Pääkirjoitus: Aikuiskoulutus, tule takaisin

Onhan se ristiriitaista. Samaan aikaan kun automatisoituminen, väestörakenteen muutos ja ilmastotekijät muuttavat ammatteja ja työtehtäviä, Suomi kasaa työikäisten kouluttautumiselle läjäpäin esteitä.

Aikuiskoulutustukea ei enää ole olemassakaan. Ammatillisen koulutuksen viimeisin rahoitusleikkaus ja rahoitusmallin muutos tekivät loven aikuiskoulutuspaikkojen määrään.

Toista tutkintoa suorittavasta oppilaitos saa vähemmän rahaa kuin tutkintoa vailla olevasta, jolloin kannattavinta on kouluttaa vailla tutkintoa olevia ja työttömiä. Miten käy muiden työikäisten?

Opinahjot valitsevat aikuiset opiskelijansa tarkasti. Jos opiskelijan toivealalla ei oppilaitoksen lähialueella ole työpaikkoja, ei opiskelupaikkaa välttämättä irtoa.

Koulutukseen hakeutuvia ohjataan suorittamaan opintojen osia. Mutta koska työelämä vaatii edelleen tutkintoja – hyvä niin – ei pirstaleopinnoilla ole helppo työllistyä.

 

 

Aikuinen hakeutuu uuteen ammattiin monista syistä. Ala katoaa tai töitä ei ole tarpeeksi, konkurssi vetää maton alta, terveyssyyt pakottavat alanvaihtoon.

Nyt uutta ammattia kaipaava ei välttämättä pääse opiskelemaan toivomaansa alaa. Sitä alaa, joka kiinnostaa ja tuntuu merkitykselliseltä ja johon hänellä on taipumuksia. Alaa, jolla hän itse näkee työmahdollisuuksia, vaikka yrittäjänä tai toisella puolella maata.

Uusi tutkintokaan ei yksin riitä. Hallituksen koulutuspolitiikan mukaan sen pitäisi nostaa myös koulutustasoa.

Miten jauhopölylle allergisoitunut leipuri sitten motivoidaan kauppatieteilijäksi tai toimeentuloonsa toisen ammatin avulla täydennystä tarvitseva näyttelijä insinööriksi?

 

Vaikeutunut reitti opintoihin kaventaa ihmisen oikeutta omaan tulevaisuuteensa. Yhteiskunnasta on tulossa vanhan ajan perhe, jonka kunnianhimo sanelee, mille alalle lapsen on lähdettävä.

Aikuiskoulutuksen kokonaisuuteen olisi syytä löytää yhteinen suunta: mikä on yksilön vastuu ammatinvalinnasta ja koulutuksen kustannuksista, mikä työnantajan ja mikä yhteiskunnan. Tavoitteena kun kuitenkin on yhteinen hyöty ja hyvä.

 

Minna Ängeslevä
» [email protected]