Kuntapäättäjä hyötyy ay-kontakteista

OAJ järjestää kunnan luottamustehtävissä toimiville Educassa oman tapaamisen. Kalajoen kaupunginvaltuutettu Jouko Arvo kannustaa kaikkia opettajapäättäjiä osallistumaan.

Kun osaa perustella näkemyksensä oikeilla tiedoilla, on kuntapäättäjänä vahvoilla.

Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Jouko Arvo (kok.) saa arvokasta valtakunnan tason tietoa OAJ:n valtuutettuna. Siksi hän kehottaa kaikkia kunnan luottamustehtävissä toimivia opettajia pitämään tiivistä yhteyttä oman ammattijärjestön paikallisten toimijoiden kanssa.

– On helpompi markkinoida näkökantojansa muille päätöksentekijöille, kun oikeasti tuntee asiat ja niiden taustat. OAJ:n tekemä Reittiopas kuntapäättäjille esimerkiksi antaa tietoja toimintamalleista ja auttaa hyvin alkuun, Jouko vinkkaa.

Jouko toimii kolmatta kautta Kalajoella kaupunginvaltuutettuna. OAJ:n valtuustossa on päättymässä neljäs kausi, ja viideskin kiinnostaa.

– Minulla on tietoa sekä kuntataloudesta että ammattiyhdistysasioista, ja osaamiseni auttaa minua kummassakin tehtävässä. On helppo toimia, kun kuntapäättäjänä tuntee vaikuttamiskanavat ja ay-aktiivina koulutusasiat.

Jouko oli yhden kaksivuotiskauden OAJ:n hallituksen jäsen. Lisäksi hänellä on kokemusta järjestön koulutuspoliittisesta toimikunnasta ja talousvaliokunnasta.

– Kun teemme kaupungin talousarvioesitystä, pystyn priorisoimaan opetustoimen asioita. Valtuuston varapuheenjohtajana minulla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginhallituksen kokouksissa. Näin pääsen vaikuttamaan asioihin jo valmisteluvaiheessa.

Kalajoella on meneillään suuri koulurakennushanke, jonka kustannusarvio on yli 25 miljoonaa. Uuteen kouluun tulee perusopetuksen vuosiluokat 1–9 sekä lukio. Tilaa on tuhannelle oppilaalle ja opiskelijalle.

– Kun kaupunginvaltuusto keskustelee tilaratkaisuista ja työturvallisuusasioista, voin hyödyntää pitkän ay-kokemukseni tuomaa tietotaitoa, Jouko Arvo sanoo.

Jouko Arvo

Luokanopettaja ja koulunjohtaja Rahjan koulussa Kalajoella. JUKOn pääluottamusmies. 16 vuotta OAJ:n valtuustossa, kaksi hallituksessa. Kolmas kausi Kalajoen kaupunginvaltuustossa. Valtuuston varapuheenjohtaja. Valtakunnallisen Riistaneuvoston jäsen.

Tapaaminen valtuutetuille

Lauantaina 27.1.2018 klo 13.30 Educa-messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Tarjolla lounasta ja tietoiskuja siitä, miten OAJ auttaa kunnanvaltuutettuja. Ilmoittautuminen tammikuun alussa. Educassa myös muuta mielenkiintoista ohjelmaa, esimerkiksi talkshow oppivelvollisuuden tulevaisuudesta.

educamessut.fi

#luottopaikka

Katso Instagramista, millaisen selfien Jouko nappasi.

@oajry