Tauottaminen on työntekijän oikeus ja järjestelykysymys

Vuorovaikutustyö kuormittaa, joten tauoista ei pitäisi tinkiä. Karoliina Tuukkasen mukaan hyvä esihenkilö löytää paikan henkilöstön tauoille.

Voisi ajatella, että taukojen pitäminen olisi perusasia, josta huolehditaan kaikilla työpaikoilla. Silti työn tauottamisen puutteista ryöpsähtelee keskustelua tasaisin väliajoin opettajien parissa.

On kuitenkin kouluja, oppilaitoksia ja päiväkoteja, joissa homma toimii.

Karoliina Tuukkanen aloitti tänä vuonna varhaiskasvatuksen opettajan työt Harjuniityn päiväkodissa Nokialla. Uudessa työpaikassa myönteinen yllätys on ollut niin suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistyöajan kuin taukojenkin sujuva säännöllisyys.

– Tehtäviä priorisoidaan, eikä työtä tehdä jatkuvasti oman hyvinvoinnin kustannuksella, hän kirjoitti sähköpostihaastattelussa.

Miten moisessa on onnistuttu?

– Avain työssä viihtymiseen ovat pätevä esimies sekä äärettömän tärkeät apulaisesimiehet, jotka pitävät työhyvinvoinnin puolia. Tämä takaa lopulta myös varhaiskasvatuksen laadun, Tuukkanen sanoo.

 

Työn tauottaminen on erityisasiantuntija Timo Mäen mukaan kestoaihe myös OAJ:hin tulevissa yhteydenotoissa.

Päiväkodeissa taukojen pitämiseen vaikuttaa sekin, ettei säädösten mukainen henkilöstömäärä saa alittua päiväkodin toiminta-aikana eikä opettaja saa lähteä ruokailemaan työpaikan ulkopuolelle.

Työehtosopimuksessa määriteltyjen taukojen lisäksi Mäki kuitenkin viittaa työturvallisuuslakiin.

– Varhaiskasvatuksessa tehtävä vuorovaikutustyö on kuormittavaa, ja siinä pitää olla mahdollisuus hengähdystaukoihin. Tämä kuuluu laissa määriteltyyn työnantajan yleiseen huolehtimisvelvoitteeseen.

 

Kun sääntö on kunnossa, poikkeuksenkin sietää. Karoliina Tuukkasen mukaan esimerkiksi poissaolojen vuoksi voi tulla tilanteita, joissa taukoja vain jää pois.

– Sen kestää, kun tietää, että se on tilapäistä eikä vallitseva käytäntö.

Hänen mielestään turhan usein ajatellaan, että hetken poissaolo ryhmästä kuormittaa työkaveria tai on lapsilta pois.

– Väsynyt, ärsyyntynyt ja alanvaihtoa suunnitteleva kollega se vasta kuormittaakin.