”Ihmisen pimeä puoli kiehtoi minua jo lapsena. Olen pohtinut sieltä saakka, miksi teemme pahaa ympäristölle ja toisillemme.
Jotta voimme edistää hyvää ja päästä eroon sitä uhkaavista asioista, meidän täytyy ymmärtää, mitä pahuus on. Se ei onnistu, jos käsityksemme pahuudesta on liian yksinkertainen.
Länsimaisessa kulttuurissa ajatellaan edelleen herkästi, että pahuus on yksilön ominaisuus ja paha saadaan kitkettyä, kun pahaa yksilöä rangaistaan. Se ohjaa meidät taistelemaan yksittäisiä ihmisiä, yrityksiä tai ihmisryhmiä vastaan.
Pahuus ei kuitenkaan häviä, jos pahikset hävitetään, sillä pahuuden taustalla on aina monia asioita. Lapsi voi esimerkiksi käyttäytyä väkivaltaisesti, jos hänellä on melun takia turvaton olo.
Meidän täytyy kysyä, mikä pahuutta aiheuttaa ja mikä on oma osuutemme siihen.
Selvitin väitöstutkimuksessani, miten kasvatusyhteisöissä rakennetaan käsitystä pahuudesta.
Suhteessa kasvatukseen aiheesta on hyvin vähän empiiristä tutkimusta, vaikka juuri näissä yhteisöissä ihmisille opetetaan, miten ajatella toisista ihmisistä ja lajeista.
Aineistossani olivat mukana vakan, esiopetuksen ja perusopetuksen arvoja ja kulttuurista kontekstia kuvaavat osat ja kahden esiopetuksen opettajan haastattelut.
Minut yllätti se, että opetussuunnitelmissa rakentui hyvin yksinkertainen käsitys pahuudesta. Esiopetuksen opsissa pahuudesta ei puhuttu lainkaan. Muissa muun muassa todettiin, että kiusaamista, väkivaltaa ja rasismia ei hyväksytä.
Käytännössä tämä voi tarkoittaa, että puututaan rasistiseen huuteluun.
Pahuustutkimuksessa kuitenkin tähdennetään, että rasismi on kokonainen eriarvoistavien ajattelu- ja toimintatapojen järjestelmä. Esimerkiksi tiedostamaton ajatus, että tietyistä maahanmuuttotaustoista tulevat oppilaat haluavat opiskella tiettyjä stereotyyppisiä aloja.
Käsitys pahuudesta muodostuu sen kautta, mitä pidämme pyhänä ja suojelemisen arvoisena. Se voi tapahtua tiedostamattamme. Meidän kulttuurissamme lapsia on totuttu pitämään hyvinä ja viattomina, ikään kuin he eivät olisi kykeneviä pahaan.
Voisi olla kestävämpää ajatella, että me kaikki pystymme tekemään sekä pahaa että hyvää.
Ihmisen toiminnassa on aina pahuuden ja viattomuuden välinen jännite, sillä erilaiset käytännöt, uskomukset ja arvot ohjaavat meitä toimimaan tietyllä tavalla. Asiat eivät ole vain hyviä tai pahoja. Ne voivat olla molempia yhtä aikaa.
Jatkuvan talouskasvun uskotaan pitävän meidät hengissä, mutta samalla se kiihdyttää ilmastonmuutosta ja aiheuttaa kärsimystä sekä ihmisille että muille lajeille. Me kaikki osallistumme siihen, halusimme tai emme.
Kestävyyskriisiä ei pystytä ratkaisemaan, jos keskitymme vain hyvään. Meidän täytyy reflektoida, milloin yhteiset toiminta- ja ajattelutapamme ovat tuhoisia toisille ihmiselle ja muunlajisille eliöille.
Pienten lasten kanssa voi pohtia, mikä olisi pahaa puulle tai ampiaiselle. Tai miksi jonkin elokuvan tai kirjan hahmo on pahis. Miksi hahmo toimii ku- ten toimii? Miten itse toimisimme?
Mistä on kyse?
Kasvatusyhteisöissä on sekä yksinkertaistavia että arkisen toiminnan tuhoisat puolet tunnistavia käsityksiä pahuudesta. Voisi olla kestävämpää ajatella, että me kaikki pystymme sekä pahuuteen että viattomuuteen, Emma Kurenlahti sanoo.
Tutkimusartikkeli
The construction of evil in educational communities amidst the sustainability crisis. Helsingin yliopisto 2025.