Älkää pelästykö vaan luottakaa prosessiin – lukutaidon turvaamiseksi on soudettava rauhassa vastavirtaan

Kiire, häly, vilkkuvalot ja viestitulva. Monta asiaa tapahtuu yhtä aikaa, nopein nappaa palkinnon. Koetapa siinä harjoitella keskittynyttä pitkien tekstien lukemista. Lukutaidon korjaamiseen ei ole helppoa ratkaisua, mutta pienetkin askeleet kannattaa ottaa. Tässä ajassa lukutaitoa tarvitaan kipeästi.

Kuuntele juttu:

Lasten katseet ovat nauliintuneet dokumenttikameran kuvaan. Laminoitu Kultakutri koputtaa karhuperheen oveen.

Kuusivuotias Kerttu esittää pöytäteatteria itse askartelemillaan hahmoilla, ja seinällä seikkailevat karhut, sängyt ja puurolautaset. Varhaiskasvatuksen opettaja Minna Muurikka lukee satua Kultakutrista ja kolmesta karhusta. Ollaan Lähteen päiväkodin esiopetusryhmässä Lahdessa.

Pinnan alla kytee isoja asioita. Sen voi sanoa tutkimusten perusteella, vaikkemme lasten päiden sisään näekään. Kouluikää edeltävät vuodet ovat nimittäin tärkeää aikaa kielellisessä kehityksessä.

Satujen lukemisella, riimittelyllä ja erilaisilla kielellisillä leikeillä luodaan pohjaa lukutaidolle. Eskarissa tutustutaan myös kirjaimiin.

– Suuri osa lapsista on tosi kiinnostunut lukemisesta. Osa oppiikin lukemaan jo eskarivuoden aikana, vaikka vielä ei tarvitse, Muurikka kertoo.

 

Parin huoneen päässä varhaiskasvatuksen erityisopettaja Merja Lundgren opettaa pienryhmää. Kerrataan a-, i- ja s-äänteitä, joita on aiemmin opeteltu isossa ryhmässä.

Ssss, Lundgren lausuu äänteen selkeästi. Mitä s-äänteellä alkavia sanoja löydätte kuvasta?

Sammakko löytyy, ja sieni. Ja… hämähäkinverkko.

Lundgren nappaa havainnosta kiinni ja selittää, että verkkoa voisi kutsua myös seitiksi. Silloin alkuun saadaan toivottu s.

Keskustelu jatkuu leppoisassa hengessä. Vielä ei tarvitsekaan osata.

Lundgren sanoo, että eskari-ikäiset ovat alkusyksystä hyvin eri tasoilla kielellisissä valmiuksissaan.

– On alkavia lukijoita ja niitä, joilta oman nimen ensimmäinen kirjainkaan ei vielä meinaa löytyä. Kevättä kohti erot tasoittuvat.

 

 

Eskarilaisilla on pitkä tie kuljettavanaan ennen kuin heidän lukutaitonsa voi odottaa olevan täydessä mitassaan. Mutta mihin heidän pitäisi tähdätä?

Millaista lukutaitoa he tarvitsevat, kun ovat aikuisia ja työelämässä, ehkä äitejä ja isiä, harrastusporukoiden aktiiveja, äänestäjiä?

Lukeminen ja tekstien maailma ovat muuttuneet valtavasti lyhyessä ajassa. Jos tahti jatkuu samanlaisena, tulevaisuutta on vaikea ennakoida.

Mietitäänpä vuotta 2000. Silloin Tarja Halosesta tuli Suomen presidentti, Fränti ja Vahanen viruivat Filippiineillä sissien panttivankeina ja Johanna Sinisalo pokkasi Finlandia-palkinnon romaanistaan Ennen päivänlaskua ei voi.

Suomi paistatteli lukutaidon Pisa-tulosten kirkkaimmassa kärjessä.

