tukiryhmää kannattaa tunnustella, jotta sen perustaminen onnistuu, kun päätös ehdokkuudesta vahvistuu.