Jäsenelle nyt: Välillä asiat lipsahtavat työpaikalla pahaan solmuun – luottis valvoo sopimusten oikeaa tulkintaa

Samassa joukkueessa tässä pelataan, yhteisillä säännöillä. Sekin täytyy hyväksyä, että joskus asiat lipsahtavat hankalaan solmuun. Usein se johtuu kuitenkin työnantajan tietämättömyydestä tai kiireestä eikä katalasta juonesta työntekijöitä kohtaan.

Näin kuvaa OAJ:ssä erityisasiantuntijana juuri aloittanut Juha Lindström luottamusmiehen arkea. Hänellä on vajaan kahdeksan vuoden kokemus päätoimisen luottamusmiehen tehtävästä Turussa.

 

Työelämä on yhteispeliä, jossa luottamusmies on erotuomari. Hän istuu niissä pöydissä, joissa työpaikalla neuvotellaan, minne rahat ohjataan ja miten sopimuksia sovelletaan.

Lindström on käynyt vääntöä esimerkiksi työn vaativuuden arviointijärjestelmän soveltamisesta, jossa työnantaja oli yksipuolisesti päättänyt, että joidenkin työtehtävät olivat vähemmän vaativia kuin aikaisemmin.

Kyse oli noin kymmenen opettajan palkoista. Lopulta tehtävänkuvaukset päivitettiin, vaativuudet arvioitiin uudestaan ja palkat korjattiin paikallisesti sovitun palkkausjärjestelmän mukaisiksi.

Luottamusmies edustaa työntekijöitä, mutta toimii työnantajan rahoilla ei kenenkään maalla. Hän valvoo, että kaikki osapuolet noudattavat sopimuksia, lakeja ja asetuksia ja että kaikkia kohdellaan reilusti.

Lindström toivoo, että työnantajat hyödyntävät luottamusmiesten asiantuntemusta pohtiessaan esimerkiksi uusia työaikajärjestelyjä tai vapaajaksojen ja lomien siirtämisiä.

 

Tänä keväänä valitaan työpaikoille uudet luottamusmiehet. Vaalikelpoisia ja äänioikeutettuja ovat kaikki kyseisen työnantajan palveluksessa olevat OAJ:n jäsenet.

Kuntien ja kuntayhtymien OAJ:läiset luottamusmiehet ovat neuvottelujärjestö Jukon luottamusmiehiä.

 

Riitta Korkeakivi