Tekstiympäristö oli hyvin erilainen kuin nyt. Useimpiin koteihin tuli sanomalehti tai ainakin ilmaisjakelulehtiä, joihin lapset ja nuoretkin tarttuivat. Suomalaislapset olivat maailman ahkerimpien sanomalehdenlukijoiden joukossa.

Kirjahylly oli kodin sisustamisen peruselementti. Videoiden katselu onnistui vain telkkarin ääressä. Netti oli vasta osassa suomalaiskodeista, ja yhteydet muodostettiin modeemin piipityksen ja rätinän säestyksellä.

Ympäristö tuki keskittyneen, syventyvän lukutaidon kehitystä paremmin kuin nykyinen. Toisaalta moni nykyisin elämää helpottava viestintätapa puuttui arjesta.

Yliopistotutkija Kaisa Leinon mukaan parissakymmenessä vuodessa tapahtunut muutos tekstimaailmassa on ehkä suurin koko sinä aikana, kun suomalaisten lukutaitoa on systemaattisesti kehitetty. Lukemista alettiin järjestelmällisesti opettaa 1800-luvulla.

Muutos vaikuttaa myös siihen, miten tiedon saamiseen suhtaudutaan.

– Ennen ajateltiin, että luetaan, jotta muistetaan. Nyt moni ajattelee, ettei tarvitse muistaa, koska ainahan voi googlata.

 

Merja Lundgren hyödyntää opetuksessaan kuvia ja pikapiirtämistä. Pienryhmässä kuunnellaan sanojen alkuäänteitä, taputetaan tavurytmiä ja etsitään kuvista eri äänteillä alkavia sanoja.

 

Jos joku niin Kaisa Leino tietää, mitä suomalaisten lukutaidossa tapahtuu. Hän on tutkinut lukutaitoa pian 30 vuoden ajan, ollut tutkijana jo Suomen ensimmäisessä Pisa-kokeessakin.

Nyt Leino toimii muun muassa Suomen Pisan lukutaitoasiantuntijana ja vetää neljäsluokkalaisten lukutaitoa mittaavaa Pirls-tutkimusta ja kahdeksasluokkalaisten monilukutaitoa mittaavaa Icils-tutkimusta.

Media on pullistellut huolta Pisa-tulosten luisusta ja lukutaidon rappiosta.

Leino kuitenkin muistuttaa, että suomalaiset lukevat kansainvälisesti vertailtuna yhä ihan hyvin. Pisan lukutaitomittauksessa olemme edelleen keskiarvon paremmalla puolella.

Tulokset ovat laskeneet kaikissa luontevissa verrokkimaissa. Viro esitetään nykyään usein oppimistulosten mallimaana, mutta lukutaidon Pisa-tulokset laskevat sielläkin.

Jos Pisan pistemääriä katsotaan, muutos suomalaisten lukutaidossa on toki ollut iso. Olemme alittaneet pistemäärän, joka huippuvuosina oli kaikkien maiden keskiarvo.

Opettaja-lehti kysyi syyskuun lukijakirjeessään, vaikeuttaako lasten ja nuorten lukutaidon heikkeneminen opetushenkilöstön työtä. Kyllä, sanoi 96 prosenttia 347 vastaajasta.

 

Lukutaito on siis muuttunut ja heikentynytkin, mutta entäs sitten? Maailmahan muuttuu, joten eikö jatkossa voi kysyä googlelta, tekoälyltä tai muulta kätevältä vempaimelta?

Leino pikemminkin ajattelee, että lukutaidon tarpeet ovat laajentuneet. Vanhaa ei juuri ole jäänyt pois, mutta uutta on tullut rinnalle.

Pitkän kaunokirjallisen tekstin lukemisella on edelleen paikkansa. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että tällainen lukeminen tukee parhaiten luetun ymmärtämisen kehittymistä. Olennaista on keskittyminen ja tulkintojen tekeminen, eikä siihen päästä vain lukemalla nopeasti omaksuttavia tekstejä.

