Pääkirjoitus: Jarru ei yksin tuo kasvua

Ikäluokkien pienentyminen voi pelastaa Suomen talouden eikä se vaadi edes lisärahaa. Tätä voi olla vaikea uskoa, mutta tutkimus osoittaa väitteen todeksi.

Professori Mikko Myrskylän tutkimusryhmä selvitti, mitä tapahtuu, jos koulutuksen rahoitustaso pidetään ennallaan ikäluokkien pienentyessä.

Sijoitus osoittautui tutkimussimulaatioissa yllättävänkin kannattavaksi: Pienempi mutta osaavampi työvoima tuottaa pitkällä aikavälillä enemmän kuin suurempi mutta heikommin koulutettu. Laatu voittaa määrän.

Tämä on poikkeuksellisen tärkeä viesti juuri nyt, kun eduskuntapuolueilla on harvinainen yhteisymmärrys velkaantumisen taittamisesta.

 

 

Velkajarrukeskustelu on julkisuudessa keskittynyt siihen, kuinka monta miljardia täytyy lähivuosina leikata tai kerätä veroina. Yli 80-sivuisessa velkajarruraportissa tunnistetaan kuitenkin, että pelkät leikkaukset eivät velkaantumista jarruta. Koulutusta tarvitaan lisäämään tuottavuutta ja työllisyyttä

Raportti väläyttää mahdollisuutta kasvattaa koulutuksen rahoitusta suhteessa ikäluokan kokoon.

Velkajarrun rinnalle tarvitaankin OAJ:n ehdottama kasvutakuu. Se tekisi tutkimusryhmän simulaatioista totta.

Ensin päättäjät sitoutuisivat pitkäjänteisesti kääntämään Suomen oppimistulokset ja koulutustason nousuun. Sitten tätä tavoitetta kohti edettäisiin määrätietoisilla askelilla varmistaen, että koulutuksen rahoitus riittää eikä ikäluokkien pienentyminen vähennä koulutuseuroja.

 

Tänään syntyvä lapsi aloittaa koulun 2033. Sinne asti velkajarrutyöryhmä ulottaa katseensa. Velkaantumiskehityksen ratkaisee se, millaiset eväät lapsi saa koulupolulla, ei se, montako euroa säästettiin hänen kustannuksellaan.

Ratkaisuja osaavalle ja toiveikkaalle tulevaisuudelle luodaan Suuressa kasvukeskustelussa maaliskuun viimeisenä päivänä. Tutustu ohjelmaan ja seuraa livenä: suurikasvukeskustelu.fi.

 

Heikki Pölönen
» [email protected]