Kemissä koronatuella palkataan lisää opettajia

Opetusministeriö jakoi 84 miljoonaa euroa oppimisen koronakuoppien paikkaamiseen. Kemi saa tukisummallaan muun muassa erityisopettajia ja digiklinikan.

Koronakeväänä Kemin koulujen ja päiväkotien henkilöstö mukautui mallikkaasti uuteen etäarkeen. Silti korona teki koloja oppimiseen.

Toukokuussa lähiopetukseen palasi odotettua vähemmän oppilaita. Moni lapsi ehti olla pitkään pois esiopetuksesta ja päiväkodista.

Nyt Kemi tilkitsee oppimiskoloja valtion korona-avustuksella, jota opetusministeriö jakoi heinäkuussa noin 84 miljoonan euron edestä varhaiskasvatukseen sekä esi- ja perusopetukseen.

Kemin esi- ja perusopetus sai 439 000 euroa, varhaiskasvatus lähes 57 000 euroa. Raha käytetään pääosin oppimisen tuen tukevoittamiseen.

 

Ministeriö jakoi valtionavustusta poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseen ja lasten ja nuorten oppimisen edellytysten parantamiseen.

Korona-avustus jakautui melko tasaisesti ympäri Suomea. Hakemuksia tuli varhaiskasvatuksesta 238 ja esi- ja perusopetuksesta 306. Vain kuusi hakemusta molemmista kategorioista jäi vaille rahaa.

Suurin osa kunnista käyttää saamansa rahat oppimisen tuen vahvistamiseen. Lisäksi rahaa sai esimerkiksi S2-opettajien palkkaamiseen.

Rahaa voi käyttää heinäkuun 2021 loppuun asti. Raportit käytöstä on palautettava ministeriöön saman vuoden lokakuussa.

Jos kunta on nyt aikeissa lomauttaa varhaiskasvatus- tai opetushenkilöstöä, rahoituksen joutuu palauttamaan niiltä osin, kun lomautukset osuvat samoihin toimintoihin kuin erityisavustus, muistuttaa projektisihteeri Aili Tervonen opetusministeriöstä.

 

Kemissä kaikki esi- ja perusopetuksen yksiköt saavat korona-avustuksella yhden opettajan lisää. Yksiköt päättävät itse, palkataanko esimerkiksi erityisopettaja, luokanopettaja tai S2-opettaja.

Päiväkoteihin toivotaan löytyvän mieluusti S2-taitoisia varhaiskasvatuksen opettajia tai erityisopettajia auttamaan lapsia ryhmässä pitkän poissaolon jälkeen. Kiertävä digiklinikka lähtee sparraamaan vakahenkilöstöä digilaitteiden käytössä.

Avustus luo turvaa, mutta syksy alkaa Kemissä luottavaisin mielin myös siksi, että koronakevät opetti niin paljon. Muun muassa sen, että selkeät, tiukatkin yhteiset säännöt kouluille vähentävät epävarmuutta ja luovat yhteisöllisyyttä.

– Kevään sujuminen loi tunnun, että kyllä tästä selvitään, sivistysjohtaja Anu-Liisa Kosonen kiteyttää.