Juuri pitkien tekstien lukutaidon heikentyminen onkin asia, joka lukutaitomittauksissa huolestuttaa Leinoa. Työelämässä monessa ammatissa pitää pystyä lukemaan esimerkiksi erilaisia ohjekirjoja.

– Jos pystyykin lukemaan tsättitekstiä, ei välttämättä ymmärrä vaiheittain eteneviä ohjeita eikä hahmota kokonaisuutta. Se voi olla ihan työturvallisuuskysymyskin.

Toisaalta kokonaan uutena on tullut verkkolukemisen logiikka. Vaikkapa Kelan hakemuksen teossa täytyy ymmärtää verkon toiminnallisuuksia, miten erilaiset valikot toimivat ja mistä pitää klikata lisätietojen saamiseksi.

– Niin sanotuilla diginatiiveillakaan ei automaattisesti ole tällaista osaamista, vaan sitä pitää treenata.

 

 

Lukutaidon eri lajeilla näyttää olevan yhteys toisiinsa. Pohjimmiltaan kyse on tekstin ymmärtämisestä, ja navigoinnin kaltaiset asiat ovat lisäulottuvuuksia. Tutkijat ajattelevatkin lukemista jatkumona.

– On erilaisia lukutaitoja, jotka voivat mennä päällekkäin. Lukeminen yhdessä ympäristössä antaa pohjaa seuraavillekin lukutaidon lajeille.

Lukemisen moninaisuutta kuvaamaan käytetään monilukutaidon käsitettä. Sen alle mahtuu jos jonkinmoista lukemista: tekstiä, kuvaa, videota, tietokoneen käyttötaitojakin. Puhutaan myös esimerkiksi medialukutaidosta ja tekoälylukutaidosta.

Kuulostaa melkoiselta urakalta ottaa noin valtava määrä lukutaitoja haltuun, kun jo niiden listaaminen tekee tiukkaa. Mitkä Leinon mielestä ovat tässä ajassa tärkeimmät lukutaidon ulottuvuudet?

Ihan peruslukutaito, siis tiedon hakeminen, luetun ymmärtäminen ja tulkitseminen, ja lisäksi kriittinen lukutaito.

Kriittinen lukutaito on kykyä arvioida tiedon luotettavuutta, esimerkiksi sitä, kuka tekstin on tuottanut ja millaisia taka-ajatuksia sen tuottamiseen mahdollisesti liittyy.

Sanoma- ja aikakauslehtien valtakaudella saattoi luottaa siihen, että tieto on käynyt läpi toimittajien harkintaprosessin. Verkossa taas ulkoisesti uskottavalta näyttävät sisällöt saattavat olla täyttä palturia.

Leino huomauttaa, että kriittistä lukutaitoa olisi kaivattu myös Pisa- tulosten vastaanottamiseen. Osaamisen heikkenemiselle löydettiin julkisuudessa jos jonkinlaisia syyllisiä. Ihmiset poimivat yksityiskohdan ja lähtivät paisuttelemaan sen merkitystä oman agendansa mukaisesti.

– Koulutuspolitiikan näkökulmasta on tosi ongelmallista, jos lähdetään tekemään päätöksiä ilman, että katsotaan kokonaisuutta.

 

Yhdessä lukeminen ja kirjoista juttelu varhaiskasvatuksessa pohjustaa lukutaitoa.

 

Lähteen päiväkodissa eskarilaisten lukemisen valmiuksia näytetään tukevan vakain ottein.

Jutuntekohetkellä vietetään oman kirjan viikkoa ja lapset ovat tuoneet päiväkotiin kirjoja kotoaan. On Richard Scarrya, Heinähattua ja Vilttitossua, dinosauruskirjallisuutta. Niitä luetaan opettajien, lastenhoitajien ja avustajien kanssa.

Seuraavalle viikolle ryhmän opettajat ovat suunnitelleet sadutusta, jonka jälkeen lasten omista tarinoista tehdään animaatioita. Mielikuvitus ja kielelliset taidot saavat harjoitusta.

