Kunnilla ja kuntayhtymillä oli helmikuun alussa haettavana useita kymmeniä tuntiopettajan tehtäviä.
Huomattavassa osassa TE-palveluiden verkkosivuilla ilmoitetuista paikoista tehtävänimikkeenä oli vain tunti- opettaja. Työtä ei siis määritelty tarkemmin päätoimiseksi tai sivutoimiseksi.
Pelkkä tuntiopettajan tehtävä on OAJ:n mukaan lainvastainen. Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta sanoo, että viranhoitomääräyksestä täytyy ilmetä palkkauksen perusteet.
Tuntiopettaja-nimike ei kerro, maksetaanko opettajalle tunti- vai kuukausipalkkaa. Tieto on hakijalle hyvin olennainen, joten se on syytä kertoa rekrytointivaiheessa.
Hakuilmoituksessa pitäisi siis kertoa, onko kyse päätoimisesta vai sivutoimisesta tuntiopettajan tehtävästä.
Päätoimisuus tarkoittaa, että peruskoulun opettajalla on viikossa vähintään 16 opetustuntia ja lukion tai aikuislukion opettajalla 14. Silloin tehtävään kuuluu virkaehtosopimuksen mukainen kuukausipalkka, joka lasketaan toteutuneiden tuntien suhteesta opetusvelvollisuuteen.
Esimerkiksi perusopetuksen luokanopettajalla 16 tuntia tarkoittaa vajaata 70 prosenttia 24 tunnin opetusvelvollisuudesta ja siten myös palkasta.
Sivutoimisen tuntiopettajan palkka on tuntiperusteinen ja usein merkittävästi pienempi kuin päätoimisella. Sivutoimiselle ei esimerkiksi makseta palkkaa loma-ajoilta.
OAJ:ssä on jouduttu selvittelemään tuntiopettajien palkkasotkuja. On esimerkiksi ollut tilanteita, joissa opettaja on palkattu sivutoimiseksi, mutta lukuvuoden aikana tuntimäärä onkin kasvanut yli 16:n.
Silloin palvelussuhteen ehdot muuttuvat ja opettajasta pitäisi tulla kuukausipalkkalainen. Aina palkkaa ei kuitenkaan ole korjattu vastaamaan uutta tilannetta.
Jos tuntiopettajan viranhoitomääräyksessä ei ole vähimmäistuntimäärää, kyseessä on tietynlainen nollatuntisopimus.
Se tarkoittaa, että työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota työntekijälle lainkaan työtunteja. Toisaalta työntekijällä ei ole velvollisuutta ottaa vastaan tarjottuja töitä.
Viranhaltijalaki ei tunne moista sopimusmuotoa. Työsopimuslain puolellakaan nollasopimusta ei voi tehdä työnantajan aloitteesta, jos työn tarve on jatkuva.
Hakijan kannattaa vaatia työmäärän selvittämistä viimeistään työhaastattelussa. Jos työmäärää ei ole tarkennettu vielä viranhoitomääräyksessäkään, siihen voi tehdä oikaisuvaatimuksen.

Onko sinulla palkkauksesta tai työehdoista kysymys, johon vastaaminen auttaisi myös kollegojasi? Lähetä kysymys osoitteeseen [email protected]. Aihekenttään otsikko Kysy palkasta ja työehdoista.