Veräjämäessä kasvaa pieniä planeetan ystäviä

Kaksi- ja kolmevuotiaat seuraavat silmä tarkkana, kun opettaja Zoltán Gubis ottaa esiin pikkuketun ja ison ketun. Niiden avulla hän kertoo sadun, joka lisää kuulijoiden empatiaa ja yhteyttä luontoon.

 

Zoltán Gubis

Varhaiskasvatuksen opettaja, Veräjämäen päiväkoti, Helsinki

 

”Eläimiä pitää kohdella hellästi. Päiväkodin pihalla kasvavaa puuta ei saa potkia, mutta halaaminen tekee sille hyvää.

Ulos lähtiessä sammutetaan valot ja käsiä kuivatessa otetaan paperia vain sen verran, kun on tarpeen.

Tällaisia asioita käyn läpi lasten kanssa pitkin päivää.

Tulin Unkarista Suomeen 20 vuotta sitten ja valmistuin varhaiskasvatuksen opettajaksi viisikymppisenä.

Oikeastaan jo tämä ammatinvalinta on osa kestävää kehitystä. Saan opettaa lapsille joka päivä asioita, jotka auttavat planeettaa voimaan paremmin.

 

Kestävyysosaajien koulutuksessa meitä haastettiin keksimään omia ideoita ympäristökasvatukseen. Aloin kehitellä työkalukseni toimintatuokioita, joita kutsun vihreäksi draamaksi.

Olen koonnut päiväkodin varastoon leluja ja mielenkiintoisia esineitä rekvisiitaksi. Niiden ympärille rakennan pieniä tarinoita, joissa ihmiset kohtelevat luontoa kuin hyvää ystävää.

Olen aika tiukka siitä, että toimintatuokioiden aikana lapset kuuntelevat minua ja toisiaan. Puhumme yksi kerrallaan.

Kestävässä yhteiskunnassa jokaisella tulee olla mahdollisuus ilmaista omia ajatuksiaan ja tunteitaan, joita toisten tulee kuunnella.

 

Esittelin elokuussa työmenetelmääni Turun luma-aineiden messutapahtumassa.

Siellä yli neljäsataa eurooppalaista opettajaa kertoi tavoistaan opettaa luonnontieteitä, matematiikkaa, ympäristöoppia ja teknologiaa.