Maailma ympärillä on kuitenkin mitä on. Ei kovin suosiollinen keskittyneen lukutaidon kehitykselle.

Lukemisen lisääminen on tässä ajassa väliintuloa sellaiseen, mikä luontaisesti menisi toiseen suuntaan, sanoo tutkijatohtori Leea Lakka. Hän on erikoistunut luku- ja kirjoitustaidon heikkenemisen kysymyksiin.

Jos mitään ei tehdä, lukeminen todennäköisesti jatkaa vähenemistään.

Lukemisen heikentymisessä ei Lakan mukaan ole kyse siitä, että koulu olisi epäonnistunut. Taustalla ovat isommat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset voimat. Toisaalta lukeminen tuskin lähtee kasvuun ilman koulua.

Ymmärretäänkö lukutaidon merkitys riittävän hyvin yhteiskunnassa? Lakka pohtii, että kaikki varmasti kysyttäessä vastaavat, että kyllä, lukeminen ja kirjoittaminen ovat tärkeitä.

– Mutta kun kysyit, että ymmärretäänkö, niin luulen että ei. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat sellaista toimintaa, jota emme usein noteeraa.

Lukutaidossa ei oikeastaan ole kyse vain lukemisesta. On mahdotonta sanoa, missä päättyy tulkitseva lukutaito ja milloin siirrytään ajattelun taidon tai yleistiedon alueelle. Ajattelu, tietäminen ja lukeminen ovat päällekkäisiä ja limittäisiä.

Tämä näkyy koulussa siinä, miten olennaista lukutaito on oikeastaan kaikkien oppiaineiden opiskelussa. Ja kuten sanonta kuuluu: jokainen opettaja on lukemisen opettaja.

 

 

Pomo lukee puolestasi, ajattelee ja päättää kaiken. Sitten hän lähettää sinulle sarjakuvana ohjeet, joiden avulla pystyt suorittamaan työtehtäväsi hänen toiveidensa mukaan.

Kun lukutaito eriytyy, tämän kaltainen dystopia on aivan mahdollinen. Lukutaidossa on kyse myös vallasta.

Lukutaidon lakastuminen näkyy työelämässä eniten ja ensimmäisenä juuri matalasti koulutetun työvoiman aloilla. Ammatillisesta koulutuksesta äidinkielen opetus on leikattu minimiin. Sinne hakeutuvat kuitenkin tyypillisesti juuri ne opiskelijat, joille lukeminen ja kirjoittaminen on hankalaa.

Suomessa on Leea Lakan tietojen mukaan tutkittu varsin vähän aikuisia, joilta puuttuu kunnollinen lukutaito. Saksasta hän tietää kiinnostavan tutkimuksen. Siinä työkaverit tiesivät, kenelle lukeminen oli vaikeaa, vaikenivat asiasta kohteliaasti ja pelastivat toverin tiukan paikan tullen.

Lakka tunnistaa ilmiön ysiluokan takarivistä. Hän seurasi väitöskirjassaan vuoden ajan kahta ysiluokkaa ja keskittyi etenkin takarivin oppilaisiin, niihin, joiden suhde lukemiseen oli kaikkein vastahankaisin.

Ysiluokallakin kaverit auttoivat hienovaraisesti niitä, joilta lukeminen ei luonnistunut. Kaveria ei missään nimessä poltettu, eikä opettajalle välttämättä tullut ilmi, että juuri lukutaito on se, mistä kiikastaa.

– Harva haluaa myöntää, ettei saa jotain tehtyä siksi, ettei osaa lukea. Se jemmataan jonkin muun taakse, ja asia vain jää hoitamatta.

Huoli lukutaidosta on keskittynyt lapsiin ja nuoriin, mutta jossain vaiheessa täytyy miettiä, miten aikuisten lukemisen vaikeuksia taklataan.

 

Selväksi on käynyt, että lukemisen lisäämiseen ja lukutaidon turvaamiseen ei ole yhtä konstia. Mitä sitten pitäisi tehdä?

