”Tahdon tehdä äidille mekon, sillä hänellä on niitä vain yksi. Haluaisin, että hän voisi olla kauniina.”
Tämä oli perulaisen 11-vuotiaan pojan päättäväinen suunnitelma yläkoulun käsityötunnille Perun pääkaupungissa Limassa. Moni ryhmän pojista toivoi oppivansa kässässä ompelemaan verkkahousut tai paidan, vaikka ensimmäisenä ompelukonetyönä tehtäisiinkin tyyny.
– Tuo mekko oli kyllä ihaninta, mitä olen pitkään aikaan kuullut. Kunpa samanlaista asennetta saisi istutettua suomalaislapsiinkin. Perussa lapset ymmärtävät, että asiat maksavat, eikä kaikkeen ole varaa, sanoo Suvi Palosaari.
Iin Ojakylän koulun luokanopettaja ja käsityönopettaja vieraili Perussa viime vuonna yhdessä parinkymmenen muun World Visionin suomalaiskummin kanssa. Opintomatkalla tutustuttiin kummimaksuilla tuettuun työhön Limassa köyhien asuinalueella ja maaseudulla Andeilla Ayacuchon kaupungin lähellä.
Suvia kiinnosti matkalla erityisesti kouluopetus Pisa-tutkimusten häntäpään maassa. Etukäteen hän tiesi, että Perussa on kalliita yksityiskouluja, joissa rahaa voi olla suomalaiskouluja enemmän. Köyhien asuinalueilla koulujen ja opettajien taso vaihtelee paljon.
Mutta ainakin Suvin näkemissä kouluissa opettajat tekivät työtään suurella sydämellä ja taidolla.
– Tapaamani opettajat kantoivat selvästi suurta huolta oppilaittensa tulevaisuudesta. Heistä huokui välittäminen, he tiesivät, että monen lapsen kotona elämä on hyvin niukkaa.
Moni lapsista joutuu käymään töissä koulun ohessa, sillä vanhempien tienestit eivät riitä elättämään koko perhettä. Elleivät lapset auta vanhempien pienyrityksissä, he tekevät hanttihommia.
Opiskelupaikan saaminen peruskoulun jälkeen voi olla hankalaa, eikä vanhemmista ole aina tukemaan lastensa opintietä. Rahakin ratkaisee, sillä nuoret halutaan tienaamaan elantonsa.
Eräässä Liman köyhien alueen koulussa teknisen työn opettaja kertoi, että noin 40 prosenttia koulun oppilaista menee suoraan töihin koulun päätyttyä. Yliopistoon päätyy 10 prosenttia ja ammattikouluun tai kurssille 50 prosenttia koulun oppilaista.
Luovuus lisääntyy, kun kaikki ei tule valmiina.
Limalaiskoulun opettaja teettää oppilailla käsitöitä, joiden tavoitteena on auttaa lapsia ja nuoria näkemään mahdollisuuksia arkisissa, kierrätettävissä asioissa.
– Koululaiset olivat tehneet kivistä, pullonkorkeista ja rautalangasta erilaisia koristeita ja myyneet niitä sitten urheilukilpailuissa, Suvi kertoo.
Näki selvästi, miten he olivat oppineet saamaan olemattomistakin resursseista paljon irti.
– Luovuus lisääntyy, kun kaikki ei tule valmiina. On pakko kehittää itse.
Koska iso osa koululaisista päätyy töihin suoraan koulusta, yrittäjätaidot ja yrittäjyyden suunnittelu ovat isossa roolissa kouluopetuksessa. Opetus myös rikkoo oppiaineiden rajoja.
Käsityötunnilla kasseja ommelleet tytöt olivat tehneet hyvin yksityiskohtaiset ja tarkat kulu- ja tuottolaskelmat myyntiartikkeleistaan. He ymmärsivät, ettei kasseja kannata tehdä pelkästä tekemisen ilosta ja unohtaa työhön laitettua aikaa, saati myydä tavaroita vain materiaalit kattaakseen. Tuotteista on saatava kunnon kate.
– Tämä oli mielenkiintoista, sillä vastaavalla tavalla myös meidän uudessa opetussuunnitelmassamme oppiaineiden rajat hämärtyvät ja suunnittelu ja yrittäjyys ovat isossa roolissa, Suvi miettii.
Perun perinteistä käsityökulttuuria, kuten laaman ja alpakan villasta kudottujen värikkäiden huivien ja kirjontatöiden tekemistä, opitaan koulua useammin kotona. Etenkin äidit saavat käsitöistä lisätuloja.
Puolisentoista vuotta matkan jälkeen Peru on Suvilla mielessä edelleen. Osa matkalta poimituista opetusideoista on vielä käyttämättä.
Esimerkiksi tänä syksynä Suvin ekaluokassa Ojakylän koulussa kiertää kirjareppu. Oppilas pitää reppua viikon kerrallaan ja poimii sen sisuksista itselleen mieluisen kirjan. Viikon päästä hän esittelee sen vanhempiensa kanssa muulle luokalle.
Perussakin kirjarepun sisältöä luetaan yhdessä vanhempien kanssa. Koulussa lapset vanhempineen kertovat kirjasta ja siihen liittyvistä tehtävistä – ja kenties esittävät kirjan tarinan teatterin keinon.
– Tällaista yhteistyötä kodin ja koulun välillä mekin koetamme edistää. Reppu on ajatuksellisesti sama asia kuin kirjallisuusdiplomin suorittaminen, Suvi Palosaari sanoo.
Kirjareppu liittyy World Visionin tavoitteeseen parantaa Perun koululaisten lukutaitoa, joka on monesti heikko. Kouluihin on perustettu Ludotecaksi kutsuttuja luokkia, jotka muistuttavat suomalaisia koulukirjastoja. Kirjareppu on osa Ludotecan toimintaa.
Ludoteca on värikäs ja viihtyisä tila, jossa lapset pääsevät lukemaan kirjoja, pelaamaan, leikkimään ja tekemään läksyjä. Monenkaan köyhän lapsen kotona ei leluja ja kirjoja välttämättä löydy, saati rauhallista tilaa opiskella ja leikkiä.
– Reissu sai tajuamaan, että vähemmän on enemmän. Tavaroiden sijaan tärkeämpiä ovat ilo, luovuus, toisista välittäminen ja keskustelu muiden kanssa. Jokaiselta voi oppia jotakin.