Nuorten opettajien oma paikka

Arviointikeskustelut, sijaisasiat, valtuustovaalit, kunta-alan neuvottelut ja lomalla sairastaminen. Nuoret opettajat käsittelevät omalla foorumillaan niin opettajan arkipäiväiseen työhön, järjestön ajankohtaisasioihin kuin työsuhteen ehtoihinkin liittyviä asioita.

Nuorten opettajien foorumi on Nope-koulutuksen viime vuosina käyneiden opettajien Facebook-ryhmä, jossa on lähes tuhat jäsentä.

– Nuoria opettajia askarruttavat työssäjaksaminen, opettajan vastuut sekä nuoren opettajan rooli. Myös opettajan arkeen liittyvät asiat ovat esillä, esimerkiksi välituntivalvonnat ja luokkaretket, porvoolaisen Linnankosken lukion erityisopettaja Leena Ylönen kertoo.

 

Ylönen pitää foorumia helppona ja nopeana vertaistukikanavana, josta voi saada apua ja tukea opettajan työhön sekä vinkkejä OAJ:n eduista.

Hänen mielestään foorumi on turvallinen paikka kysyä ja ihmetellä, sillä viestintä on toisia kunnioittavaa.

– Siellä myös toimiston väki vastaa nopeasti. En tiedä asiaa, johon ryhmästä ei olisi löytynyt vastausta.

 

OAJ haluaa saada jäsenyyden tuntumaan entistä houkuttelevammalta erityisesti nuorten alle 35-vuotiaiden sekä uusien kasvatus-, koulutus- ja tutkimusaloilla työskentelevien keskuudessa. Siksi järjestö on kehittänyt uusia palvelumuotoja yhdessä opiskelijoiden ja nuorten jäsenten kanssa.

– Nope-kouluttajana näen, kuinka hyvissä käsissä suomalaiset lapset ja nuoret saavat kasvaa ja kehittyä. Meillä on valtava määrä suurella sydämellä ja ammattitaidolla työtä tekeviä opettajia, Ylönen kiittää.