Lukemiseen vaikuttavat isot yhteiskunnalliset voimat, joita ei noin vain muuteta. Politiikassakin lukemiseen vaikuttavat päätökset ovat hajallaan monella politiikanalalla.

Opettajien mahdollisuuksia säätelevät ennen kaikkea koulutuspoliittiset päätökset.

Ainakin yksi mehevä hedelmä koulutuspolitiikan poimittavaksi näyttäisi riippuvan varhaiskasvatuksessa.

Lukutaidon pohjustaminen ja kielen tukeminen kannattaisi tuoda nykyistä järjestelmällisemmin osaksi varhaiskasvatusta, sanoo OAJ:n erityisasiantuntija Minttu Ilveskivi.

Hän ei tarkoita lukemisen opetuksen aikaistamista, vaan kielen kehityksen tukemista ikätasoisella tavalla. Perustan rakentaminen alkaa jo silloin, kun lapset ovat aivan pieniä, alle kolmevuotiaita.

– Kielenoppimisen kaikki merkittävät herkkyyskaudet ovat varhaiskasvatusiässä. Silloin rakentuu pohja, jonka päälle pystytään myöhemmin rakentamaan.

 

 

Varhaiskasvatusiässä kehittyy fonologinen tietoisuus, kyky havaita ja käsitellä puhutun kielen rakenteita, kuten sanoja, tavuja, riimejä. Varhaisvuosien hyvällä fonologisella tietoisuudella on osoitettu olevan yhteys myöhempään lukutaitoon.

Ilveskiven mielestä kielen kehityksen tukeminen pitäisi kirjata nykyistä selkeämmin varhaiskasvatuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Nykyisessä opsissa asiaan viitataan, mutta kirjaukset liikkuvat niin ylätasolla, etteivät ne ohjaa opettajaa konkreettisesti.

Ilveskivi on mukana työryhmässä, joka pohtii ehdotuksia varhaiskasvatuksen opsin kehittämiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä oppimisen ja tuen vahvistamiseksi varhaiskasvatuksessa toimii ensi vuoden syksyyn asti.

Kielen kehityksen tukemiseen liittyy myös OAJ:n eduskuntavaalitavoite, että varhaiskasvatuksen opettajille, erityisopettajille ja päiväkodinjohtajille tulee säätää vaatimus erinomaisesta opetuskielen taidosta.

Varhaiskasvatuksessa sanavarasto ja kielelliset taidot karttuvat kaikenlaisen arkisen tekemisen lomassa, eivät pelkästään opetustuokioissa. Opettajat näyttävät mallia käyttämällä rikasta kieltä ja monipuolista sanastoa, kertoo erityisopettaja Merja Lundgren.

Kielitietoisessa varhaiskasvatuksessa sanoja, käsitteitä ja lauseita avataan keskustelemalla, näyttämällä kuvasta tai pikapiirtämällä. Kielen äärelle pysähdytään.

– Emme tyydy sellaiseen, että toi tossa meni tonne, vaan sanommekin, että vihreä sammakko loikkasi pensaaseen, Lundgren kuvailee.

Pienten lasten kanssa Lundgren pitää tärkeänä lukemiseen totuttelemista. Hän on pitkän uransa aikana huomannut, että lasten tarkkaavaisuudesta joutuu kilpailemaan yhä kovemmin, kirjassa kun ei ole digimaailmasta tuttua nopeatempoista räiskintää.

– Joissakin kodeissa lukeminen on aika vähäistä, ja meidän tehtävänämme on herätellä sitä, että luetaan, luetaan ja luetaan.

Myös arkinen juttelu perheissä vaikuttaisi vähentyneen. Lapsen kanssa ei välttämättä keskustella siitä, mitä tämä on päivän aikana tehnyt ja kenen kanssa leikkinyt.

Keskustelemaan ei tietenkään opi, jos ei keskustele. Lundgren on huomannut, että lasten sanavarasto on kapeutunut ja kerronnan taidot ohentuneet.

