Kun Sanni Purhonen saapuu Klaukkalaan Isoniitun kouluun tai Nurmijärven kirjastoon, vahtimestari jelppii hänet sisälle ja hissiin. Apu kuuluu lain mukaan asiaan, jotta Purhonen pääsee toiseen kerrokseen vetämään Nurmijärven opiston luovan kirjoittamisen kurssia.
Liikuntavammainen Purhonen paiskii töitä täysiä viikkoja, vieläpä monella työnantajalla, kuten moni muukin nykytyöelämässä.
Nurmijärven opistossa hän opettaa kirjoittamisen lisäksi kirjallisuutta, jota on myös opiskellut. Päätyö on tiedottajana vammaisten ihmisoikeusjärjestössä Kynnyksessä.
Purhonen on tilastollinen poikkeus, sillä Kynnyksen karkean arvion mukaan enintään 20 prosenttia vammaisista on töissä.
Tarkkojen lukumäärien saaminen on hankalaa, sillä vammaisuuden perusteella ihmisiä ei saa tilastoida.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa työikäisten vammaisetuisuuksia saavien lukumääräksi on laskettu vuonna 2016 hieman vajaa 242 000 henkeä eli seitsemän prosenttia työikäisistä.
Monia vammaisia nuoria myös ohjataan suoraan eläkkeelle.
Töitä on vaikea saada vammaryhmästä riippumatta, mutta varsinkin kehitysvammaiset tuupataan helposti töihin työosuusrahalla, joka riittää lähinnä ateriakorvaukseen.
Tietyn tulorajan ylittävät tienestit voivat lopettaa vammaisetuudet. Monia vammaisia nuoria myös ohjataan suoraan eläkkeelle.
– Järjestelmä tukee monella tapaa, mutta eihän se erityisesti kannusta työllistymään. Luulisi sen käyvän kalliiksi yhteiskunnalle.
Monelle vammaiselle, myös korkeasti koulutetuille, työhaastattelu on edelleen tulppa.
Purhonen puhuu hiljaisesta syrjinnästä, jota on äärimmäisen vaikea todentaa.
– Harva rekrytoija sanoo suoraan, että sinusta on enemmän vaivaa kuin muista hakijoista.
Moni vammainen on täysin työkykyinen hakemaansa tehtävään, Purhonen muistuttaa.
– Ärsyttää, että silti monesti aletaan heti puhua osatyökykyisyydestä, vaikka hakija pitäisi nähdä yksilönä.
Työhaastattelussa ei saa kysyä vammasta, mutta siitä saa, mitä työtehtävien hoitamisessa pitäisi yksilöllisesti huomioida.
Työnantajat saattavat tietämättömyyttään ajatella, että yhdenvertaisuuslain edellyttämät, vammaisen henkilön työskentelyn tueksi tarvitsemat kohtuulliset mukautukset kävisivät kalliiksi.
– Kohtuullinen tarkoittaa juuri sitä, ettei työnantaja kaadu kuuluihin. Jos kuluja uhkaa tulla liikaa, työnantaja voi hakea järjestelytukia, Purhonen avaa.
Järjestelytuestakaan työnantajat eivät ole kovin perillä, paljastaa Invalidiliiton Taloustutkimuksella loppuvuodesta teettämä tutkimus. Tutkimukseen vastanneista työnantajista vain 12 prosentille tuki oli tuttu.
Työnantaja voi saada työolosuhteiden järjestelytukea, jos työhön palkattavan tai työssä jo olevan henkilön vamma tai sairaus edellyttää uusia työvälineitä tai kalusteita, muutostöitä työpaikalla tai apua työssä toiselta työntekijältä.
Mukautukset ja järjestelytuki eivät tarkoita erityiskohtelua, vaan alkuasetelman tasapäistämistä.
Sanni Purhonen tarvitsee töissä esteettömiä tiloja, mutta esteettömyydestä säädetään jo julkisia tiloja koskevissa laeissa.
– Kuuron kanssa töihin voi tulla tulkki, mutta Kela maksaa. Ei ole yhtä bulkkiratkaisua kaikille vammaisille työnhakijoille.
Helpoiten omiin ennakkoluuloihinsa kompuroivat ne työnantajat, joille vammaiset työntekijät eivät ole entuudestaan tuttuja, Purhonen arvioi.
– Väärä menettely on silti väärä menettely.
Vammaisilta saatetaan työpaikoilla odottaa enemmän kuin muilta. Invalidiliiton tutkimuksen mukaan liikuntavammaisilta odotetaan sitoutumista muita enemmän.
Ableismia eli vammaisuuteen perustuvaa syrjintää, jossa vammattomuus on lähtöoletus, ei Purhosen mielestä aivan tajuta Suomessa. Esimerkiksi on ableistista olettaa, että jokainen opiskelija pääsee luentosalissa paikoilleen ja näkee ja kuulee esityksen ilman apua.
Ableismiin kätkeytyy usein ajatus siitä, että vammaisen kuuluukin olla ulkopuolinen, mitä monet työelämänkin rakenteet toistavat.
Noidankehä on Purhosen mielestä valmis, kun vammaiset eivät näy työpaikoilla.
– Usein ongelmia on vähemmän niillä työnantajilla, joille vammaiset työntekijät ovat tuttuja. Ei kenenkään pitäisi joutua perustelemaan itseään lainsäädännöllä koko ajan, mutta harmillisesti asiat usein edistyvät parhaiten konkreettisten esimerkkien kautta.
Purhonen kehaisee Nurmijärven opistoa, jossa ”ei koskaan kysytty, pystynkö opettamaan kurssia”, mutta haastaa koulutuksen järjestäjiä yleensä perehtymään vammaisten työllistämiseen nykyistä paremmin.
Opettajien moninaisuus avartaa lasten ja nuorten näkemystä.
– Jos lapsella on vammainen liikunnanopettaja, taatusti käsitys vammaisista muuttuu loppuelämäksi.
Vammaisuuden yleisyydestä monia totuuksia
- Euroopan tilastoviraston kertaluontoisessa kyselyssä 2012 arvioitiin, että suomalaisista noin 15 prosenttia on vammaisia.
- Euroopan tilastoviraston tulo- ja elinolotutkimuksen mukaan vammaisten 16–64-vuotiaiden henkilöiden osuus on Suomessa 29 prosenttia. Tässä vammaisiksi määriteltiin ne, jotka kokivat, että terveysongelmat rajoittivat heidän toimintaansa.
Yhdenvertaisuus esillä
- Opettaja-lehti käsittelee yhdenvertaisuutta ja syrjinnän monia ulottuvuuksia tässä juttusarjassa.
- Tarkoitus on nostaa keskusteluun faktaa ja opettajien kokemuksia ja näin lisätä tietoa sekä osallistua syrjinnän kitkemiseen.
- Sarjan jutut on julkaistu Opettajan numeroissa 21/2020, 3/2021, 6/2021, 9/2021, 12/2021, 18/2021, 2/2022 ja 6/2022.