”Muistaako joku vielä kalapuikkokohun? Oppilas otti lautaselleen yhden kalapuikon liikaa, opettaja tarttui hänen olkapäähänsä, tarjotin putosi – ja tilanne eskaloitui lopulta pisteeseen, jossa paikalle piti kutsua poliisit.
Näin ainakin lehdet vuonna 2009 sattunutta tapausta kuvasivat.
Opiskelin kyseisen jupakan aikaan äidinkielenopettajaksi Tampereen yliopistossa. Kiinnostuin koulun kurinpidon oikeudellisista raameista siinä määrin, että vaihdoin julkis- oikeuden puolelle.
Kasvatustieteellisessä jatkaneilta kavereiltani alkoi pian tulla kysymyksiä. Missä tilanteessa oppilaan fyysinen rajoittaminen on sallittua?
Yleinen käsitys oli, että paras olla koskematta, siitä tulee vain sanomista.
Kasvatustieteilijät näyttävät vierastavan kuripidon käsitettä ylipäätään.
Heille se saattaa edustaa vanhaa, auktoriteettiin perustuvaa koulukuria, joka ei vastaa nykyistä käsitystä opettajan ja oppilaan välisestä suhteesta.
Perusopetuslaissa puhutaan kuitenkin kurinpidosta, ja niin teen minäkin oikeustieteellisessä väitöstutkimuksessani. Katson siinä koulun kurinpitoa lainsäädännön näkökulmasta.
Tutkimukseni perustuu lakitekstien lisäksi muun muassa lainvalmisteluasiakirjoihin, tuomioistuinten ratkaisuihin, opetustoimea koskeviin määräyksiin ja ohjeisiin sekä oikeus- ja kasvatustieteen kirjallisuuteen.
Kurinpitoa sääntelevä perusopetuslaki tuli voimaan vuonna 1999. Samaan aikaan tekeillä ollut perustuslain uudistus pakotti ajattelemaan lakia oppilaan perusoikeuksien näkökulmasta. Kurinpitotoimet eivät saaneet enää perustua pelkästään opettajan arvostelukykyyn.
Perusopetuslain kurinpidon sääntelyä on muutettu tämän jälkeen monta kertaa, ja koulujen keinovalikoima on sekä laajentunut että tarkentunut.
Tutkimuksessani selvitän, millaiseksi kurinpidon kokonaisuus on laissa muodostunut. Samalla osoitan, etteivät lainvalmistelijan oletukset koulun toimintaympäristöstä vastaa aina todellisuutta.
Esimerkiksi esineen voi tarvittaessa ottaa haltuun voimakeinoin vain viranhaltija eli opettaja ja rehtori. He eivät kuitenkaan välttämättä ole harjoitelleet tilannetta, sillä se ei aina sisälly opettajankoulutukseen.
Koulunkäynninohjaajalle laki ei näissä tilanteissa anna toimivaltaa, vaikka hän hallitsisi turvalliset kiinnipitotaidot ja haltuun ottamisen menetelmät. Tilanne on nurinkurinen kaikkien osapuolten oikeuksien ja turvallisuuden kannalta.
Oppilaan valvonnan laki jättää koulun järjestyssääntöjen varaan. Opettajien ja rehtoreiden oikeusturvan kannalta valvontavelvollisuus on niin painava, että siitä pitäisi säätää laissa.
Tämä on käynyt ilmi muun muassa oikeusjutuissa, joissa on puitu koulun uimaopetuksessa tapahtuneita onnettomuuksia.
Varhaiskasvatuslain mukaan henkilöstön pitää ilmoittaa työpaikkansa epäkohdista. Laki myös suojelee ilmoittajaa vastatoimilta työpaikalla. Vastaavan järjestelmän tuominen perusopetukseen kohentaisi opettajien ja rehtoreiden oikeusturvaa.
Perusopetuslaissa on myös asioita, jotka eivät sinne kuulu. Esimerkiksi kotitehtävien teettäminen ja omien sotkujen siistimien koulupäivän jälkeen mainitaan laissa kurinpitokeinoina. Nämä keinot kuuluvat tavanomaiseen koulukasvatukseen, eivätkä ne puutu oppilaan perusoikeuksiin.
Väitös
Kurinpidon sääntely perusopetuksessa. Oikeustieteellinen tutkimus perusopetuslain mukaisesta kurinpidosta koulun toimintaympäristössä oppilaan perusoikeuksien rajoittamisen näkökulmasta. Itä-Suomen yliopisto 2025.
Mistä on kyse?
Virve Valtosen mielestä perusopetuslaki kaipaa uudistusta, joka tunnistaa koulun nykyisen arjen. Lain on annettava opettajille aidot keinot turvata kaikkien koulussa työskentelevien työrauha ja turvallisuus, Valtonen sanoo.