Lundgren toivoisi varhaiskasvatuksen opettajille täydennyskoulutusta lukutaidon tukemisesta tässä ajassa. Jos varsinaiset lukivaikeudet ovat ehkä samoja kuin ennenkin, moni muu lukemiseen vaikuttava seikka on muuttunut täysin.

Lasten sanavaraston kaventuminen ja myös monikulttuurisuus ovat lisänneet sitä, miten sanastoa pitää avata päiväkodin arjessa esimerkiksi kuvien avulla ja konkreettisesti näyttämällä.

Lundgren pääsee työssään seuraamaan valtavaa matkaa lasten kielen kehityksessä.

– Jos lapsi on päiväkodissa yksivuotiaasta koulun alkuun, hän ehtii olla kuusi vuotta täällä meidän vaikutuspiirissä.

 

Maarit Kähärin luokassa jokaisella on aina oma kirja valmiina päivän luppohetkiä varten.

 

En voi ymmärtää, miten sä olet huijannut mut lukemaan vuoden aikana neljä kirjaa, vaikka mä vihaan kirjoja!

Näin sanoi pieni kiukkuinen poika luokanopettaja Maarit Kähärille. Harmi, Kähäri sanoi, mutta oli mielessään niin tyytyväinen, että muistaa sanat vielä vuosia myöhemminkin.

Huijauksen mahdollisti lukupiiri, jonka juonta Riihimäellä Pohjoisessa koulussa opettava Kähäri on punonut napakammaksi jo viitisentoista vuotta.

Piiri pyörii aina kuuden viikon jakson ajan, ja jaksoja ehditään ottaa luku- vuoden aikana noin neljä. Aluksi on kirjatori, jossa oppilaat saavat hypistellä kirjoja ja kertovat sen jälkeen, mitkä tuntuvat kiinnostavimmilta.

Kähäri pyrkii toteuttamaan toiveet ja jakaa oppilaat 3–4 hengen lukuryhmiin. Kirjaa luetaan kotona, ja piiri kokoontuu kerran viikossa äidinkielen tunnilla.

Piiriläisillä on kiertäviä tehtäviä, ja kokoontumisissa pelataan kirjallisuusaiheisia lauta- ja korttipelejä. Viimeisellä kerralla tehdään kirja-arvio.

– Ideana on, että kirjasta tulisi keskusteltua, että se ei olisi pelkkää läpilukemista.

Piirissä opetuksen eriyttäminen ylöspäin taitaville lukijoille onnistuu hyvin. Heille voi vinkata vaativampia kirjoja ja tarjota vaikeampia pelejä.

Eräs kohokohta oli, kun taitava ryhmä oli lukenut jo kaikki ehdotetut kirjat, ja Kähäri päätyi vinkkaamaan heille Tomi Kontion teosta Keväällä isä sai siivet. Ryhmä innostui siitä valtavasti. Lukuvuoden keväänä Kähäri sai lapsilta kirjeen, jossa nämä kertoivat, miten kirja oli mullistanut heidän maailmansa.

Toisaalta ne, joille lukeminen tuottaa vaikeuksia, saavat piirissä hyvän kokemuksen ja muistijäljen kokonaisen kirjan lukemisesta. Kavereiden tuella pääsee mukaan kirjakeskusteluun ja pysyy kärryillä, mitä kirjassa tapahtuu, vaikka oma lukeminen takkuaisikin.

 

Kirjallisuuteen liittyvät pelit ovat isossa osassa Maarit Kähärin vetämissä lukupiireissä.

 

Nyt neljäsluokkalaisia opettava Kähäri on aikoinaan luokanopettajaopinnoissaan erikoistunut suomen kieleen ja kirjallisuuteen, ja kirjat opetuksessa ovat hänen intohimonsa.

Kähärin oppien peruspilari on se, että kirjoja pitää olla hyvin saatavilla.

