Jäsenelle nyt: Puheenjohtajan aluekierros alkaa

OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto aloittaa marraskuun alussa aluekiertueen ja vierailee kaikilla järjestön 17 alueyhdistyksen paikkakunnalla.

Kiertueen päätavoite on tutustua OAJ:n paikallisiin aktiiveihin ja jäseniin kaikilla koulutusasteilla varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin.

Ohjelmassa on myös vierailuja oppilaitoksiin ja päiväkoteihin. Tapahtumiin ja tapaamisiin osallistuu Murron lisäksi OAJ:n eri koulutusasteiden asiantuntijoita.

 

Opettajien lisäksi Murto tapaa kunkin alueen paikallisia päättäjiä, virkahenkilöitä ja median edustajia. Tavoitteena on tehdä tunnetuksi OAJ:n koulutuspoliittisia näkemyksiä ja järjestön eduskuntavaalitavoitteita.

Murto sanoo olevansa innoissaan kiertueesta ja jäsenten tapaamisista kasvotusten.

– Pääsen tapaamaan jäseniämme ja tutustumaan alueyhdistysten toimintaan ja heidän ajankohtaisiin kysymyksiinsä. Erityisen tärkeää on päästä näkemään oppilaitosten ja varhais- kasvatusyksiköiden arkea, ja kuulla arjen onnistumisista ja huolenaiheista.

 

Kierros alkaa tiistaina 1. marraskuuta Etelä- Karjalan alueyhdistyksestä ja Lappeenrannasta Lauritsalan koulusta.

Seuraavana päivänä 2.11. vuorossa on Kymenlaakso ja Kotka teemalla ammatillinen toinen aste. Kotkassa vierailukohde on Etelä- Kymenlaakson ammattiopisto Ekami.

Tämän vuoden puolella ohjelmassa on vielä 14. joulukuuta Päijät-Häme, jossa vieraillaan Lahden uudessa Gaudian lukiossa.

Kierros jatkuu ensi vuoden toukokuuhun saakka. Koulutuksella tulevaisuudenkestävä Suomi -kiertueen nimi mukailee OAJ:n eduskuntavaalien tavoiteohjelmaa.