– Kirjasta pitää tehdä yhtä arkipäiväinen kuin vaikka lyijykynästä tai kännykästä. Kirjaan pitää tottua niin, että siihen on helppo tarttua. Erilaisia työtapoja on monenlaisia, eikä se varmaan ole kiinni mistään yksittäisestä tempusta vaan perusajatuksesta.

Pohjoisen koulun hyvin hoidettu koulukirjasto on isoksi avuksi.

Kähärillä on käytäntö, että oppilailla on pulpetissa aina oma kirja tai pari. Kirjan ääreen saa rauhoittua aina luokkaan tullessa ja silloin, kun jää ylimääräistä aikaa.

Kähäri on vinkannut lukupiiristä monille kollegoilleen. Piiriä kokeilevan on hyvä varautua siihen, että ensimmäinen jakso on lähinnä kaaosta.

– Sanon, että älkää pelästykö vaan luottakaa prosessiin. Ensimmäisen kerran jälkeen oppilaat tietävät jo, mitä odottaa, ja suuri osa jopa vaatii, että otetaan taas lukupiiri. Se on lopulta useimmista kivaa.

Lukemisen opettaminen, niin kuin muukin opettajan työ, on rajankäyntiä innostamisen ja pakottamisen välillä. Kumpaa Kähäri painottaisi?

– Ihan täysin pakottamalla ei varmaan synny mitään. Toisaalta usein motivaatio tulee sitä kautta, että ryhtyy ehkä pakonkin edessä tekemään jotain ja huomaa, että se onnistuu. Molempia tarvitaan.

 

Kähäri on uransa aikana todistanut selvää muutosta siinä, miten oppilaista on tullut yhä lyhytjännitteisempiä.

Lapset valitsevat mielellään sarjakuvatyyppisiä kirjoja, joissa on paljon kuvia. Lukemaan rauhoittuminen on vaikeaa.

– Aiemmin ei tarvinnut ihan opettamalla opettaa sitä, miten lukiessa mennään hetkeksi omaan kuplaan ja yritetään sulkea muu maailma ulos, eikä samaan aikaan voi höpöttää kaverin kanssa.

Ei kuitenkaan ole ihan reilua moittia lapsia lyhytjännitteisyydestä. Sellainen on koko nykyinen maailma, myös koulu.

Opettajalle koulun arki on sirpaleista. On oppilashuollon palavereja, kyselyitä, tekoälykoulutusta, yhtä ja toista. Paljon aikaa kuluu kaikkeen muuhun kuin opetukseen.

Lukemisen kaltaisen perustaidon harjoittelu vaatisi aikaa ja rauhaa. Kähäristä tuntuu, että koulua vaaditaan nykyisin avuksi kaikkeen mahdolliseen.

– Toivoisin, että meillä olisi työrauha tehdä tätä perustyötä. Jos me vaadimme lapsilta lisää pitkäjännitteisyyttä, sitä pitäisi olla koulullakin.

 

 

Aloita vaikka näistä – pieniä vinkkejä isoon asiaan

 

”Pidä aina oppilaille tarjolla hyvä valikoima kirjoja. Tee kirjasta tuttu ja arkipäiväinen esine.”

Maarit Kähäri

 

”Lisää joka oppitunnille vähän lukemista. Yksittäiset, pienet asiat arjessa voivat lisätä sitä. Suurin osa lukemisesta koulussa on muuta kuin äidinkielen opetusta ja kaunokirjallisuutta.”

Leea Lakka

 

”Kysy oppilaiden mielipiteitä ja ajatuksia luetusta. Tarjoa mahdollisuus keskustella ja perustella näkemyksiä, vaikka se veisikin enemmän aikaa kuin sisällön kuulustelu. Tutkimusten mukaan kirjoista keskusteleminen yhdistyy parempaan lukutaitoon.”

Kaisa Leino

 

”Innosta huoltajia lukemaan lapsille. Jos huoltajien lukutaito ei riitä, kannusta heitä selaamaan lasten kanssa kirjoja ja kertomaan kuvista. Niistä voi keksiä vaikka oman tarinan.”

Merja Lundgren